Mä en haluu mennä töihin!

Ja pitäisi mennä, kolmen viikon päästä. Hyrrr... Mulla on tosiaan ollut aivot narikassa, kun olen lupautunut takaisin. Pienin vasta alle vuotias, kun menen töihin. :((( Olen asiaa vatvonut ja vatvonut mielessäni, ja nyt taitaa olla myöhäistä katua.



Haluaisin hoitaa itse kotona lapset vähän isommiksi, parivuotias olisi jo paljon helpompi jättää hoitoon. Meillä on hoitoasiat kuitenkin suht' hyvin järjestetty. Mies on vuorotyössä ja anoppi luvannut hoitaa, kun olemme yhtä aikaa molemmat töissä. Kesöä tehdään lomien avustuksella ja lapsia odottaa tarha elokuussa. Silloinkin pienin vasta 1v3kk.



Josatin syystä olen kokenut, että kotona olemiseni on silkkaa laiskuutta ja työnvälttelyä. Vaikka arvostan todella paljon kotona lapsiaan hoitavia äitejä, en ole itselleni yhtä lempeä. Ehkä arvostan myös sitä lujuutta, jolla ihmiset ovat tehneet elämänsä päätöksiä. Siis jotenkin haluan miellyttää pomoa tällä päätökselläni mennä töihin, vaikka tuskinpa firmaa senttiäkään hetkauttaisi, vaikka tulisin takaisin vasta vuoden päästä. Toki olisi omaa ylpeyttä nieltävänä ja ehkä töihinmeno olisi vaikeaa kuitenkin. Mutta olisivatpa lapset edes isommat!



Päätös hoitaa lapset isommiksi kotona ei ole työnvälttelyä vaan lapsien hyväksi tehty päätös.