Millaisia teinejä tulee hyvin kohdelluista lapsista
Meillä on hyvin ja kunnioittavasti kohdellut lapset. Heillä on ollut selvät rajat, jotka on saatu aikaan rakentavasti. Rangaisuksia ei ole käytetty lainkaan. Kerran annoin pojalle kotiarestia, mutta sekin oli kohdaltani ylilyönti. Yleensä keskustelu riittää ja pienenä riittise, että aina toimittiin samalla tavalla. Koskaan sitä ei kyseenalaistettu. Esim nukkumaan meno ja syöminen oli aina helppoa. Ja samalla meillä oli hauskaa. Vaikeaa ja rankkaakin oli pikkulapsiaikana tottakai. Kun eläminen lasten säännöllisen rytnmin mukaan vaati paljon voimia. Samalla käytiin töissä.
Nyt lapseni ovat teinejä. Ysiluokkalainen tyttö on tukioppilas ja yli ysin keskiarvo. Käy kavereiden kanssa ulkona, mutta tulee omasta halustaan kotiin aina ennen yhdeksää. Eiole kotiintuloaikoja. Harrastaa teatteria, tanssia ja musiikkia. Poika on kahdeksannella. Pelaa jalkapalloa viisi kertaa viikossa, kavereiden kanssa käy uimassa tai potkimasa. Kotona ennen ydeksää, ei kotiintulaikoja.
Tänään tyttö hyppi veljensä sängyllä. Sängyn alapohjan rima meni poikki. (ensimmäinen sängyn ta sohvan rikkominen meillä) Lapset kertoi sen minulle nauraen. Käänsin sängyn. Poikki oli. Naurettiin asialle. Vitsailtiin, että korjataan roudarinteipillä. Sama isän kanssa. Sitten isä ja tytär ottivat riman irti. Tekivät uuden. Ruuvasivat sen paikalleen. Hommaan meni n. 15 minuuttia. Kokoajan kaikilla oli hauskaa.
Asioita sattuu. Kunka moni aikuinen tykkäisi, jos kyseisessä tilanteessa saisi haukkuja ja rangaistuksia. Meidän lapset tietää, että vahinkoja sattuu, vanhempiin voi luottaa ja asiat saa korjattua. Ja ymmärtää silti miksei kannata hyppiä sänyllä. Ehkä paremminkin kuin rangaistusten avulla tai edes osoittelulla
Kommentit (32)
Hyvinkin kasvatetussa perheessä tulee yhteentörmäyksiä kun lapsi alkaa itsenäistymään. Onneksi ei kapinoinut koulua vastaan koska täällä myös ka oli aina yli 9. Toki peruskoulussa käytös oli se huonoin numero eli 8.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:14"]Kuitenkin myös kapinoiva teini on normaali. Eroprosessi vanhemmista täytyy tehdä, jotta voi itsenäistyä ja alkaa elää aikuisena. Riidat teini-ikäisen kanssa ovat normaaleja ja jopa suotavia. Joilllain itsenäistyminen tulee rajumpana ja joillain helpompana.
[/quote]
Aivan. Olin itse melko kauhea teini. Muistan hyvin juopottelua ja kaikkea muuta 80-luvulla.
Nämä omani ovat olleet ihan toisenlaisia. Mutta heillä on ollut myös toisenlainen elämä.
Samanlaisia kertomuksia kuulen kavereiltakin. Omat lapset on kiltimpiä kuin itse oli
Tutulta kuulostaa. Minulla on myös kolme jo nuoriksi aikuisiksi kasvanutta lasta ja pari nuorempaa. Heidät on myös kasvatettu keskustellen ja ohjaten ilman rangaistuksia. Juuri se yhden kotiarestin kokemus on meilläkin, kolmannen lapsen kohdalla.
En ole koskaan kieltänyt kavereiden tapaamista, en pidättänyt karkkirahoja tai peruuttanut kauan odotettua ihanaa lomamatkaa jonkin kiukun takia. En ole karjunut ja kiroillut heille, vaan puhunut. Tai mennyt pois koko huoneesta, jos on meinannut mennä hermot silkasta omasta väsymyksestä.
Olen pyrkinyt olemaan aikuinen ja vakaa sillloin kuin lapsilla on mennyt yli äyräiden. Olla johdonmukainen kielloissani ja ohjeissani ja elää itse kuten heille opetan. Myöntää olleeni väärässä, kun olen opettanut väärin. Olen pyytänyt lapsiltani anteeksi. Tunnen, että olen saanut heidän arvostuksensa ja kunnioituksensa rehellisyydellä ja sillä, että kunnioitan heitä takaisin. En ole pitänyt elämäntehtävänäni tuotta pettymyksiä, vaan auttaa lapsia vastaanottamaan niitä, kun maailma sellaisia tarjoilee.
Emme ole tapelleet eroon toisistamme. He ovat kasvaneet ja ottaneet etäisyyttä sopuisasti ja minä olen antanut sen tapahtua. Rakastanut kaukaa, vaikka ikävä on välillä raastanut. Pohdin vain, että lapset ovat kuin hiekka, joka karkaa kämmeneltä, jos puristaa liikaa. Jos antaa olla, he pysyvät siinä.
Heistä kasvoi koulumenestyjiä, jatko-opiskelevia, pitkissä suhteissa seurustelevia, humaaneja ja positiivisia ihmisiä.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:10"]
Meillä on hyvin ja kunnioittavasti kohdellut lapset. Heillä on ollut selvät rajat, jotka on saatu aikaan rakentavasti. Rangaisuksia ei ole käytetty lainkaan. Kerran annoin pojalle kotiarestia, mutta sekin oli kohdaltani ylilyönti. Yleensä keskustelu riittää ja pienenä riittise, että aina toimittiin samalla tavalla. Koskaan sitä ei kyseenalaistettu. Esim nukkumaan meno ja syöminen oli aina helppoa. Ja samalla meillä oli hauskaa. Vaikeaa ja rankkaakin oli pikkulapsiaikana tottakai. Kun eläminen lasten säännöllisen rytnmin mukaan vaati paljon voimia. Samalla käytiin töissä.
Nyt lapseni ovat teinejä. Ysiluokkalainen tyttö on tukioppilas ja yli ysin keskiarvo. Käy kavereiden kanssa ulkona, mutta tulee omasta halustaan kotiin aina ennen yhdeksää. Eiole kotiintuloaikoja. Harrastaa teatteria, tanssia ja musiikkia. Poika on kahdeksannella. Pelaa jalkapalloa viisi kertaa viikossa, kavereiden kanssa käy uimassa tai potkimasa. Kotona ennen ydeksää, ei kotiintulaikoja.
Tänään tyttö hyppi veljensä sängyllä. Sängyn alapohjan rima meni poikki. (ensimmäinen sängyn ta sohvan rikkominen meillä) Lapset kertoi sen minulle nauraen. Käänsin sängyn. Poikki oli. Naurettiin asialle. Vitsailtiin, että korjataan roudarinteipillä. Sama isän kanssa. Sitten isä ja tytär ottivat riman irti. Tekivät uuden. Ruuvasivat sen paikalleen. Hommaan meni n. 15 minuuttia. Kokoajan kaikilla oli hauskaa.
Asioita sattuu. Kunka moni aikuinen tykkäisi, jos kyseisessä tilanteessa saisi haukkuja ja rangaistuksia. Meidän lapset tietää, että vahinkoja sattuu, vanhempiin voi luottaa ja asiat saa korjattua. Ja ymmärtää silti miksei kannata hyppiä sänyllä. Ehkä paremminkin kuin rangaistusten avulla tai edes osoittelulla
[/quote]
Meillä ei hajonneesta huonekalusta olisi kerrottu nauraen! Tyttö olisi olut huolissaan, saadaanko se miten korjattua ja pyytänyt veljeltä anteeksi, että ajattelemattomuuttaan hajotti sängyn. Lopputulos olisi ollut sama kuin teillä eli yhdessä olisi se korjattu. Meillä ei ole koskaan kuitattu naurulla sitä, että rikotaan jotain tai aiheutetaan ylimääräistä harmia.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:21"]Hyvinkin kasvatetussa perheessä tulee yhteentörmäyksiä kun lapsi alkaa itsenäistymään. Onneksi ei kapinoinut koulua vastaan koska täällä myös ka oli aina yli 9. Toki peruskoulussa käytös oli se huonoin numero eli 8.
[/quote]
Tottakai. Meillä oli vaikeinta kuudennella. Silloin äiti eli minä olin aina pahis. Ja itkestelyä ym. Muualla ei ole kapinoineet. Lasten kaveritkin on kilttejä. Tosi fiksuja ja tyylikkäästi pukeutuu. Käyttäytyy hyvin. Ihan erilaisia kuin omassa nuoruudessani 80-luvulla
Ap
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:10"]
Meillä on hyvin ja kunnioittavasti kohdellut lapset. Heillä on ollut selvät rajat, jotka on saatu aikaan rakentavasti. Rangaisuksia ei ole käytetty lainkaan. Kerran annoin pojalle kotiarestia, mutta sekin oli kohdaltani ylilyönti. Yleensä keskustelu riittää ja pienenä riittise, että aina toimittiin samalla tavalla. Koskaan sitä ei kyseenalaistettu. Esim nukkumaan meno ja syöminen oli aina helppoa. Ja samalla meillä oli hauskaa. Vaikeaa ja rankkaakin oli pikkulapsiaikana tottakai. Kun eläminen lasten säännöllisen rytnmin mukaan vaati paljon voimia. Samalla käytiin töissä.
Nyt lapseni ovat teinejä. Ysiluokkalainen tyttö on tukioppilas ja yli ysin keskiarvo. Käy kavereiden kanssa ulkona, mutta tulee omasta halustaan kotiin aina ennen yhdeksää. Eiole kotiintuloaikoja. Harrastaa teatteria, tanssia ja musiikkia. Poika on kahdeksannella. Pelaa jalkapalloa viisi kertaa viikossa, kavereiden kanssa käy uimassa tai potkimasa. Kotona ennen ydeksää, ei kotiintulaikoja.
Tänään tyttö hyppi veljensä sängyllä. Sängyn alapohjan rima meni poikki. (ensimmäinen sängyn ta sohvan rikkominen meillä) Lapset kertoi sen minulle nauraen. Käänsin sängyn. Poikki oli. Naurettiin asialle. Vitsailtiin, että korjataan roudarinteipillä. Sama isän kanssa. Sitten isä ja tytär ottivat riman irti. Tekivät uuden. Ruuvasivat sen paikalleen. Hommaan meni n. 15 minuuttia. Kokoajan kaikilla oli hauskaa.
Asioita sattuu. Kunka moni aikuinen tykkäisi, jos kyseisessä tilanteessa saisi haukkuja ja rangaistuksia. Meidän lapset tietää, että vahinkoja sattuu, vanhempiin voi luottaa ja asiat saa korjattua. Ja ymmärtää silti miksei kannata hyppiä sänyllä. Ehkä paremminkin kuin rangaistusten avulla tai edes osoittelulla
[/quote]
Meillä ei hajonneesta huonekalusta olisi kerrottu nauraen! Tyttö olisi olut huolissaan, saadaanko se miten korjattua ja pyytänyt veljeltä anteeksi, että ajattelemattomuuttaan hajotti sängyn. Lopputulos olisi ollut sama kuin teillä eli yhdessä olisi se korjattu. Meillä ei ole koskaan kuitattu naurulla sitä, että rikotaan jotain tai aiheutetaan ylimääräistä harmia.
[/quote]
Mutta tästä ei ollut mitään harmia. Asioita sattuu. Tämä tapahtui nauraen ja jatko meni samassa hengessä
Ap
Mun teini on rauhallinen eikä sen tarvii etsiä turvaa kaduilta.
Tulee pärjäämään hyvin.
Meilläkin on lapsi: Kovapäinen, uhmakas ja itsepäinen. Hänestä tulee varmasti hankala teini. Meillä on aina hankaluuksia syömisten ja pukemisten kanssa, keskusteleva kasvatustyyli vie johonkin, mutta ei kovin pitkälle. Sanoisin että temperamenttikysymys, kyllä meillä lasta rakastetaan ja kunnioitetaan, mutta silti hän haastaa ;)
Niistä tulee menestyjiä, koulukiusaajia ja narsisteja.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:23"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:14"]Kuitenkin myös kapinoiva teini on normaali. Eroprosessi vanhemmista täytyy tehdä, jotta voi itsenäistyä ja alkaa elää aikuisena. Riidat teini-ikäisen kanssa ovat normaaleja ja jopa suotavia. Joilllain itsenäistyminen tulee rajumpana ja joillain helpompana. [/quote] Aivan. Olin itse melko kauhea teini. Muistan hyvin juopottelua ja kaikkea muuta 80-luvulla. Nämä omani ovat olleet ihan toisenlaisia. Mutta heillä on ollut myös toisenlainen elämä. Samanlaisia kertomuksia kuulen kavereiltakin. Omat lapset on kiltimpiä kuin itse oli
[/quote]
Mulla on toistepäin. :( Olisko sit niin et jokatoinen sukupolvi on kiltti ja jokatoinen kauhee?
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:25"]
Tutulta kuulostaa. Minulla on myös kolme jo nuoriksi aikuisiksi kasvanutta lasta ja pari nuorempaa. Heidät on myös kasvatettu keskustellen ja ohjaten ilman rangaistuksia. Juuri se yhden kotiarestin kokemus on meilläkin, kolmannen lapsen kohdalla.
En ole koskaan kieltänyt kavereiden tapaamista, en pidättänyt karkkirahoja tai peruuttanut kauan odotettua ihanaa lomamatkaa jonkin kiukun takia. En ole karjunut ja kiroillut heille, vaan puhunut. Tai mennyt pois koko huoneesta, jos on meinannut mennä hermot silkasta omasta väsymyksestä.
Olen pyrkinyt olemaan aikuinen ja vakaa sillloin kuin lapsilla on mennyt yli äyräiden. Olla johdonmukainen kielloissani ja ohjeissani ja elää itse kuten heille opetan. Myöntää olleeni väärässä, kun olen opettanut väärin. Olen pyytänyt lapsiltani anteeksi. Tunnen, että olen saanut heidän arvostuksensa ja kunnioituksensa rehellisyydellä ja sillä, että kunnioitan heitä takaisin. En ole pitänyt elämäntehtävänäni tuotta pettymyksiä, vaan auttaa lapsia vastaanottamaan niitä, kun maailma sellaisia tarjoilee.
Emme ole tapelleet eroon toisistamme. He ovat kasvaneet ja ottaneet etäisyyttä sopuisasti ja minä olen antanut sen tapahtua. Rakastanut kaukaa, vaikka ikävä on välillä raastanut. Pohdin vain, että lapset ovat kuin hiekka, joka karkaa kämmeneltä, jos puristaa liikaa. Jos antaa olla, he pysyvät siinä.
Heistä kasvoi koulumenestyjiä, jatko-opiskelevia, pitkissä suhteissa seurustelevia, humaaneja ja positiivisia ihmisiä.
[/quote]
Niille tulee ihan varmasti 5-kympin villitys!
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:21"]Hyvinkin kasvatetussa perheessä tulee yhteentörmäyksiä kun lapsi alkaa itsenäistymään. Onneksi ei kapinoinut koulua vastaan koska täällä myös ka oli aina yli 9. Toki peruskoulussa käytös oli se huonoin numero eli 8.
[/quote]
Anteeksi, vahinkoalapeukku.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:25"]Tutulta kuulostaa. Minulla on myös kolme jo nuoriksi aikuisiksi kasvanutta lasta ja pari nuorempaa. Heidät on myös kasvatettu keskustellen ja ohjaten ilman rangaistuksia. Juuri se yhden kotiarestin kokemus on meilläkin, kolmannen lapsen kohdalla.
En ole koskaan kieltänyt kavereiden tapaamista, en pidättänyt karkkirahoja tai peruuttanut kauan odotettua ihanaa lomamatkaa jonkin kiukun takia. En ole karjunut ja kiroillut heille, vaan puhunut. Tai mennyt pois koko huoneesta, jos on meinannut mennä hermot silkasta omasta väsymyksestä.
Olen pyrkinyt olemaan aikuinen ja vakaa sillloin kuin lapsilla on mennyt yli äyräiden. Olla johdonmukainen kielloissani ja ohjeissani ja elää itse kuten heille opetan. Myöntää olleeni väärässä, kun olen opettanut väärin. Olen pyytänyt lapsiltani anteeksi. Tunnen, että olen saanut heidän arvostuksensa ja kunnioituksensa rehellisyydellä ja sillä, että kunnioitan heitä takaisin. En ole pitänyt elämäntehtävänäni tuotta pettymyksiä, vaan auttaa lapsia vastaanottamaan niitä, kun maailma sellaisia tarjoilee.
Emme ole tapelleet eroon toisistamme. He ovat kasvaneet ja ottaneet etäisyyttä sopuisasti ja minä olen antanut sen tapahtua. Rakastanut kaukaa, vaikka ikävä on välillä raastanut. Pohdin vain, että lapset ovat kuin hiekka, joka karkaa kämmeneltä, jos puristaa liikaa. Jos antaa olla, he pysyvät siinä.
Heistä kasvoi koulumenestyjiä, jatko-opiskelevia, pitkissä suhteissa seurustelevia, humaaneja ja positiivisia ihmisiä.
[/quote]
Hienoa. Onnea hyvästä perhe-elämästä ja kasvatustyöstä. Toivottavasti meilläkin käy yhtä hyvin
Ap
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:54"]Meilläkin on lapsi: Kovapäinen, uhmakas ja itsepäinen. Hänestä tulee varmasti hankala teini. Meillä on aina hankaluuksia syömisten ja pukemisten kanssa, keskusteleva kasvatustyyli vie johonkin, mutta ei kovin pitkälle. Sanoisin että temperamenttikysymys, kyllä meillä lasta rakastetaan ja kunnioitetaan, mutta silti hän haastaa ;)
[/quote]
Ja me emme siis ole enempää viitsineet yrittää saada koska tässä yhden järkevässä kasvatuksessa on työsarkaa vähintään kahden lapsen edestä jolla keskusteleva kasvatustyyli toimii. Niitäkin on, meillä ei vaan ole. Vannoin sellaisen nimeen ennen kuin sain lapseni.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:44"]
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:27"][quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 17:10"] Meillä on hyvin ja kunnioittavasti kohdellut lapset. Heillä on ollut selvät rajat, jotka on saatu aikaan rakentavasti. Rangaisuksia ei ole käytetty lainkaan. Kerran annoin pojalle kotiarestia, mutta sekin oli kohdaltani ylilyönti. Yleensä keskustelu riittää ja pienenä riittise, että aina toimittiin samalla tavalla. Koskaan sitä ei kyseenalaistettu. Esim nukkumaan meno ja syöminen oli aina helppoa. Ja samalla meillä oli hauskaa. Vaikeaa ja rankkaakin oli pikkulapsiaikana tottakai. Kun eläminen lasten säännöllisen rytnmin mukaan vaati paljon voimia. Samalla käytiin töissä. Nyt lapseni ovat teinejä. Ysiluokkalainen tyttö on tukioppilas ja yli ysin keskiarvo. Käy kavereiden kanssa ulkona, mutta tulee omasta halustaan kotiin aina ennen yhdeksää. Eiole kotiintuloaikoja. Harrastaa teatteria, tanssia ja musiikkia. Poika on kahdeksannella. Pelaa jalkapalloa viisi kertaa viikossa, kavereiden kanssa käy uimassa tai potkimasa. Kotona ennen ydeksää, ei kotiintulaikoja. Tänään tyttö hyppi veljensä sängyllä. Sängyn alapohjan rima meni poikki. (ensimmäinen sängyn ta sohvan rikkominen meillä) Lapset kertoi sen minulle nauraen. Käänsin sängyn. Poikki oli. Naurettiin asialle. Vitsailtiin, että korjataan roudarinteipillä. Sama isän kanssa. Sitten isä ja tytär ottivat riman irti. Tekivät uuden. Ruuvasivat sen paikalleen. Hommaan meni n. 15 minuuttia. Kokoajan kaikilla oli hauskaa. Asioita sattuu. Kunka moni aikuinen tykkäisi, jos kyseisessä tilanteessa saisi haukkuja ja rangaistuksia. Meidän lapset tietää, että vahinkoja sattuu, vanhempiin voi luottaa ja asiat saa korjattua. Ja ymmärtää silti miksei kannata hyppiä sänyllä. Ehkä paremminkin kuin rangaistusten avulla tai edes osoittelulla [/quote] Meillä ei hajonneesta huonekalusta olisi kerrottu nauraen! Tyttö olisi olut huolissaan, saadaanko se miten korjattua ja pyytänyt veljeltä anteeksi, että ajattelemattomuuttaan hajotti sängyn. Lopputulos olisi ollut sama kuin teillä eli yhdessä olisi se korjattu. Meillä ei ole koskaan kuitattu naurulla sitä, että rikotaan jotain tai aiheutetaan ylimääräistä harmia. [/quote] Mutta tästä ei ollut mitään harmia. Asioita sattuu. Tämä tapahtui nauraen ja jatko meni samassa hengessä Ap
[/quote]
Voin kuvitella teidän perheen lauantai-iltana. Isällä juuttuu makkara kurkkuun, hän korahtelee ja yskii, kaikki nauravat sitä, miten hassua. Jatko menee samassa hengessä eli kikattava äiti soittaa 112 ja yrittää naurultaan saada kerrottua, että mies taisi nyt menehtyä. Mutta hei, ei harmia.
Mukavia teinejä on tullut. Ja teini-iän tai teini-ikäisten kamaluutta kyllä liioitellaan usein.
No, niistä voi sattuman kautta kasvaa myös narkkareita ja alkoholisteja. Riippuu mitä kokee, vaikka kodin ulkopuolella. Kiusaamista väkivaltaa, raiskauksen. Hyvä pohja toki, mutta ei kaikki ihan yksyhteen mene.
hienoa, jos on turvallinen koti. Siihen kannattaa panostaa.
Tekis mieli sanoa muutama sana kapinoinnin puolesta. Meillä kotona äiti ajatteli olevansa hirveän hyvä kasvattaja ja periaate oli se että riitely oli kielletty. Tätä ei tietysti sanottu ääneen, vaan teoilla osoitettiin. Totuus on että meistä lapsista on jokainen ollut terapiassa eikä äidillä edelleenkään ole tietoa siitä koska kukaan ei ole uskaltanut/voinut/raatsinut kertoa. Ollaan hyvissä ja asiallisissa väleissä vanhempien kanssa mutta ei läheisissä.
[quote author="Vierailija" time="14.08.2015 klo 18:11"]
Mukavia teinejä on tullut. Ja teini-iän tai teini-ikäisten kamaluutta kyllä liioitellaan usein.
[/quote] mulla yksi lapsi ja poika ja ei oo pahemmin ollut kahnauksia. Toki jääräpää välillä.
Kuitenkin myös kapinoiva teini on normaali. Eroprosessi vanhemmista täytyy tehdä, jotta voi itsenäistyä ja alkaa elää aikuisena. Riidat teini-ikäisen kanssa ovat normaaleja ja jopa suotavia. Joilllain itsenäistyminen tulee rajumpana ja joillain helpompana.