Pelkään synnytystä
Haluaisin kovasti lapsen mutta pelkkä ajatuskin synnyttämisestä aiheuttaa ahdistusta ja tuntuu kun henki loppuisi. Ajatuksena että jätetään syksyllä ehkäisy pois mutta en tiedä miten paniikkiin menisin jos tulisin raskaaksi, vaikka lapsi siis toivottu olisikin. Onko täällä kohtalotovereita? Voiko pelosta päästä eroon, eivät taida kovin helpolla sektioon suostua tuosta vain.
Kommentit (16)
Mä suosittelen työstämään sitä synnytyspelkoa ennemmin kuin pyytämään pelkosektiota. Sektio on kuitenkin aika iso leikkaus.
Alakautta synnyttäminen on kuitenkin luonnollista ja tuskin evoluutio olisi järjestänyt asian näin jos se ei olisi paras ratkaisu?
Mua ahdisti ja hirvitti synnytys niin, että joinain iltoina tirautin muutaman kyyneleenkin, mutta mitä lähemmäs laskettu aika tuli, sitä enemmän mä toivoin pääseväni synnyttämään. Alkoi riittää se tukala olo hengenahdistuksineen ja närästyksineen, joten mulla se pelko hälveni ikävän olon takia.
Nyt on toinen raskaus puolessa välissä, ja välillä meinaa vähän nousta pienen pieni ahdistus siitä, että tämäkin tosiaan pitää synnyttää. Eka synnytys oli kuitenkin tosi positiivinen kokemus, joten vähän pelottaa, että olenko liiankin rennolla asenteella liikkeellä, synnytykset kun eivät ole toistensa kopioita.
Jos lapsen haluat, pelosta kannattaa puhua heti neuvolassa.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:03"]
Sama juttu, pelkkä ajatus vetää hysteeriseksi vaikka lapsia haluankin. Oon aina ollut tällanen, joskus ylä asteell rupesin jopa itkemäänbilsan tunnilla kun puhuttiin synnyttämisestä :'D en usko että voisin ikinä osallistua mihinkään synnytysvalmennuksiinkaan koska pelkään että joudun katsomaan synnytysvideon tai kuvia tms.. koko ajatus saa mut paniikkikohtauksen partaalle, enkä edes tiedä miksi tai mikä siinä niin pelottaa. Oon 26v ja ensvuonna aletaan yrittää lasta. En oikeesti osaa sanoa mitä siitä tulee. Varmaan kuolen. Pelkopoli ja sektio tuntuu ainoilta vaihtoehdoilta vaikka sektion riskit ja pitkän paranemisajan tiedänkin mutta silti ajatus siitä tuntuu jotenkin rauhoittavammalta ja jos tietäisin saavani sektion niin en stressaisi läheskään niin paljon.
[/quote]Ei synnytysvideot oo pahoja! Mä oon runkannu niille.
[/quote]Anteeksi mitä helvettiä?!
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:03"]
[/quote]Ei synnytysvideot oo pahoja! Mä oon runkannu niille.
[/quote]
:D
Mun tekee pahaa jo katsoa raskaanaolevia. Miettii miten ne sisuskalut likistyy ihmisen sisällä, ja joku POTKII siellä... Joo ei kiitos.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 19:54"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:28"]
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:03"]
[/quote]Ei synnytysvideot oo pahoja! Mä oon runkannu niille.
[/quote]
:D
Mun tekee pahaa jo katsoa raskaanaolevia. Miettii miten ne sisuskalut likistyy ihmisen sisällä, ja joku POTKII siellä... Joo ei kiitos.
[/quote]
Mun mielestä raskaana oleva nainen on äärettömän kiihottava (en oo todellakaan toi synnytysvideoille runkkaaja)
Kyllä minuakin ajatus pelottaa mutta mielummin synnytys alakautta (jos se on mahdollinen) kuin sektio. :O
Minkä ikäinen olet? Itse pelkäsin synnytystä jonnekin melkein kolmikymppiseksi asti. Sitten se pelko katosi, mutta tajusin että en muutenkaan halua lapsia.
Olen 25. :) mulla ollut monta vuotta jo kova vauvakuume. Olen kerännyt jopa pahvilaatikollisen tavaraa "tulevalle lapselle". Siitäkin mietin välillä onko paha enne, jos en vaikka koskaan saakaan lapsia. Ap.
No mikä siinä pelottaa? Maailman luonnollisin asia.
Sama juttu, pelkkä ajatus vetää hysteeriseksi vaikka lapsia haluankin. Oon aina ollut tällanen, joskus ylä asteell rupesin jopa itkemäänbilsan tunnilla kun puhuttiin synnyttämisestä :'D en usko että voisin ikinä osallistua mihinkään synnytysvalmennuksiinkaan koska pelkään että joudun katsomaan synnytysvideon tai kuvia tms.. koko ajatus saa mut paniikkikohtauksen partaalle, enkä edes tiedä miksi tai mikä siinä niin pelottaa. Oon 26v ja ensvuonna aletaan yrittää lasta. En oikeesti osaa sanoa mitä siitä tulee. Varmaan kuolen. Pelkopoli ja sektio tuntuu ainoilta vaihtoehdoilta vaikka sektion riskit ja pitkän paranemisajan tiedänkin mutta silti ajatus siitä tuntuu jotenkin rauhoittavammalta ja jos tietäisin saavani sektion niin en stressaisi läheskään niin paljon.
Aika moni kuolee synnytykseen vaikka siitä ei puhuta. Sattuu myös aivan järkyttävästi kun alapää repeää.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 04:03"]
Sama juttu, pelkkä ajatus vetää hysteeriseksi vaikka lapsia haluankin. Oon aina ollut tällanen, joskus ylä asteell rupesin jopa itkemäänbilsan tunnilla kun puhuttiin synnyttämisestä :'D en usko että voisin ikinä osallistua mihinkään synnytysvalmennuksiinkaan koska pelkään että joudun katsomaan synnytysvideon tai kuvia tms.. koko ajatus saa mut paniikkikohtauksen partaalle, enkä edes tiedä miksi tai mikä siinä niin pelottaa. Oon 26v ja ensvuonna aletaan yrittää lasta. En oikeesti osaa sanoa mitä siitä tulee. Varmaan kuolen. Pelkopoli ja sektio tuntuu ainoilta vaihtoehdoilta vaikka sektion riskit ja pitkän paranemisajan tiedänkin mutta silti ajatus siitä tuntuu jotenkin rauhoittavammalta ja jos tietäisin saavani sektion niin en stressaisi läheskään niin paljon.
[/quote]Ei synnytysvideot oo pahoja! Mä oon runkannu niille.
Minä en käynyt valmennuksissa enkä puhunut koko asiasta kuin neuvolasss. Sieltä laitettiin toiveet eteenpäin. En siis koskaan halunnut sektiota vaan pelot olivat muualla. Hyvin ja toiveideni mukaan meni.
Miksi vitussa pitää hankkia lapsia? Idioottimaista toimintaa kertakaikkiaan. Vapaaehtoisesti tuhoaa vartalonsa, kenties koko loppuelämänsä ja verorahoilla nämä narsistiäitien itsekeskeiset "pelkotilat" kustannetaan. Olkaa viisaita ja älkää hankkiutuko raskaaksi!
Sain tyttäreni 2008 ja olin silloin myös 25 vuotias. Synnytyspelko oli voimakas loppu metreille asti, pelkäsin siis että lapsi juuttuu kiinni ja omat voimat ei riitä enemmän kuin mitään muuta. Ilmoitin jo neuvolassa ja myöhemmin sairaala käynnillä että en aijo pusertaa lasta alakautta. Pistivät myös pelkopolille jossa ilmoitin että synnytän vain jos mut nukutetaan. Pidin pääni ja sain seltion jossa syntyi terve tyttö. Jos hankkisimme toisen haluaisin sektion... niin ja haava parani nopeasti. Menetin paljon verta jonka tähden jouduin syömään rauta tabuja. Synnytyspelko ei ole este hankkia lapsia.