Haaveilen sairauskohtauksesta tai joutuvani onnettomuuteen
Ei mitään pysyvää tai edes pitkäaikaista vammaa aiheuttavaa, vaan jotain mikä laittaa sairaalaan pariks päiväks tai viikoksi. Onko muilla ollut tälläisiä ajatuksia? Meneekö ohi vai kannattaako hakeutua hoitoon?
Kommentit (21)
Oletko väsynyt mieheesi? Eroa mieluummin.
Minulla oli. Vakava uupumus. Kävin yksityisellä psykiatrilla juttelemassa. Suosittelen hakemaan apua.
Mulla samoja ajatuksia. Toivon myös välillä että kuolisin kolarissa tai että sairastuisin vakavasti johonkin sairauteen ja niin.
Samoja ajatuksia täällä. Näkisin ainakin kuka tulisi sairaalaan katsomaan ja kuka laittaisi vaikka viestiä. Vittumaisinta toki olisi jos silloinkin vain äiti kävisi.
On ollut. Olin tuolloin hyvin masentunut ja väsynyt. Mietin esim. portaista heittäytymistä jne että "pääsisin hetkeksi lepäämään". Tästä on vuosia aikaa mutta muistan tuon ajan vielä selvästi. Älä jää yksin noiden ajatusten kanssa, elämässäsi on selvästi jotain mikä pitäisi muuttaa. Hae apua.
Mäkin ajattelen noin. Tosin siksi, että välttäisin koulun pakolliset liikuntatunnit :p
Kyllä. Kaikki asiat loistavasti, kuitenkin haluan jotain draamaa. Ja sairauslomaa.
Mulla kans! Haaveilen että vahingossa kompastun portaissa tai joku tuntematon puukottaisi kadulla jne.
Olen todella uupunut. En jaksa tai edes halua tehdä mitään mikä normaalisti on miellyttänyt. En ole hakeutunut vaarallisiin tilanteisiin, mutta olen miettinyt pääni puhki missä sellaisia olisi. Istuessani bussissa toivon, että se törmää johonkin ja kaupassa olen toivonut pyörtyväni. En halua satuttaa itseäni vaan toivon, että jokin muu tekee sen puolestani.
[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 22:33"]Olen todella uupunut. En jaksa tai edes halua tehdä mitään mikä normaalisti on miellyttänyt. En ole hakeutunut vaarallisiin tilanteisiin, mutta olen miettinyt pääni puhki missä sellaisia olisi. Istuessani bussissa toivon, että se törmää johonkin ja kaupassa olen toivonut pyörtyväni. En halua satuttaa itseäni vaan toivon, että jokin muu tekee sen puolestani.
[/quote]
Mulla aivan samoja ajatuksia.
Onko mennyt itsestään ohi vai tarvitaanko ammattiapua? Tiedän joitain syitä mitkä aiheuttavat minulle näitä ajatuksia, mutta niiden nopea ratkaisu pahentaisi tilannetta mahdollisesti viemällä ajatukset teon tasolle.
Valveilla ollessa pelkään yli kaiken kaikenlaisia sairauksia ja onnettomuuksia ja sairaalaan joutumista. Mutta näen unia, joissa niin tapahtuu, tai olen jopa vammautunut, eikä unet ole pahoja. Mulla on unissa hyvä olo, kun musta huolehditaan. Psykiatrini sanoi, että "tyypillistä". Mulla on siis ahdistuneisuushäiriö ja lisäksi elämäntilanteeni on kuormittava.
Nuo unet tavallaan lohduttaa, näen niitä silloin jos on erityisen vaikeaa. Ehkä alitajunta yrittää kertoa, että tarvitsen itsekin huolenpitoa?
Mulle siis nuo unet ei ole ongelma. Se kai tässä on se olennainen kysymys myös ap:n kohdalla. Jos kärsit noista ajatuksista, niin on syytä selvittää mistä ne johtuu. Se on ainoa keino päästä niistä eroon. Se ei välttämättä onnistu itsekseen. Jos ajatukset ahdistaa sinua ja yrität olla ajattelematta niitä, niin metsään menee, valitettavasti.
Ei kai mistään ajatuksista voi antaa yksiselitteistä vastausta, että onko ne normaaleja vai ei. Ajatukset on vain ajatuksia! Muistan, että itse yläasteikäisenä aina kuvittelin joutuvani johonkin onnettomuuteen ja sen jälkeen ihailemani poika huomaisi minut ja rakastuisi minuun :D
Olennaista on siis se, tuottaako ajatukset kärsimystä. Jos ei, niin fine. Jos tuottaa, niin selvitä asia.
Eli syy näihin ajatuksiin on huolenpidon kaipuu? Olen koko ikäni pienestä pitäen kärsinyt ahdistuksesta. Suhteeni vanhempiini on kylmä ja etäinen. Puolisoni tavattuani vasta olen ollut elämässäni onnellinen. Nyt parin vuoden aikana tuntuu, että hän on viilentynyt ja oloni alkoi huonontua samoihin aikoihin. En tiedä kumpi alkoi ensin, mutta en ole voinut olla mielyttävää seuraa. Etäänymme vauhdilla ja oloni huononee jatkuvasti ja se hankaloittaa tilannetta. Haluan siis, että minulle sattuu jotain ja hänen on pakko huomioida minua. Kylläpäs mun alitajunta on sairas.
Ei ole mitenkään harvinaista. Sairauskohauksen näyttelijöitä oli päivystyksessä viikottain.
-hoitaja
Kyllä lääkärit tuon tietää, eikä ole edes kovin harvinaista. Kannattaa kertoa terveyskeskuksessa, saa sieltä apua kummallisempiinkin vaivoihin. Vanhemmat lääkärit on kyllä kaikenlaista kuulleet ja saattaa lötyä helpotusta tuohon.
Tähän on pikaparannus. Sairastuin äkisti niin vakavasti, että olin sairaalassa täynnä letkuja, 100% hoidettavana. Huomasin heti, että oikeasti inhoan sitä olotilaa.
Ei toki toimi parannuksena masennukseen jne., mutta en ole haaveillut enää hoidettavana olosta samalla tavalla.
Mä haaveilen välillä vakavasta sairaudesta, niin että kuolisin siihen ja haaveilen jo seuraavasta elämästä missä näkisin nyt jo kuolleen rakkaani. Saan sillä tavalla nukahdettua parhaiten kun mietin, että sitten taas näen parisieluni. Uskon jälleensyntymiseen ja ikävä on jo kova.
Ootko masentunut? Mulla on ollut joskus samanlaisia ajatuksia, kun haluan huomiota ja olen yksinäinen.