Lue keskustelun säännöt.
kaksiossa isä äiti
10.08.2015 |
ja 3 alle 3 vuotiasta.
Onko näillä ihmisillä mitään ajatusta?
Tapauksen tietäen heillä ei ole ikuisuuteen mahdollista lisätilaan.
Eikö nämä ymmärrä että lapset tarvitsee kasvaessaan lisätilaa.
Ja kun molemmat ovat luottotiedottomia velkahelvetissä niin
kyllä pistää miettimään että onko niitä lapsia aivan pakko tehdä aina vaan...
Kommentit (9)
Meillä oli juuri tuollaista lapsena, paitsi että asuimme kolmiossa. Olin ainoa tyttö perheen kolmesta lapsesta, ja voitte kuvitella, kuinka kivaa oli murrosiässä jakaa huone kahden pikkuveljen kanssa. Mihinkään ei ikinä ollut rahaa, ja pakollisistakin hankinnoista, kuten lenkkareista liikuntatunteja varten valitettiin niin kuin kyse olisi ollut meidän lasten ahneudesta. Mitään emme saaneet harrastaa, emmekä päässeet esimerkiksi kavereiden synttäreille, koska vanhemmilla ei ollut antaa rahaa lahjaan. En vieläkään tiedä, mitä vanhemmat oikein ajattelivat hankkiessaan kolme lasta kykenemättä elättämään meitä. Olimme kuitenkin suunniteltuja ja toivottuja kaikki, eikä vanhemmilla ollut päihdeongelmiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset ihmiset eivät vaan ymmärrä miten lasten kulut muuttuu
heidän tullessa kouluikään. Jokaisen pitäisi tehdä vain senverran lapsia kun hyvin
pystyy elättämään. Myös "kalliissa" teini-iässä, opiskellessa ym ym
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 18:32"]
Meillä oli juuri tuollaista lapsena, paitsi että asuimme kolmiossa. Olin ainoa tyttö perheen kolmesta lapsesta, ja voitte kuvitella, kuinka kivaa oli murrosiässä jakaa huone kahden pikkuveljen kanssa. Mihinkään ei ikinä ollut rahaa, ja pakollisistakin hankinnoista, kuten lenkkareista liikuntatunteja varten valitettiin niin kuin kyse olisi ollut meidän lasten ahneudesta. Mitään emme saaneet harrastaa, emmekä päässeet esimerkiksi kavereiden synttäreille, koska vanhemmilla ei ollut antaa rahaa lahjaan. En vieläkään tiedä, mitä vanhemmat oikein ajattelivat hankkiessaan kolme lasta kykenemättä elättämään meitä. Olimme kuitenkin suunniteltuja ja toivottuja kaikki, eikä vanhemmilla ollut päihdeongelmiakaan.
[/quote]
Meillä ei varsinaisesti ollut lapsena ollessani mistään puutetta, mutta silti asunnon kanssa oli aivan sama tilanne. Meitäkin oli siinä isä, äiti ja 2 poikaa ja minä perheen keskimmäinen lapsista tyttö, jotka asuttiin kerrostalon kolmiossa. Meille lapsille oli käytössä se isompaan makuuhuoneista. Meillä isä jakoi kätevästi lastenhuoneen kevyellä sermiseinällä puoliks ja niin minä kuin veljeni saimme valita omille puolillimme värityksen. Mun puolelesta tuli aika pinkki ja olihan se vähän hassun näköistä kun siitä ovelta katsoen värikontrastit poikien pulelle olivat sattuneesta syystä melkoiset. Veljilläni oli semmoinen kätevä kerrossänky jonka yläpetiä kadehdin, koska mulla oli vaan semmoinen normaali runkopatjasänky. Huoneemme yhteinnen telkkari oli siinä oven pielessä, johon näki hyvin molemmilta puolilta myös sängyistämme. Meidän lasten yhteinen tieskari oli tietenkin poikien puolella huonetta joka murkkuiässä harmitti suunnattomasti. Isoveljeni kirjoitti ylioppilaaksi asuessamme siinä. Itse olin jotain 17, kun muutettiin sieltä suurempaan ja saatiin jokaiselle oma huone Heti muuton jälkeen isoveljeni meni varusmiespalvelukseen.
Oikeastaan muistelen niitä aikoja lämpimällä kaiholla ja ainakin se teki meistä sisaruksista hyvin läheisiä ja toisiamme tukevia nyt aikuisinakin. Omaan ammatinvalintaani se taisi myös jonkin verran vaikuttaa, sillä lukion jälkeen opiskelin sosiaali- ja hoiva-alalle. Se on työllistänyt tosi hyvin, vaikka joskus onkin raskasta, mutta missäpä ei nykyään oisi?
Myös veljeni ovat pärjänneet kohtalaisen hyvin aikuisina, sillä isoveli on kouluttautunut tohtoriksi ja toimii yliopistotutkijana luonnontieteiden alalla. Pikkuveljestä puolestaan tuli ilmavoimien upseeri. En siis moiti, vaan kiitän päinvastoin vanhempiani siitä näennäisesti " pienen ja vaatimattoman" kodin turvallisesta ja läheisestä ilmapiiristä, josta me lapset saimme varttua. Saimme sieltä kuitenkin hyvän ja turvallisen ponnistusalustan myöhemmälle elämälle.
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 18:32"]
Meillä oli juuri tuollaista lapsena, paitsi että asuimme kolmiossa. Olin ainoa tyttö perheen kolmesta lapsesta, ja voitte kuvitella, kuinka kivaa oli murrosiässä jakaa huone kahden pikkuveljen kanssa. Mihinkään ei ikinä ollut rahaa, ja pakollisistakin hankinnoista, kuten lenkkareista liikuntatunteja varten valitettiin niin kuin kyse olisi ollut meidän lasten ahneudesta. Mitään emme saaneet harrastaa, emmekä päässeet esimerkiksi kavereiden synttäreille, koska vanhemmilla ei ollut antaa rahaa lahjaan. En vieläkään tiedä, mitä vanhemmat oikein ajattelivat hankkiessaan kolme lasta kykenemättä elättämään meitä. Olimme kuitenkin suunniteltuja ja toivottuja kaikki, eikä vanhemmilla ollut päihdeongelmiakaan.
[/quote]
Meillä ei varsinaisesti ollut lapsena ollessani mistään puutetta, mutta silti asunnon kanssa oli aivan sama tilanne. Meitäkin oli siinä isä, äiti ja 2 poikaa ja minä perheen keskimmäinen lapsista tyttö, jotka asuttiin kerrostalon kolmiossa. Meille lapsille oli käytössä se isompaan makuuhuoneista. Meillä isä jakoi kätevästi lastenhuoneen kevyellä sermiseinällä puoliks ja niin minä kuin veljeni saimme valita omille puolillimme värityksen. Mun puolelesta tuli aika pinkki ja olihan se vähän hassun näköistä kun siitä ovelta katsoen värikontrastit poikien pulelle olivat sattuneesta syystä melkoiset. Veljilläni oli semmoinen kätevä kerrossänky jonka yläpetiä kadehdin, koska mulla oli vaan semmoinen normaali runkopatjasänky. Huoneemme yhteinnen telkkari oli siinä oven pielessä, johon näki hyvin molemmilta puolilta myös sängyistämme. Meidän lasten yhteinen tieskari oli tietenkin poikien puolella huonetta joka murkkuiässä harmitti suunnattomasti. Isoveljeni kirjoitti ylioppilaaksi asuessamme siinä. Itse olin jotain 17, kun muutettiin sieltä suurempaan ja saatiin jokaiselle oma huone Heti muuton jälkeen isoveljeni meni varusmiespalvelukseen.
Oikeastaan muistelen niitä aikoja lämpimällä kaiholla ja ainakin se teki meistä sisaruksista hyvin läheisiä ja toisiamme tukevia nyt aikuisinakin. Omaan ammatinvalintaani se taisi myös jonkin verran vaikuttaa, sillä lukion jälkeen opiskelin sosiaali- ja hoiva-alalle. Se on työllistänyt tosi hyvin, vaikka joskus onkin raskasta, mutta missäpä ei nykyään oisi?
Myös veljeni ovat pärjänneet kohtalaisen hyvin aikuisina, sillä isoveli on kouluttautunut tohtoriksi ja toimii yliopistotutkijana luonnontieteiden alalla. Pikkuveljestä puolestaan tuli ilmavoimien upseeri. En siis moiti, vaan kiitän päinvastoin vanhempiani siitä näennäisesti " pienen ja vaatimattoman" kodin turvallisesta ja läheisestä ilmapiiristä, josta me lapset saimme varttua. Saimme sieltä kuitenkin hyvän ja turvallisen ponnistusalustan myöhemmälle elämälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan vaan sivuhuomautuksena alkuperäisessä
tekstissä ASUTAAN KAKSIOSSA...
Ohis
Meitä eli kaksiossa äiti, isä ja viisi lasta. En muista, että lapsena sitä olisi ihmetellyt tai kaivannut lisätilaa. Pikkuhiljaa helpotti, kun vanhimmasta päästä muutti lapsia pois. Ja rahasta ei ollut pulaa. Sitä mistä ei tiedä ei osaa edes kaivata. 60 vuotta sitten elettiin huomattavasti ahtaammin kuin nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 20:45"]Meitä eli kaksiossa äiti, isä ja viisi lasta. En muista, että lapsena sitä olisi ihmetellyt tai kaivannut lisätilaa. Pikkuhiljaa helpotti, kun vanhimmasta päästä muutti lapsia pois. Ja rahasta ei ollut pulaa. Sitä mistä ei tiedä ei osaa edes kaivata. 60 vuotta sitten elettiin huomattavasti ahtaammin kuin nykyisin.
[/quote] Siis tämä oli 80-90-luvulla
Joo tiiän ton tyyilisiä ihmisii kans.
Kai niil on kuvitelma ett laps tuo leivän pöytää.
Niinku joskus 100 vuotta sit