Käräjäoikeuden tiedoksianto? Apua!
Minulle ja miehelleni tuli postissa kirje, jonka mukaan "teille on tiedoksianto käräjäoikeudessa".
Mitäköhän tuo voi tarkoittaa?
Joskus ihan alkuvuodesta minua vainonnut naapurimme oli yrittänyt tehdä meistä rikosilmoitusta, voisikohan kyse olla siitä..? Tässä on kuitenkin mennyt ikuisuus aikaa, ja jopa meitä puhelimitse asiasta tiedottanut poliisi totesi naapurin tekemän rikosilmoituksen olleen sen verran hämärä, ettei todennäköisesti etenisi mihinkään (väitti mm. kuulleensa minun uhkailleen häntä seinien läpi, vaikka en tuntenut kyseistä ihmistä ollenkaan, samaan aikaan tiputteli uhkailukirjeitä postilaatikkoomme, kävi pimpottelemassa ovikelloamme todella aikaisin aamulla ja seuraili minua toisinaan parkkipaikalla). Lisäksi olemme muuttaneet kyseisen naapurimme läheisyydestä pois jo monta kuukautta sitten.
Ahdistaa todella paljon. Eipä tässä kai auta muukaan kuin soittaa ja kysyä, mutta haluaisin ensin vähän varmistua siitä, mistä tässä voisi ylipäänsä olla kyse.
Kommentit (51)
Todennäköisesti naapurin tekemät syytteet on hylätty?
Vaikeaahan se joo on, mutta haluaisin ylipäänsä tietää, mistä asioista tuollainen voi johtua?
Ja onko mahdollista, että kyseessä olisi haaste tuolta edelliseltä naapuriltamme? Hänestä ei ole kuulunut mitään muuta kuin vuoden alussa tuo poliisin ilmoitus hänen tekemästään rikosilmoituksesta, ei ole siis sen jälkeen tullut mitään poliisin yhteydenottoa esim. kuulusteluihin tms.
Ei me täällä voida tietää mikä se on. Se voi olla mitä vaan. Eli kannattaa vaan mennä sinne paikalle, niin selviää teillekin. Eikä siellä kukaan mitään asiasta rupea teiltä kyselemään/tenttaamaan, saatte vain paperit kouraanne ja voitte ihan itse tutustua niihin rauhassa.
En ole minkään sortin poliisikuulusteluissa ollut ikinä minkään asian suhteen, en myöskään tämän.
Kynnys tuohon soittamiseen vaan on niin korkea, kun ahdistaa aivan helkkaristi pelkkä ajatuskin siitä, että pitäisi lähteä uudestaan käymään läpi noita kaikkia naapurijuttuja. Kyseessä on todella ahdistava ihminen jota pelkään ihan tosissani. Muutimme pois, sillä todella pelkäsin niin paljon, etten loppuaikoina uskaltanut olla yksin kotona tai liikkua pihapiirissämme yksin vaan saatoin työvuoron jälkeen ajella tuntikausia kaupungilla ja odottaa, että mies pääsisi töistä..
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:52"]
Todennäköisesti naapurin tekemät syytteet on hylätty?
[/quote]
Tuleeko tuosta ilmoitus?
Tsemppiä ap! Ei hajuakaan mikä tuo tiedoksianto voisi olla, mutta varmaanhan se liittyy tuohon naapuriin.
Voin lohduttaa sillä, että haastemiehet eivät ota kantaa, oli asia mikä tahansa. Ovat yleisestiottaen hyvätapaista, kohteliasta ja miellyttävää ammattikuntaa ja heidän kanssaan on helppo asioida ikävissäkin asioissa. Soita haastemiehelle, hän kertoo vain mistä on kyse, ei kuulustele eikä jeesustele:
Onko teillä joku lasku jäänyt maksamatta?
Saattaa olla ilmoitus siitä, että ko. ilmoitus ei johda enempään. Hae se tiedoksianto, siitähän se selviää.
Jos käräjäoikeudelta on tullut tiedoksianto eikä haastetta, pyyntöä kuultavaksi tai aineistoa, ei siellä voi olla ratkaisua teitä vastaan. Luepa se tiedoksianto vielä, kyllä siitä pitäisi selvitä mistä on kyse.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:52"]
Todennäköisesti naapurin tekemät syytteet on hylätty?
[/quote]
Moi. Ihan tiedoksi: ko. naapuri eikä kukaan meistä voi nostaa/tehdä mitään syytteitä..Naapuri voi tehdä rikosilmoituksen, rikosilmoituksen jälkeen kuulustellaan asianosaisia ja asia viedään syyttäjälle..syyttäjä sitten katsoo, onko aiheellista nostaa syytettä ketään kohtaan, onko tarpeeksi näyttöä tms.
Hih, tiedoksianto odottaa, mutta sä ap haluat ensin täältä vauva-palstalta varmistusta siitä, että mitä se voisi sisältää?
Enhän mä mistään mitään tiedä, mutta eikö sen tiedoksiannon nouto ja lukeminen olisi paras keino?
Tuo tiedonanto voi mahdollisesti olla joku raha-asia, jos teiltä on jäänyt joku lasku maksamatta? Eli kipinkapin menkää hakemaan se. Puhelimitse ei varmaan kerrota, mistä on kyse.
Ei se ainakaan syyte ole, jos ei ole edes kuulusteltu. Veikkaisin, että joku lasku jäänyt maksamatta eli velkomusasia.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:07"]
Jos käräjäoikeudelta on tullut tiedoksianto eikä haastetta, pyyntöä kuultavaksi tai aineistoa, ei siellä voi olla ratkaisua teitä vastaan. Luepa se tiedoksianto vielä, kyllä siitä pitäisi selvitä mistä on kyse.
[/quote]
Nyt valoja päälle. Näiden asioiden kanssa päivittäin työskentelevänä voin kertoa, että se, että on saanut toimeksiannon ei poissulje sitä mahdollisuutta, että seuraava paperi pinkasta on haaste.
Ja ratkaisua siellä ei tietänkään ole, jos asiaa ei ole edes vielä käsitelty. Totta on, että juttu voidaan käsitellä myös esim. vastaaja poissaolevana, mutta tällöin vastaaja olisi saanut ainakin haasteen, mitä ei tässä nyt ole tapahtunut.
Tämähän selviää ihan hakemalla se tiedoksianto.
Iso kiitos kaikille, ei tässä varmaan muu nyt auta kuin soittaa. Pääseepähän ainakin epätietoisuudesta, jos ei muuta.
Tuliko siis teille molemmille? Itse sain tuollaisen omalla nimellä kun puoliso päättikin hakea eron, kun sairastun ja jouduin eläkkeelle.
Itselleni tuli vastaava muutama vuosi sitten. Olin käynyt poliisin kuulusteltavana todistajana/uhrina (minä ja muutama muu olimme satuttaneet itseämme erään yrityksen tapahtumassa ja yksi itsensä satuttanut oli tehnyt rikosilmoituksen, jossa syytti yrittäjää tapahtuneesta). Muutama kuukausi kuulustelun jälkeen tuli oikeudesta paksu kirje, jossa selvitettiin tapahtumien kulku (siis mitä kuulusteluissa selvinnyt) ja loppuyhteenvetona todettiin, että syyttäjä ei nosta syytettä, koska rikoksen tunnusmerkit ei täyty. Sitten ohjeet miten voi toimia, jos koki että ei ole tyytyväinen päätökseen ja muistutus, että tämä päätös ei voista yrityksen vahingonkorvausvelvollisuutta.
Vaikea sitä on täällä lähteä arvuuttelemaan, ehkä on parasta että menet ja kysyt mikä se oikein on.