Ketkä muut odottaa jo Joulua 2015?
Tämän vuoden suosikkijoululauluksi on minulla nousut Joulumaa. Niin ihanan rauhallinen, iloinen, mutta samalla liikuttava. Joululaulut on pyörineet nyt kesällä päässä ja kaipaan sitä tunnelmaa ja joulun odotusta... Onko muita? :)
Kommentit (36)
Ei nyt herranjestas vielä :D Joskus oon alkanu miettiä joulua marraskuussa ja sekin on tuntunu liian aikaisesta.
Just laittelin jouluvaloja partsille :))
En sen erityisemmin odota, kyllä se aika kuluu nopeasti sinne jouluun.
Lapsena odotin joulua kovasti ja tuntui, että aika sinne kestää ikuisuuden. Nykyään en odota joulua sen enempää kuin mitään muutakaan aikaa vuodesta ja tuntuu, että aika menee nopeasti jouluun.
OOtan syksyä vaan :) Jouluksi vois tänä vuonna lähteä pois, vaikka espanjaan!
Minä odotan ja teillä muutamilla sitä joulumieltä ei ole koskaan. Kohta on syksy ja aina paranee, joulunaika on vuoden parasta aikaa, sillä jaksaa seuraavaan jouluun. IHANAA JOULUHÖSSÖTYSTÄ!!!!
En... Aiempina vuosina olen odottanut joulua paljon, olen jouluihminen. Viime vuosi toi muutoksen... Lapset olivat isänsä ja tämän uuden puolison lasten kanssa jouluaaton, mieheni omien lastensa ja eksänsä kanssa. Tästä joulusta tullee samankaltainen.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 15:56"]
En... Aiempina vuosina olen odottanut joulua paljon, olen jouluihminen. Viime vuosi toi muutoksen... Lapset olivat isänsä ja tämän uuden puolison lasten kanssa jouluaaton, mieheni omien lastensa ja eksänsä kanssa. Tästä joulusta tullee samankaltainen.
[/quote]
Ei välttämättä tule samanlainen, jouluihmisille tapahtuu ihmeitä, älä menetä uskoasi.
No... Normaalisti olisin ihan innoissani joulusta jo nyt, viimeistään elokuussa. Normaalisti joululaulut raikaisi mp3:lta jo nyt. Mutta inhottaa myöntää, että joulu on alkanut AHDISTAMAAN ja surettaa tosi paljon, että ajatuskin joulusta ei lämmitä mieltä niin kuin ennen.
Syynä ainainen säätö, missä vietämme joulun! Vanhempani haluaisivat että minä ja avopuoliso mentäisi sinne jouluksi, mutta avopuoliso ei siedä mm. Siskoani tai siskoni koiria, jotka todennäköisesti ovat myös jouluna vanhemmillani. Hänen mielestään koirat käyttäytyvät huonosti/ärsyttävät häntä (innokkaita isoja koiria, meillä pieni vanha koira). Kiva siinä sitten selittää vanhemmille että minusta olisi ok tulla, mutta avopuoliso ei halua koska siellä on Se ja Se vieras.
On ok viettää joulu kotonakin, mutta asumme kaupungissa eikä ehkä ole samaa "tunnelmaa" kuin ns. maalla. Ei pääse joulusaunaan eikä mitään. Argh! Eikä ole kiva että vanhemmille/sisarille tulee paha mieli jos eivät näe meitä jouluna, mutta en halua että avokillakaan on paha mieli. Hän pahoitti mielensä jo siitä, että suunnittelin että mentäisi porukoille.
Miksei kaikki vaan tule toimeen keskenään?!
No en oikeastaan, en pidä pyhistä. Ja kyllä, olen uskovainen. Pyhät silti, yyyh.
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 11:42"]Tämän vuoden suosikkijoululauluksi on minulla nousut Joulumaa. Niin ihanan rauhallinen, iloinen, mutta samalla liikuttava. Joululaulut on pyörineet nyt kesällä päässä ja kaipaan sitä tunnelmaa ja joulun odotusta... Onko muita? :)
[/quote]
mnä koska esikko syntyy sopivasti ennen aattoa <3
Myönnetään. Lapsen ensimmäinen joulu ja mietin jo joululahjaa.
Hui. Ensimmäinen joulu täysin yksin. En odota.
Mä en edes vietä joulua, niin ei tarvitse edes odottaa sitä :)
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 19:38"]
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 19:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 11:42"]
Tämän vuoden suosikkijoululauluksi on minulla nousut Joulumaa. Niin ihanan rauhallinen, iloinen, mutta samalla liikuttava. Joululaulut on pyörineet nyt kesällä päässä ja kaipaan sitä tunnelmaa ja joulun odotusta... Onko muita? :)
[/quote]
Kannattaa elää tässä hetkessä ja nyt. Jouluna sitten kaipaat kesää?
[/quote] Itse asiassa en. En edes pidä kesästä yhtä paljon kuin ihanasta, tunnelmallisesta syksystä ja talvesta? Kylmä tuuli, myrskyt, pimenevät illat... Kaunista. Ja sitten lämpimään kotiin kaakaon kanssa :) Ap
[/quote]
Tuo on sitä tunnelmointia, villasukat jalkaan, kuppi kuumaa ja viltin alle lämpimään, niin ja paljon tuikkuja ja jos on takka, niin tulet. Tunnelmoida voi syksyllä ja talvella, parasta aikaa.
[/quote]
Minä taas en odota joulua, sillä olen tunnelmoinut tuolla tavoin jo aika monta kertaa tämän kylmän kesän aikana. Odotan, että tulisi vielä lämmintä tänä kesänä.
No en vielä. Vietetään nyt ensin tämä kesä ja syksy pois tieltä.
Ei vielä, mutta heti, kun alkaa tuntua enemmän syksyltä kuin kesältä... Syyskuussa viimeistään varmaan :)
Täytyy olla vikaa päässä, jos ympäri vuoden haihattelee joulujuttuja, yäk!