Ihanaa istua parvekkeella, nauttia kahvia rauhassa

ja kuunnella kuinka pienten lasten vanhemmat kärsivät!  Kärsimyksessä ei muuten ole mitään ihanaa, enkä ole siis vahingoniloinenkaan, mutta näillä helteillä, viihtyisällä, vihreällä ja kukkivalla parvekkeellani, on vain niin ihanaa ajatella vuosia, jotka ovat takanapäin.

Helle, kiukuttelevat ja koko ajan jotain vaativat lapset, jotka yleensä iltapäivällä vielä myöhästyvät päiväuniltaan tai eivät nukahda ollenkaan, kaatuvat ja satuttavat itsensä ja huutavat siksi lisää! Pikkuisen kiihdyn, kun huomaan tilanteen kehittyvän. Ehkä vain minulla olisi voimia katkaista kierre äidin puolesta? Väsynyt äiti ei tunnu osaavan kääntää suuntaa ajoissa. Huokaisen, että kyllä minä oikeasti mielelläni kuuntelen noita naapurien elämisen ääniä. Oma elämäni on helppoa, kun lapset ovat ihanassa iässä, pikkukoululaisia jo, ja koti siisti, kaunis ja toimiva. Laitan hyvää ruokaa rutiinilla helposti muustakin kuin jauhelihasta ja lepäilen. Naapurit varmaan ajattelevat, että tuonkin kyylän vuoksi täytyisi saada lapset heti hiljaisiksi ja stressin määrä vain kohoaa kasvoilla, kun lapsi nirhaa polvensa verille! Kerron vielä heille, että on ihanaa, kun heistä lähtee meneteliä ja siksi heitä katselen, kun se on niin mukavaa.

t. Kerrostaloasuja, joka taitaa vanhanakin tahtoa asua siellä, missä lapsiperheitä on paljon