Milloin tunsit olevasi onnellinen ensimmäisen kerran avioeron jälkeen?

Heti, kun eropäätös oli tehty. Ja vielä enemmän, kun mies muutti pois. Yhteisestä päätöksestä erottiin. Ihan liian pitkään, vuosia siis, yritettiin vielä paikata suhdetta.

Välittömästi. Mies oli väkivaltainen sekä fyysisesti että henkisesti. Lopulta sain tarpeekseni pahoinpitelyistä, tappouhkauksista, huorittelusta ja ties mistä. Oli suuri helpotus päästä hänestä eroon, olin lähes koko suhteen ajan masentunut. Erosta aikaa 2 vuotta, nykyään olen onnellinen.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 19:40"]Olitko jätetty vai se lähtevä puoli?
Miten tunsit sen onnellisuuden koko tuskan jälkeen?
[/quote]

Sitten kun oltiin menty uudestaan naimisiin. Minä olin se jättävä osapuoli mutta tajusin virheeni pian eron jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 20:24"][quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 19:40"]Olitko jätetty vai se lähtevä puoli?
Miten tunsit sen onnellisuuden koko tuskan jälkeen?
[/quote]

Sitten kun oltiin menty uudestaan naimisiin. Minä olin se jättävä osapuoli mutta tajusin virheeni pian eron jälkeen.
[/quote]
Onnea teille!
Kävipäs meilläkin samoin.

Miksi kadutti?? Ja kuinka nopeasti?

Me erosimme yhteisestä päätöksestä mutta itsetuntoni oli nollilla silti. Mies ei koskaan osoittanut arvostusta tms. Tunsin katsovani itseäni kuin rikkinäisestä peilistä.

Kunnes yhtenä kevättalven aamuna vuosi eron jälkeen jäin aamubussissa tuijottamaan aamuruskoa. Se oli ihan ihmeellisen kaunis ja tuntui kuin olisin herännyt. Kotona peilikuva oli yllättäin ehjä! Tajusin olevani kaunis, fiksu ja arvokas

Joillakin se avioero jatkuu vuosia jos lasten huoltajuudesta riidellään.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 19:56"]Joillakin se avioero jatkuu vuosia jos lasten huoltajuudesta riidellään.
[/quote]
Niinpä, tämä on se ikävä lieveilmiö. :(

[quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 19:57"][quote author="Vierailija" time="15.08.2015 klo 19:56"]Joillakin se avioero jatkuu vuosia jos lasten huoltajuudesta riidellään.
[/quote]
Niinpä, tämä on se ikävä lieveilmiö. :(
[/quote]
Mutta jonkinlainen sisäinen onnellisuus?
kai itse voi olla onnellinen vaikka sitä isän ka joutu lasten ka näkemään toisinsa?

Meillä oli mennyt avioliitossa niin huonosti jo niin pitkään, että välittömästi sen jälkeen, kun uskalsin avata suuni ja sanoa haluavani eron, tunsin pitkästä aikaa onnellisuutta. En tiedä sitten olisiko ero ollut vaikeampi, jos olisin lähtenyt heti, kun alkoi siltä tuntua. 

Up

Up

Heti kun olin saanut miehen muuttamaan pois yhteisestä kodista. Oli suuri helpotus, kun oli rauhallinen koti, missä ei enää tarvinnut ärsyyntyä toisen olemassaolosta tai riidellä joka hetki. Silti suru, katkeruus ja onnellisuus aaltoilivat parin päivän sykleissä seuraavat 4 kk. Sitten juttelin exän kanssa ja kävimme läpi samat iän ikuiset riidan aiheet ja tajusin sen keskustelun aikana että tämä oli nyt tässä. Naps, pääsin yli erosta ja katkeruudesta sillä hetkellä. Mies on sama mulkvisti mutta minä en aio energiaani häneen enää tuhlata. Paha olo ei ole palannut.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 09:41"]Heti kun olin saanut miehen muuttamaan pois yhteisestä kodista. Oli suuri helpotus, kun oli rauhallinen koti, missä ei enää tarvinnut ärsyyntyä toisen olemassaolosta tai riidellä joka hetki. Silti suru, katkeruus ja onnellisuus aaltoilivat parin päivän sykleissä seuraavat 4 kk. Sitten juttelin exän kanssa ja kävimme läpi samat iän ikuiset riidan aiheet ja tajusin sen keskustelun aikana että tämä oli nyt tässä. Naps, pääsin yli erosta ja katkeruudesta sillä hetkellä. Mies on sama mulkvisti mutta minä en aio energiaani häneen enää tuhlata. Paha olo ei ole palannut.
[/quote]
Toi on jossain määrin niin tuttua. Kunpa mullekin tapahtuis se NAPS mahd pian. Tuntu, että tulen hulluksi.

Mulla meni 4 vuotta. Mutta meidän avioero olikin avioero Helvetistä.

Heti kun olin saanut kamat muutettua omaan kämppään(salaa mieheltä) ja kun ilmoitin miehelle erosta. Aijai sitä onnellisuuden tunnetta missä leijuin seuraavat vuodet! Mikä vapaus, ei tarvinnut enää odottaa ketään kotiin ryyppyreissuilta päivätolkulla, ei pelätä juoppohullua miestä, ei miettiä minne se nyt on sammunut ja ketä naisia on matkassa, ei tarvinnut enää suostua epämiellyttävään seksiin. Ei tarvinnut pelätä! Mies ei halunnut erota, manipuloi minut jäämään tunsin olevani kuin vankilassa. En ole varmaan ikinä ollut niin onnellinen kuin silloin. Ai niin, vielä onnellisempi olin kun mies löysi uuden naisen ja jätti minut lopullisesti rauhaan eron jälkeen, mikä tuuri!

Heti kun olin saanut sen väkivaltaisen kusipään pois mun elämästä. Paha olo kuitenkin palasi vuoden päästä kun sitä ei oltu käsitelty. Nyt terapiassa sitten.

Noin puolen vuoden kuluttua, eroeuforia. Tunsin itseni vapaaksi ja oloni helpottuneeksi, kevyeksi. Olin melko rahaton, ei ollut autoa, kuljin kaikki pitkätkin matkat pyörällä. Muistan, kuinka eräänä sateisena iltana ajoin pyörällä kotiin ja tunsin kuinka voimakas olin, henkisesti ja fyysisesti.

Heti päätöksen jälkeen. En ole katunut hetkeäkään. Päinvastoin. Olisi pitänyt erota jo paljon aiemmin. Nykyään mietityttää, kun katson esim exän fb-päivityksiä ja kuvia. Miten jaksoinkaan niin pitkään.