Miten eroon kontrollifriikkeydestä, suhteessa lapsiin ja mieheen?

Olen aina osannut ottaa rennosti, laiskotella, lukea kirjoja ja opiskeluaikana nukkua päikkäreitäkin. Olen ollut sosiaalinen ja iloinen. Tehnyt jutut nopeasti mutta suht hyvin. Toisaalta työaikana olin jotenkin ahdistunut, meni siihen että usein ostelin herkkuja ja sitten saatoin oksentaa ne. Oma järki riitti onneksi katkaisemaan tuon kierteen alkuunsa. Sitten esikoisen kanssa ja siitä lähtien olen jotenkin suorittanut äitiyttä, kontrolloinut kaikkea, miestä ja varmaan lapsiakin. Eniten ahdista herättänyt lasten sairastelut, miten stressaantunut olen jos lapselle on kuumetta, nukun läpi yön huonosti ja vahtaan nouseeko kuume kovin, annan lääkettä. Miehelle ärjyn kun tämä "ei välitä" vaan nukkuu vaan, ei hoida kunnolla sairasta lasta. Muutenkin valitan nykyään miehelle koko ajan, koska hän on "huoleton" luonne, kuten itse asian ilmaisee.



Mulla on koko ajan rauhaton paha olla. Olen jämpti ja pidän ohjaksia käsissäni, toisaalta esimerkiksi kodin siisteyden kanssa en todellakaan ole pikkumainen, ja lapsille annan herkkuja sopivassa suhteessa, jos siltä tuntuu lämmitetään sauna aamupäivästä jne. Mutta kuitenkin pidät rytmit tarkasti ja päiväunille mennään kun minä käsken, lasten ei auta hyppiä seinille. Tunnen RAIVOA kun mies ei ole jämäkkä lasten kanssa.



Olenko ihan kontrollifriikki? Mistä etenkin tuo hermostuminen lasten sairastaessa johtuu? Miten relata, koska lapset nyt vaan sairastavat ja se on kestettävä? Miten olla ärsyyntymättä mieheen?