Te, joilla on lastenlapsia: Kumpi oli ihanampaa, saada oma vauva syliin vaiko

Se tunne on paras kaikesta

Kumpikin tunne on niin ainutlaatuinen. Omat lapseni ovat kaikki poikia. Ovat syntyneet 80-luvulla. Siitä on jo niin kauan ettei sitä tunnetta enää niin muista.. Pojat ovat olleet aina minulle rakkainta maailmassa. Pari vuotta sitten keskimmäisen pojan perheeseen syntyi tyttö vauva. Hän on toistaiseksi ainut lapsenlapseni ja kyllä hän on mummon ihana rakaspieni muru. Rakkaus on suunnatonta myös häntä kohtaan

Sanoi, että oma lapsi. Hänellä on lapsenlapsi ja rakas on, mutta ensisijaisesti kokee olevansa isä sille vanhimmalle lapselle + näille meidän yhteisille pienemmille. Ehkä tilanne olisi toinen, jos ei itse eläisi lapsiperhe-elämää. Sanoi, että jos näkee kaupassa vaikka alennuskorin leluja, niin ensimmäisenä miettii, mitä vaikka meidän 5-vuotias voisi haluta. Lapsenlapsi ei tule ekana mieleen. Sitten taas esimerkiksi miehen veli, lapset jo aikuisia, miettii ensimmäisenä, mitä lapsenlapsille voisi ostaa.

kumpikin on ainutlaatuista, mutta ehkä tästä pienestä pojanpojasta osaa nauttia nyt erilailla, on ihana!

Ehkä todellakin tilanne olis eri, jos vaari ei itse eläisi lapsiperhearkea.



Tuo on yks mun elämäni suruista. Isä ei ollut kovin läsnäoleva eikä läheinen isä, kun minä ja veli oltiin pieniä ja teinejä. Jotenkin tyhmänä sitten toivoin ja ajattelin, että meidän välit muuttuisi läheisimmiksi, kun sain itse lapsia. Vaan isäpä keskittyy nyt olemaan hemmotteleva isä pienille lapsilleen.



Isovanhemmuus jää siinä täysin taka-alalle. Velvollisuus synttärilahja ostetaan ja joskus kelpuutetaan mun lapsi leikkikaveriksi hänen pienilleen. Mutta toi on juuri se roolijako. Ei niin, että hän koettaisi luoda läheistä vaari- suhdetta vaan lapseni on vähän kuin jossain serkun roolissa noille pienille, joilla ei ole omanikäisiä serkkuja äitinsäkään puolelta.



Ja ei, en ole katkera. Joskus vähän surullinen vaan. Ja näin aikuisenakin joskus mietin, että miksi mun isäni ei rakastanut minua, vaikka näköjään pystyy halutessaan olemaan oikein omistautuva isä.



Tietty nro 5 on varmasti aivan eri tilanne ja vaikka isovanhemmuus ei olekaan miehelläsi päällimmäisenä, hän epäilemättä mielellään on läsnä myös lapsenlapsensa elämässä!