Miksi mies ei kestä lapsiaan?

Ihan siis alusta asti eli siitä, että pyydät pesemään hampaat ja miten mies reagoi ja toimii sen jälkeen.



Sitten lähetät miehen työsähköpostiin tämän pätkän ja otsikkoon laitat: miltäköhän näistä lapsista tuntuu. Uskovatko he isän rakastavan heitä? Haluavan viettää heidän kanssaan aikaa?



Sitten laitat loppuun: Miltäköhän isästä tuntuu?

Vaikuttais siltä

vai onko käytös muuttunut kuvailemaasi suuntaan?



Onko mies alunalkaen halunnut lapsia vai ovatko ne sinun projektisi tai päätös?



Kuinka mies kohtelee sinua?



Onko teillä mitään muuta yhteistä kuin lapset ja lainat?

Yritätte niin **tanasti aina ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää. Miehenä kerron pikkusalaisuuden. Ap:n ukon ongelma kun ei ole välttämättä masennus vaan ihan vain VITTUUNTUMINEN PERHE-ELÄMÄÄN. Saattaapa olla joku ihastuskin toisaalla. Kaikille miehille ei perhe sovi mutta se asia selviää vasta kokeilemalla. Ap:n mies voi olla niin sanotusti kokeillut jo tarpeeksi.

Työpäivä on kuormittavampi kun lepoaikana ehtii lepäämään. Ongelma ei siis ole miehen ja lasten suhteessa, vaan miehen työelämässä. Pystyiskö siihen tekemään muutosta?

Olen ollut samassa tilanteessa.Ex-mieheni oli tyypillinen suomalainen mies.Ei sietänyt lapsiamme (3kpl),hänen mielestään lasten tuli olla hiljaa niin kuin ennen vanhaan,hänen mielestään minun piti olla kotona,tehdä kotityöt,hoitaa lapset ja hänen ei tarvitsisi ottaa kontaktia ym. lapsiin.Ei ikinä ottanut heitä syliin,ei lohduttanut kun kaatuivat oppiessaan kävelemään ja muuta vastaavaa



En tajunnut koskaan kunnolla syytä tähän,miehellä ja mulla meni kyllä hyvin (seksielämä ym) Hän ei vain niin lapsistamme pitänyt.Tai ainakin luulen että meillä meni hyvin,kunnes tulin yksipäivä kotiin mummulasta ja mies oli häipynyt ja jättänyt kirjeen jossa kertoi tunteensa:Sanoi ettei jaksanut lapsia,hän ei koskaan kuulemma ollut halunnut lapsia,ja hän haluaa olla sinkku ja ei kuulemma halua isäksi ja kehotti minua hankkimaan uuden miehen ja isän lapsillemme.Mies myös sanoi ettei koskaan enään ikinä halua lapsia



Pari vuotta eromme jälkeen näin miehen uuden avovaimonsa kanssa (hän muutti takaisin kaupunkiin jossa asuimme) ja tämä nainen oli raskaana ja kuulin miehen kavereilta että he odottavat kaksosia ja että mies ei ole ikinä ollut näin onnellinen ja haluaa kovasti isäksi.Ei ollut puhunut avovaimolleen että hänellä on minunkin kanssa lapsia.



En reagoinut asiaan mitenkään vaikka mieli teki mennä ravistelemaan miestä ja haukkumaan lyttyyn ja käskeä ottaa meidänkin lapset huomioon,mutta kiltti kun olen en tehnyt mitään



Kai mies ei sitten minun kanssani tuntenut olevansa "siinä oikeessa" avioliitossa ja protestoi ja löysikin sitten elämänsä rakkauden



Kaikki kääntyi kyllä hyvin,no ainakin minun ja lapsien suhteen sillä löysin upean miehen joka on lapsille isä ja meillekin on siunaantunut jälkikasvua 4 lasta ja odotan viidettä lastamme.



Miehen onni päättyi traagisesti auto-onnettomuuteen jossa hänen vaimonsa kuoli.Lapset selvisivät hengissä ja mies on yksinhuoltaja.Hänellä menee kuulemma hyvin yksinhuoltajana.

Miehessä, hänen luonteessaan tai asenteessaan ei voi olla koskaan mitään vikaa.

Saako sinulta tarpeeksi pillua? Entä ovatko lapsenne rumia?

Yritätte niin **tanasti aina ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää. Miehenä kerron pikkusalaisuuden. Ap:n ukon ongelma kun ei ole välttämättä masennus vaan ihan vain VITTUUNTUMINEN PERHE-ELÄMÄÄN. Saattaapa olla joku ihastuskin toisaalla. Kaikille miehille ei perhe sovi mutta se asia selviää vasta kokeilemalla. Ap:n mies voi olla niin sanotusti kokeillut jo tarpeeksi.

Lähtekää kaksistaan johonkin. Kyllä itsekin kallistuisin työhuolien kannalle... Ettei olis yt:t tulossa tai jotain muuta... Itse tiuskin myös väsyneenä ja stressaantuneena sitä etten enää kestä miestä ja lapsia. Miea käyttäytyy samalla tavalla kuin sun mies. On tosin ajoittain myös iloinen touhutessaan heidän kanssaan. Hänellä taas johtuu siitä,että on saanut sellaisen isän mallin kotoa. Kaikki lapsiin ja kotiin kuuluva oli äidin tehtävä.

Ei kaikki aina niin ruusuista ole,ja tuntemuksiaan ei voi tietää ennen kuin on lapset hankkinut.

Yhteistä näille miehille, jotka eivät pidä jälkikasvustaan on 99% tapauksista se, että mitään todellista isä-lapsi-suhdetta ei ole päässyt kehittymään koskaan. Iskä on tehnyt pitkää päivää töissä, ja äiti hoitanut palleroa kotona alusta loppuun asti. Ehkä isä ei ole jaksanut/halunnut töiden jälkeen hoitaa lastaan, ehkä hän on tehnyt sen aina äiteen mielestä väärin, ja siksi homma on mennyt vituralleen.



Mutta ihan vaan opinkappaleena teille naisille; Jos mies ei hoida lapsiaan, hän ei näihin myöskään todella kiinny. Leikittäjä-iskä ei ole mikään oikea vanhempi, vaan pieni puuhasetä, joka pärjää lasten kanssa just ja just pienen hetken, että äiti saa laitettua ruoan sillä välin.



Jos miehenne ei hoida sitä ensimmäistäkään lasta, älkää tehkö sille toista. Tai älkää ainakaan sitten valittako kun jää vain paskaa käteen.

Hänellä syynä oli masennus.



Eron jälkeen ei ole juurikaan nähnyt lapsia. Pari tuntia kerrallaan riittää, koska ei tosiaan jaksa sen enempää ja huomaa sen nyt itsekin.



Masennustaan ryhtyi hoitamaan eron jälkeen, kun en enää ollut paapomassa, maksamassa laskuja ja ostamassa ruokaa. Oli pakko ryhdistäytyä.



Noita ap:n vastauksia tuolla ylempänä ketjussa vielä mietin. On ehdoteltu ratkaisuja ja annettu neuvoja, mutta ap vastaa, että "eihän se nyt noin käy, et tunne miestäni". Onko sulla ap itselläsi jo jokin selkeä ajatus siitä, miten halusit toimia? Halusitko vain kuulla vahvistusta sille ajatukselle?



Ilmeisesti tähän saakka kuitenkaan mikään kokeilemasi ei ole toiminut. Ehkä olisi uuden aika.

Edes ap:n vastaväitteet eivät saa mua ehdottamaan muuta.

Heillä on miehen toivomuksesta kaksi lasta - ystävälleni olisi riittänyt yksi, koska eka lapsi oli ja on niin hankala tapaus. Onneksi toinen on pikkuisen miellyttävämpi luonne.



Mies on suurimman osan ajasta matkatöissä. Oikeasti, voi mennä kuukausi niin, että on 2-4 päivää kotona. Kun eka lapsi syntyi, työnantaja järjesti hänelle homman, jossa ei tarvinnut matkustaa. Puoli vuotta lapsen syntymästä mies anoi päästä uudelleen matkatöihin ja ylvästeli sillä kaikille, ettei kestä olla kotona.



Kotona ollessaan mies on avoimen vihamielinen. Koko ajan jotenkin peruskiukkuinen. Eikä juurikaan keskustele, ellei ole nauttinut alkoholia. Jos joutuu hetkenkin olemaan lasten kanssa (jotka hinkuvat tietysti kovasti isänsä seuraa), alkaa heti nurkua kaverilleni, että mä en jaksa enää näitä, tuu nyt ottaan nää pois. 15 minuuttia on max, minkä mies kestää lapsiaan katsella.



Varsinkin vanhempi lapsi on tullut isäänsä. Kamala kiukkuamaan ja ei arvosta äitiään lainkaan. Varmaan osittain johtuu siitä, kun ei saa kaipaamaansa isän huomiota.



En tiedä, mikä tuollaista miestä vaivaa. Ehkä sen pitäisi mennä psykiatrille?

Hänellä syynä oli masennus.

Eron jälkeen ei ole juurikaan nähnyt lapsia. Pari tuntia kerrallaan riittää, koska ei tosiaan jaksa sen enempää ja huomaa sen nyt itsekin.

Masennustaan ryhtyi hoitamaan eron jälkeen, kun en enää ollut paapomassa, maksamassa laskuja ja ostamassa ruokaa. Oli pakko ryhdistäytyä.

Noita ap:n vastauksia tuolla ylempänä ketjussa vielä mietin. On ehdoteltu ratkaisuja ja annettu neuvoja, mutta ap vastaa, että "eihän se nyt noin käy, et tunne miestäni". Onko sulla ap itselläsi jo jokin selkeä ajatus siitä, miten halusit toimia? Halusitko vain kuulla vahvistusta sille ajatukselle?

Ilmeisesti tähän saakka kuitenkaan mikään kokeilemasi ei ole toiminut. Ehkä olisi uuden aika.

Mies on ollut alusta asti mukana lasten hoidossa. En ole jättänyt hänelle vaihtoehtoja. Nykyisin vain teen lähes kaiken itse, koska en tahdo että lapset kuulevat sitä aikuisen ukon kiukuttelua.

Nuo keskustelut on keskusteltu kymmeniä kertoja, hoitoon, terapiaan jne. olen ehdotellut menoa kymmeniä kertoja. En tosiaan yksin keksi uutta lähestymistapaa. Siksi täällä kyselen. Mies inhoaa sitä, kun otan asian puheeksi, hänestä se puheeksiottaminen (paikassa kuin paikassa tai tavalla kuin tavalla) on itsessään nalkuttamista ja vaivaamista. Hän tahtoisi vain "saada olla kerrankin rauhassa".

Mutta jos annan hänelle vaikkapa koko viikonlopun "omaa aikaa", niin sama juttu alkaa heti, kun joutuu olemaan hetken lastensa kanssa.

Epäilen itsekin, että mies on "kyllästynyt perhe-elämään". Ongelma on vain siinä, että se nyt ei ole mikään asia mitä voi kokeilla ja heittää pois. Lapsia joko tekee ja niihin sitoutuu tai ei tee ja silloin ei tarvitse sitoutua. Ei isille ole mitään lasten palautusoikeutta yhtään sen enempää kuin äideillekään. Mitä siitä tulisi jos vanhemmat kasapäin "kyllästyisivät" lapsiinsa ja työntäisivät ne minne? Lastensuojelulleko? Vai onko se joku automaatio, että äiti jaksaa kyllä hoitaa oli mikä oli, mutta isäraukka saa lapsiinsa kyllästyttyään todeta, ettei perhe-elämä ollutkaan mua varten ja lähteä kokeilemaan siipiään?

ap

Kysyppä rehellisesti mieheltä, minkälaista elämää hän tahtoo viettää. Älä arvostele, älä suutu, äläkä pelkää vastausta. Jos hän haluaa viikoittain tuulettua, istuskella rauhassa katselemassa tv-sarjoja, käydä kavereiden kanssa harrastelemassa, tiedät varmaankin sopivan ratkaisun. Eroatte, jolloin mies saa keskittyä elämänsä tärkeimpiin asioihin, ja sinullekin jää enemmän aikaa ja jaksamista niihin tärkeimpiisi, eli lapsiin.

Kysyppä rehellisesti mieheltä, minkälaista elämää hän tahtoo viettää. Älä arvostele, älä suutu, äläkä pelkää vastausta. Jos hän haluaa viikoittain tuulettua, istuskella rauhassa katselemassa tv-sarjoja, käydä kavereiden kanssa harrastelemassa, tiedät varmaankin sopivan ratkaisun. Eroatte, jolloin mies saa keskittyä elämänsä tärkeimpiin asioihin, ja sinullekin jää enemmän aikaa ja jaksamista niihin tärkeimpiisi, eli lapsiin.

1: Ei ratkaisisi ongelmaa, koska mies kuitenkin tahtoisi pitää lapset joka toinen viikonloppu. Miten se silloin lapsia muka kestäisi, kun en olisi lainkaan auttamassa?

2. Avioero olisi valtava muutos lasten elämässä: aiheuttaisi psykkisiä ongelmia. Se olisi valtava muutosmyös minun ja mieheni arkielämässä: kuinka hoidettaisiin lasten hoitoonviennit ja hakemiset? Olisi pakko muuttaa mukava lähipäiväkoti kokovuorokautiseen. Yhteiset asuntolainat jne? Ja olisiko se elämä sen eron jälkeen kenelläkään meistä todella parempaa?

ikäiset lapsenne? Yleensä kun vähän kasvavat voi mieskin eri tavalla touhuta lasten kanssa. Eikö hän voisi harrastaa/tehdä jotain lasten kanssa? Tai lähteä välillä toisen lapsen kanssa tekemään jotain? Muuta, kun hermoilla ja maata siinä sohvalla! Ja sinä varmasti olet puhunut hänelle tästä asiasta.. Koita saada näkemään asiat lapsen silmin. Ei varmasti lapsistakaan kovin mukavaa..

Eivät ihan pieniä siis. Ei huvita tehdä mitään lasten kanssa, naama irveessä vie kerran viikossa isompaa harrastukseen. Olen yrittänyt puhua uudestaan ja uudestaan... jolloin aina vain kiusaan ja jäkätän enkä jätä rauhaan. Empatiakyky ei taida olla hänen parhaita puoliaan, ei osaa nähdä asioita kenenkään muun silmin kuin omiensa. Ja hän kärsii. En kyllä oikeasti tajua miksi, hänellä on kaikki onnen avaimet käsissään. Jos vain älyäisi niitä käyttää.

ap

stressaantuneelta ja väsyneeltä.

olisiko miehen parempi elää itsekseen jos kaikki noin rasittaa?