Kuvaile omien ja appivanhempiesi kodin sisustusta?

Lapsuudenkotini (ei Suomessa): Värikästä, runsasta. Esim. olohuoneessa puna-kulta-turkoosi barokkityylinen sohvaryhmä, tummaa puuta oleva koristeleikattu pöytä ja hyllystö, yleensä vahvanväriset verhot. Kaikissa huoneissa on joku väriteema eikä yksikään huone ole vaalea yleisväritykseltään. Seinillä on erittäin paljon tauluja ja kaikenlaista muuta kuten kipsinen Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi valu, kuparista taottu taulu jne.



Mieheni lapsuudenkoti: No tämä on sitä perus skandinaavityyliä. Valkoiset seinät, beiget sohvat jolla vähän ruskeita ja beigejä tyynyjä. Vaaleaa puuta olevat kirjahyllyt ja olkkarissa sohvapöytänä Ratian arkku. Huonekaluja ja koriste-esineitä varsin vähän. Keittiössä valkoista ja hopeanharmaata. Ihan tyylikästä siellä on, sillä sisustuslehtimäisellä tavalla, joka minun silmääni on valju ja eloton kun olen toisenlaiseen tottunut.

Tätä perusskandinaavista tyyliä. Vaaleaa ja mun mielestäni mitäänsanomaton, persoonaton. Ihan kai se on nättiä, mutta jotenkin niin samanlaista, kuin yleensä kaikilla Suomessa. Tulee aina vähän sellainen steriili vaikutelma.



Mieheni lapsuudenkoti on ollut suvussa yli 130 vuotta. Vanhoja, perittyjä huonekaluja ja muuta sisustustavaraa ja vähän uutta designia seassa. Ei Suomessa. Anoppi ei hirveesti vanhaa arvosta, eikä hänen lapsistaankaan muut kuin mun mieheni, joka on mun kauttani alkanut pitää kaikesta vanhasta. Mä saan sitten anopilta ja appiukolta kaikkia vanhoja suvun ihanuuksia :)

Omien vanhempien luona on kirsikka?laminaattilattiat, kellertävät tapetit ohohuoneessa ja keittiössä, ruskeat nahkasohvat, puunvärinen ruokapöytä, kermanvaaleat keittiökaapit, kirjahyllyt pyökkistä? viilua. Aika kellertävä sisustus, makuuhuoneista pari on sinisen sävyistä, yksi harmaa-musta, pari vähän vaaleampaa.



Anoppilassa on lakatut mäntylattiat, kellertävät? maalatut seinät, Olohuoneen sohvat vanhoja ja sekalaisia. Paljon mäntyä huonekaluissa.

vanhemmillani on tummia kalusteita, paljon verhoja, paljon tavaraa...kylppärin laatat on valkoiset, muuta valkoista ei isosta rintamamiestalosta taida löytyä.



Anoppilassa on palon kellastunutta mäntyä (seinät, katot, lattiat, keitiö), tyylikkäitä vanhahtavia kalusteita (ei mitään pilipaleja)ja kristallikruunuja. Yhdessä huoneessa on valkoinen panelointi, muuta valkoista ei ole.

Äitini asuu kaupungissa kerrostalossa, vähän huonekaluja, toki aika kalliita sellaisia, 90-luvulta peräisin, muutama taulu seinällä ja keramiikka koriste-esineitä ja lastenlasten valokuvia.



Appivanhemmat asuvat maalla vanhassa torpassa. 70-luvun DDR-henkisiä huonekaluja peräisin appiukon "kommunisti" -veljeltä joka aiemmin asui siellä, olohuoneen seinät tosin maalattu äskettäin ja lattia uusittu, muut huoneet kuin suoraan 70-luvulta. Keittiössä puuhella kuten tapaan kuuluu. Kirjahyllyssä vähän kirjoja, enemmän Oiva Toikan lasilintuja.

Karmeita tekonahkaisia korkeaselkanojaisia Sotka-sohvia, mäntypaneelia, vihreää ja tummansinistä tekstiileissä, krääsäkirjahyllyt yms. Kaikki suoraan 80-luvulta.

Vaaleaa, sinistä, siistiä, ehkä hieman tylsää. Ei kallista, vaan keskihintaista. Ei arvoesineitä, seinillä muutama häälahjaksi aikoinaan saatu taulu.



Appivanhemmilla taas sisustus edustaa aivan toista ääripäätä (ovat varakkaita): nimekkäiden taiteilijoiden vuosikymmenien aikana kerättyjä tauluja seinät täynnä lattiasta katonrajaan, kristallikruunuja, flyygeli, aitoja itämaisia mattoja, kultaa ja krumeluureja. Minusta se ei ole kotoisa tyyli, vaan muistuttaa museota. Mieheni taas on siihen tottunut ja hän viihtyy sellaisessa ympäristössä.