meneekö joku oikeesti surukotiin makaronilaatikon kanssa?

Isänsä menettäneet lapset on vaikka montakin päivää ruoatta?



Sen makaronilaatikon tarkoitus on pitää arki läynnissä ja loppu perheestä hengissä pahimman yli. Sit 'akuutinsurun mentyä' ne jaksaa kyllä kokata itsekin.

ettei sureva pysty tekemään ruokaa? no syömään ei ainakaan pysty.

Mukana tuodun makaronilaatikon lisäksi voisi olla aiheellista tarjota apua muutenkin.

Omasta kokemuksesta sanon, että se makaroonilaatikko kotiin on sata kertaa parempi muistaminen kuin kutsu syömään ! Siinä on taas oman stressin paikka: pitäisi jaksaa lähteä kotoa, huolehtia mahdolliset lapset vaatteisiin ja heidän käyttäytymisensä vieraissa, miten vollottaa suruaan kuitenkin vieraissa, koska joku kuitenkin kysyy mitä kuuluu...



Mielummin apua todelliseen arkeen, vahtimaan lapsia että saa hetken nukkua/surra rauhassa. Ruoka-apu on todella paras apu lastenvahtimisen lisäksi, sillä helposti sekin jää unohduksiin voimien mentyä.



Nim.merk. Isä kuoli perheestämme ja jäljelle jäi monta pientä lasta

keskellä tuotu ruoka oli helpotus.Anoppi teki makaroonilaatikon ja pisti mut syömään,onneksi,ilman ravintoa ei olisi jaksanut.Ruokaa en pystynyt/jaksanut tehdä.Anoppi kokkasi ja teki muitakin kotihommia,kun musta ei siihen ollut.Valtava apu:)

on 7 000 000 000 ihmistä. 100 % varmuudella löytyy ihminen joka asiaan, josta joku asia on hyvä ja toinen, josta sama asia on paha. Meitä kun on NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN moneen lähtöön....

hyvä jos suruvalittelu esitetään. :-(



Ei ihme, jos on syrjäytyneitä Suomessa.

ei ilossa eikä surussa.

siihen vaan tulee himo, ei voi olla syömättä

niin paras apu oli nimenomaan ruokalahjat. En olisi siinä tilassa jaksanut tehdä itse ruokaa ja vaikka olisikin arvostanut syömään kutsumista, totuus on se etten mitenkään olisi saanut itseäni ovesta ulos. Olen edelleen kiitollinen ystävilleni, jotka meille ruokaa toivat ja auttoivat takaisin arkeen kiinni.

että surukotiin tullaan ruoan kanssa, mutta minusta se kuulostaa mukavalta. Mihinkään syömään ei tosiaan akuuttitilanteessa kannata kutsua, ei sureva halua lähteä itkua pidättelemään ihmisten ilmoille hyvin todennäköisesti. Mutta ruokaa tarvitsee myös surevana, vaikka sitä ei välttämättä tee mieli eikä oikein jaksa laittaa. Ja jos lapsia on, he ainakin tarvitsevat. Vähäeleisesti tuotu makaronilaatikko kuulostaa oikein hyvältä tuomiselta.

Mentiin pitkän matkan takaa leskeä katsomaan. Tehtiin siellä ruokaa, jotain kiusausta muistaakseni. Leski söi ja saatiin itsekin ruokaa. Hänellekin oli ruokaa jo tuotukin mutta tykkäsi kun syötiin yhdessä kaikki. Ei vaan saanut yksin istuttua aloilleen syömään. tietenkin riippuu kuinka läheisiä ollaan, en kovin vieraan keittiöön osaisi mennä kokkaamaan. Pesin myös monta koneellista pyykkiä ja olin muuten avuksi.

Jos itse kokisin suuren menetyksen, olisi ihanaa, jos ystävät toisivat lapsille ruokaa ja auttaisivat arjen pyörittämisessä. Just tollainen makaroonilaatikko olisi hyvä, maistuu kaikille lapsille ihan varmasti.



Kukatkin on kivoja, mutta kyllä ruoka auttaisi konkreettisesti tilanteessa, jossa oma jaksaminen olisi varmaan niin ja näin.

Suuren surun keskellä oli valtava apu, kun kälyni ja siskoni tulivat lasagnevuoan ja ruokakassien kanssa. Kaupassa ei oikein saanut akuutissa vaiheessa käytyä ja jotain piti syödä, vaikka nälkä ei oikeastaan ollutkaan.

niin ei sinne surukotiin jäädä oleilemaan sen soppakattilan kanssa! Tuikataan vaan oven raosta - kyllä se kattila sieltä ajan saatossa tulee. Tai sitten laittaa ruoan sellaisiin rasioihin että ne voi pakastaakin.



Ilman muuta jotain hyödyllistä ja apua mutta miksei kukkiakin jos haluaa. Kukkia voi myös lähettää sitten hautajaisiin

huonossa kunnossa ja oli pienet lapset hoidettavana, oli aivan ihanaa, että kaverit toi ruokaa. Sain muutamalta ystävältä juuri itse tehtyä makaronilaatikkoa, tonnikalavuokaa, salaattiakin. Olin todella iloinen nimenomaan ruokalahjoista, koska ne helpottivat arkea paljon. Sain hyvää syötävää ja niin saivat lapsetkin, muuten elettiin pelkillä nakeilla ja leivällä pari kuukautta, kun ei jaksanut itse laittaa ruokaa.