Kiva olla parisuhteessa tälläin puolipersenaamaisessa tilassa aina.

Millainen rakennusurakka hyvä parisuhde on? Markkinoilla on tarjolla helppoja ratkaisuja, kepeitä mahdollisuuksia, käteviä neuvoja ja kivoja vinkkejä hyvän parisuhteen rakentamiseen. Toisaalta puhutaan siitä, että hyvä avioliitto vaatii vaivannäköä ja suhteen säilyminen eloisana tarkoittaa jatkuvaa pakerrusta ja hartiapankkia yhteisen hyvän eteen.







Parisuhteen palikkataloa ei voi rakentaa yksin, koska siihen tarvitaan kummankin puolison osallistumista ja sitoutumista. Talo ei oikeastaan myöskään koskaan tule valmiiksi ja pikku pintaremontti lisää kummasti talon viihtyisyyttä. Joskus tarvitaan perustuksiin asti meneviä huoltotoimia, jotta talo jälleen antaa asukkailleen heidän tarvitsemansa suojan.







Parisuhde rakentuu pitkälti samoilla periaatteilla kuin hyvin rakennettu talo, sillä siinä on kunnollinen perusta, lujat perustukset, tukevat seinät ja katto, joka antaa suojan parisuhdetalon asukkaille. Mutta onko hyvä parisuhde ja antoisa avioliitto hankittavissa avaimet käteen periaatteella vai onko parisuhteen talo rakennettava yhdessä omin käsin?

Mikä on kokopersenaamainen tila? Ihan uteliaisuuttani kysyn, kun en ole koskaan törmännyt moiseen termiin.



Meillä tuo kuvailemasi tila johtuu pitkälti siitä, että minä olen se joka joutuu aina järjestämään kaiken, ja kiinnostuu uusista asioista. Mies tulee sitten perässä. Ja ajoittain väsyn tähän eikä huvita, ja silloin kaikki alkaa luisua alamäkeen. Kunnes pakotan itseni taas liikkeelle.

Ihminen muuttuu ajansaatossa, ja tilanteet muuttuu. Kun elämäntilanne muutenkin raskas (pienet lapset, talon rakennus, työelämän vaatimukset, kiire ja stressi, sairaudet, oman ajan puute, taloudelliset huolet jne) kaikista eniten se heijastuu parisuhteeseen.



Nyt puoliso vituttaa, mutta toisin voi olla vuoden kuluttua. Pääasia, että ei mene tietentahtoan sössimään parsuhdetta, vaan elää ihmisiksi, ja yrittää ainakin välillä huomioida toista, ja pistää omat tarpeet sivuun hetkeksi. Molemmin puolin.



Joillakin seksi voi olla se eheyttävä asia, toisilla yhteiset liikuntahetket, lapset, kaunis koti, yhteinen huumorintaju, tasa-arvoisuus, pää-asia että jäät roikkumaan niiden hyvien asioiden takia siihen avioliittoon.



Tietenkin eri asia on, jos se ei riitä, vaan sitten pitää erota, jos elämältään haluaa jotain muuta. Mutta jos nyt noin periaatteessa haluat olla ukkosi kanssa.

Meillä on tällä hetkellä ihan samanlaista, ollut melkein viimeisen vuoden. Mutta me molemmat on todettu, että kyllä se tästä, kunhan ajat helpottuu. Meillä on taloudellisia huolia ja pienet lapset ja ollaan usein väsyneitä.



Meillä auttava tekijä on ollut hyvä seksielämä. Vaikka toisen jutut ja naama ei jaksais kiinnostaa paskan vertaa, niin seksi on luistanu silti koko ajan.



Parisuhde vaatii tekoja ja yritystä molemmilta, eikä se toimi noin vaan itsekseen vuodesta toiseen.

ihan oikeassa te ootte, tuntuu vaan, ettei koskaan ole ollut näin ankeeta ja ihan kuin jotain olisi mennyt lopullisesti pilalle. Ihan kuin me oltaisiin jollain tasolla luovutettu. Ei avioliitosta tai yhdessä olosta, mutta siitä että tämä voisi joskus olla jotenkin mukavaakin. Ollaan sopeuduttu paskaan, ja tässä ollaan :-/



Puolipersenaama on sellainen persenaama, ettei edes viitsi olla persenaama kuin puoliksi.



-ap-

Meillä auttava tekijä on ollut hyvä seksielämä. Vaikka toisen jutut ja naama ei jaksais kiinnostaa paskan vertaa, niin seksi on luistanu silti koko ajan.

että jos meillä olisi edes auttava seksielämä, meillä ei olisi juuri lainkaan ongelmia. Mutta tääkin on latistunut jo ajat sitten...

-ap-

niin pistää ihmetyttämään, miksi avioliitto on edelleen monille elämän päämäärä ja pitkä parisuhde mukamas osoitus jostakin ylemmyydestä ja paremmuudesta?

Ei olla miehen kanssa varmaan kahteen kuukauteen juteltu mitään ns. ylimääräistä ja meillä on aivan äärettömän nahkea tunnelma. Koko ajan vitutta ja väsyttää molempia, ja jos kerrankin on hyvä fiilis edes sekunnin, niin eiköhän jompi kumpi kakaroista tule senkin hetken pilaamaan.

Voin vaan sanoa, että vitun hienoa. Ehkä vielä viimevuonna meillä oli jotain tavoitteita ja toiveita keskenään, että voi kun päästäis jonnekin kaksistaan tai jotain. Enää ei oo sitäkään, ei vois vähempää kiinnostaa kumpaakaan, pääsiskö jonnekin kaksin vai ei.

Tämä on nyt varmaan se avioliiton mahtava kliimaksi mihin onkin pitänyt pyrkiä: On vaan, ei tahdo mitään, ei kiinnosta mikään. Meille kun on joku joskus ihmetellyt, että mitä me muka tehtäis ns. parisuhdeajalla, että voittehan te olla kaksi kun lapset on mennyt nukkumaan. No niinpä! Paskaako sillä ajalla, ainakaan enää.

niin pistää ihmetyttämään, miksi avioliitto on edelleen monille elämän päämäärä ja pitkä parisuhde mukamas osoitus jostakin ylemmyydestä ja paremmuudesta?

mä en kyllä henkilökohtaisesti koe tätä ylempänä tai parempana. Mut onks tää sit tätä?? Aika hyvin, kun kymmenen vuotta jo mennyt eikä oo vielä kertaakaan ollut näin rasittavaa.

-ap-

Ja ukko kehittelee kaikkea, että ei tarvitse edes olla kotona. Ja kaikki on mun vika, en osaa mitään, en tao miljoonia, en ole missi, en siivoa. Mies on lannistanut mut niin, että en viitsi tehdä muuta kuin pakollisen. Mistään en saa kiitosta, mikään ei riitä. Viputtaa oikein urakalla. Jos lapset pärjäis niin pyyhkisin telluksen pölyt jaloistani.