Lue keskustelun säännöt.
Pitäisikö antaa periksi? (uusperheasiaa)
23.06.2012 |
Ollaan oltu yhdessä vuosia. Rakastan miestä, hän minua ja meillä on mennyt hyvin.
Nyt miehen lapset pistävät kovasti kapuloita rattaisiin. Mikään, mitä teen, ei kelpaa. Mikään, mitä minun lapseni tekevät, ei kelpaa. Kaikesta huudetaan ja tapellaan, aina ollaan vaatimassa jotain lisää.
Toki ovat sen ikäisiä, että se vaikuttaa käytökseen. Saavat myös voimakasta sivustatukea etävanhemmalta, joka varmaan vaan silkkaa veemäisyyttään haluaa pilata meidän elämän.
Alkaa tuntua, etten jaksa tätä enää. Olen alusta lähtien kohdellut näitä kuin omiani ja silti tulee pelkkää p**kaa niskaan sekä minulle että omille lapsille.
Onko se niin, ettei uusperhe vain voi toimia?
Kommentit (13)
Jossain kohdassa meni ihan aidosti hyvin, mutta kun murkkuikä iski päälle, se kaikki hyvä kyllä katosi.
Pahinta on se, että eivät ole pilanneet elämää kotona vain minulta vaan myös noilta pienemmiltä lapsilta. "Miks toi aina saa?" ja "Se oli toi joka sen teki" ja tämänkaltaiset jutut - suoranaiset valehtelutkin - ovat ihan jokapäiväistä.
Ei kai tällaista tappelua tarvitse kotonaan kenenkään jaksaa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaako hän lastesi jyrätä sinut? Jos antaa, taitaa olla vakavan keskustelun paikka.
Älä anna periksi. Jos annat periksi, miehesi eksä saa tahtonsa läpi. Teini-ikäiset lapset eivät ole rasitteenanne enää 3-5 vuoden kuluttua...
Antaako hän lastesi jyrätä sinut? Jos antaa, taitaa olla vakavan keskustelun paikka.
Älä anna periksi. Jos annat periksi, miehesi eksä saa tahtonsa läpi. Teini-ikäiset lapset eivät ole rasitteenanne enää 3-5 vuoden kuluttua...
4
Kun lapsi tulee tuohon murrosikään, tuskin elämä kellään on kovin helppoa. Vaikka lapset olisivat ihan ydinperheessä, monilla sisaruksillaan ilmenee juuri tuota kateutta yms.
On tullut tuttava perheessä seurattua, kun nuorempi tuli 11 vuoden ikään ja isompi jo 18-19 sai autoa ja korttia (vaivalla hankittu) piti hänenkin saada SAMAN ARVOISTA.. sai kauheat raivarit kun sai VAIN minicross-mopon, joka maksoi liian vähän verrattuna autoon.. joillekin lapsille tulee tuo murkkuikä' todella pahana. Toisilla se menee nopasti ohi, toisilla kestää kunnes pääsee omilleen. Ja siis tuossa iässä kaikki mahollinen saatetaan vääntää ihan nurinkurin ja hankalaksi :/
että yhtä tappelua se oli teini-iässä kotona vaikkei uusperhe oltukaan.
Niitten (lasten) on vaan helppo vetää noista langoista, kun tietää mikä loukkaa ja mistä tulee riitaa. Yritä vaan sinniä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sun kuule pitää omiesikin kanssa tapella kun siihen ikään ehtivät.
Teidän perhe kuulostaa ihan normaalilta teiniperheeltä.
Onkohan kyse nyt vain siitä, että kun ovat miehesi lapsia, niin sitä normaalia murkkuiäisen käytöstä ei jaksetakkaan vaan ennemmin hajotat perheen.
Tai sitten sinulla ei suju miehesi kanssa ja laitat eron syyksi teinit, jotta sulla säilyisi itsekunnioitus.
Häntä en voi syyttää yhtään. Mutta ei tietysti ole mieskään aina paikalla, kun perheessä tapahtuu ja aika naurettavaahan se olisikin, jos pitäisi olla täällä aina vaimoa lapsilta suojelemassa.
En millään voi käsittää, mikä se eksän tahto on. Eikö se yhtään ajattele noita lapsiaan? Yksi aikuinen ehtii vähemmän kuin kaksi ja minä ihan oikeasti olen yrittänyt kaikkeni ollakseni niille hyvä. Mitä hänkään siis voittaa, jos perhe hajoaa?
ap
Antaako hän lastesi jyrätä sinut? Jos antaa, taitaa olla vakavan keskustelun paikka.
Älä anna periksi. Jos annat periksi, miehesi eksä saa tahtonsa läpi. Teini-ikäiset lapset eivät ole rasitteenanne enää 3-5 vuoden kuluttua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt vaan on sellainen vaihe, jossa he ikäänkuin kyseenalaistavat kaiken. Jos pystytte vetämään tuon läpi niin, että pysytte YHDESSÄ, hengissä ja olemaan satuttamatta LIIKAA murkkuja ("vieraan" lapsen huono käytös ja temppuilu tuntuu aina pahemmalta), saatatte vielä päästä olemaan isovanhempia heidän lapsilleen.
Jos nyt iskette takaisin ja haistatatte pitkät, ette varmasti tule myöhemmin enää läheisiksi. Toinen vaihtoehto on se, että te eroatte, jolloin sinä saat omanlaisesi ristin kannettavaksesi...
Minkäikäiset nämä murkut ovat? Saattaa hyvin olla, että jossain vaiheessa he kieltäytyvät jopa tulemasta teille. Voi olla, että oman kasvun takia he haluaisivat nyt olla tekemisissä vain isänsä kanssa, mutta ei sinun eikä pikkulasten.
Neuvo: TEE VÄHEMMÄN! Tee juuri sen verran, kuin suinkin viitsit - tai tee se minimi, mikä sinun tulee ihan "inhimillisyyden nimissä" tehdä. Älä tee yhtään enempää. Anna lasten riehua isäänsä vasten. Vetäydy kasvatusvastuusta ja lopeta miettiminen. Ole kuitenkin samalla aikuinen - OMIEN LASTESI TAKIA. Heille sun on näytetettävä mallia aikuisesta ihmisestä.
Yritä vaikka leikkiä ajatuksen tasolla, että olet sijaisvanhempi ja luoksesi tulee aina silloin tällöin sijoitukseen vaikeita murkkuja, joiden omat vanhemmat eivät kestä heitä. Käy omien lastesi kanssa mahdollisimman paljon muualla, vaikka ulkona ja ties missä. Keksi heille viikonloppuharrastus, jos ei ole jo.
Sitten niiden murkkujen kanssa voitte ihan hyvin tarjota leffoja ja sipsejä, rajatonta tietokoneaikaa, jos se heidät rauhoittaa (varsinkin illalla). Mies voi viedä heitä pizzalle ja mäkkäriin. Siis ihan suoraa "sirkustelua". Mutta ihan oikeasti, kun lapset on vaikeita, sekin on parempi kuin se, että te esimerkiksi eroatte.
Meillä miehen lapset ovat esipuberteetti-iässä ja ihan suoraan sanoen annetaan nykyään roikkua koneella niin paljon kuin lystäävät. Jos he haluavat surffata ja pelata 10h päivässä ja toinen vaihtoehto on jatkuva "haistattelu" (ei kirjaimellisesti, mutta sellainen EVVK puhetyyli), niin ---- Sirkustelun järjestely vaatii korkeintaan rahaa, mutta ei sinulta lainkaan henkistä panosta. Päinvastoin.
Jossain kohdassa meni ihan aidosti hyvin, mutta kun murkkuikä iski päälle, se kaikki hyvä kyllä katosi.
Pahinta on se, että eivät ole pilanneet elämää kotona vain minulta vaan myös noilta pienemmiltä lapsilta. "Miks toi aina saa?" ja "Se oli toi joka sen teki" ja tämänkaltaiset jutut - suoranaiset valehtelutkin - ovat ihan jokapäiväistä.
Ei kai tällaista tappelua tarvitse kotonaan kenenkään jaksaa?
ap
Muutenkin ihanaa, että rohkaisette ja tsemppaatte!
Nää lapset on nyt 13- ja 12-vuotiaat.
Kasvatusvastuusta ym. en valitettavasti voi vetäytyä, koska lapset asuvat meillä ja ovat vain välillä viikonloppuja poissa. Ei myöskään hirveästi voi joustaa heidän kanssaan säännöistä, koska pienemmät haluavat sitten tietysti oikeutetusti ihan samaa.
Se voi olla ihan totta, että on vaikeaa vain kestää normaalia(kaan) murkkuikää, kun omat lapset on siis pienempiä ja ekaa kertaa tällaista koetaan.
ap
nyt vaan on sellainen vaihe, jossa he ikäänkuin kyseenalaistavat kaiken. Jos pystytte vetämään tuon läpi niin, että pysytte YHDESSÄ, hengissä ja olemaan satuttamatta LIIKAA murkkuja ("vieraan" lapsen huono käytös ja temppuilu tuntuu aina pahemmalta), saatatte vielä päästä olemaan isovanhempia heidän lapsilleen.
Jos nyt iskette takaisin ja haistatatte pitkät, ette varmasti tule myöhemmin enää läheisiksi. Toinen vaihtoehto on se, että te eroatte, jolloin sinä saat omanlaisesi ristin kannettavaksesi...
Minkäikäiset nämä murkut ovat? Saattaa hyvin olla, että jossain vaiheessa he kieltäytyvät jopa tulemasta teille. Voi olla, että oman kasvun takia he haluaisivat nyt olla tekemisissä vain isänsä kanssa, mutta ei sinun eikä pikkulasten.
Neuvo: TEE VÄHEMMÄN! Tee juuri sen verran, kuin suinkin viitsit - tai tee se minimi, mikä sinun tulee ihan "inhimillisyyden nimissä" tehdä. Älä tee yhtään enempää. Anna lasten riehua isäänsä vasten. Vetäydy kasvatusvastuusta ja lopeta miettiminen. Ole kuitenkin samalla aikuinen - OMIEN LASTESI TAKIA. Heille sun on näytetettävä mallia aikuisesta ihmisestä.
Yritä vaikka leikkiä ajatuksen tasolla, että olet sijaisvanhempi ja luoksesi tulee aina silloin tällöin sijoitukseen vaikeita murkkuja, joiden omat vanhemmat eivät kestä heitä. Käy omien lastesi kanssa mahdollisimman paljon muualla, vaikka ulkona ja ties missä. Keksi heille viikonloppuharrastus, jos ei ole jo.
Sitten niiden murkkujen kanssa voitte ihan hyvin tarjota leffoja ja sipsejä, rajatonta tietokoneaikaa, jos se heidät rauhoittaa (varsinkin illalla). Mies voi viedä heitä pizzalle ja mäkkäriin. Siis ihan suoraa "sirkustelua". Mutta ihan oikeasti, kun lapset on vaikeita, sekin on parempi kuin se, että te esimerkiksi eroatte.
Meillä miehen lapset ovat esipuberteetti-iässä ja ihan suoraan sanoen annetaan nykyään roikkua koneella niin paljon kuin lystäävät. Jos he haluavat surffata ja pelata 10h päivässä ja toinen vaihtoehto on jatkuva "haistattelu" (ei kirjaimellisesti, mutta sellainen EVVK puhetyyli), niin ---- Sirkustelun järjestely vaatii korkeintaan rahaa, mutta ei sinulta lainkaan henkistä panosta. Päinvastoin.
Jossain kohdassa meni ihan aidosti hyvin, mutta kun murkkuikä iski päälle, se kaikki hyvä kyllä katosi.
Pahinta on se, että eivät ole pilanneet elämää kotona vain minulta vaan myös noilta pienemmiltä lapsilta. "Miks toi aina saa?" ja "Se oli toi joka sen teki" ja tämänkaltaiset jutut - suoranaiset valehtelutkin - ovat ihan jokapäiväistä.
Ei kai tällaista tappelua tarvitse kotonaan kenenkään jaksaa?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on totta, että pakko on vääntää enemmän, jos he teillä asuvat. Jotkut murkut haluavat vaihtaa lähikotia tuossa iässä, tai kun se 12v on tullut täyteen ja siihen vielä vuosi-pari.
Meillä on "etälapset" ja heidän lähestyessä tuota 12v heidän äitinsä on alkanut myllytyksen "kohta te olette 12 ja sitten teidän ei tarvitse ikinä enää nähdä isää, pääsette eroon siitä mulkusta". Kyllähän se viesti meillä kuuluu... eri tavoilla.
lähikotijuttu on jatkuva riidanaihe. Valitettavasti se toinen koti ei kuitenkaan ole kaikilta osin näille lapsille niin ihanteellinen paikka. En nyt viitsi sanoa sen tarkemmin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähikotijuttu on jatkuva riidanaihe. Valitettavasti se toinen koti ei kuitenkaan ole kaikilta osin näille lapsille niin ihanteellinen paikka. En nyt viitsi sanoa sen tarkemmin.
ap
toki jos äiti oikeasti dokaa paljon tai käyttää päihteitä, niin silloin se ei onnaa. Jos äidillä viiraa sillä lailla päästä, että lapset sen tajuaisivat (ja mahdollisesti sitä pelästyisivät), niin tuskin he kauaa siellä olisivat.
Jos äiti on vain "jonkin verran huono äiti", niin isolle lapselle ei välttämättä tuota niin hallaa.
Musta on tullut niin kamalan leväperäinen tämän asian kanssa nykyään, kun tiedän kaikenlaisia hulluja, joiden luona lapset asuvat. Se, että koti ei minun kapeahkoilla hyvän äidin mittareilla ole hyvä, ei tarkoita, ettei siellä kyseisen äidin lapset pärjäisi...
Lapsilta temppuilu saattaa olla myös prostestia ja surua sen takia, että äitiä vastaan ei voi kapinoida. Jos ei häntä, niin teitä vastaan pitää. Onhan moni adoptoitukin vallan railakas teini-iässä.
Sitähän ne hakeekin ja näköjään ovat onnistuneet. Annatko heidän oikeasti voittaa tää skaba?
Ps. Ole iloinen, että he kaatavat skeidaan niskaasi. Se tarkoittaa, että he luottavat ja rakastavat sinua.