Lue keskustelun säännöt.
Voi äiti taas... Koskahan olen tarpeeksi aikuinen ja fiksu äitini mielestä?
22.04.2012 |
Äitini soitti ensin toista asiaa, mutta kertoi, että minua ei ole kutsuttu sukulaisemme hautajaisiin. Hän kysyi, olenko lähettänyt adressin sukulaisen omaisille ja lisäsi, että kyllä pitää jokin valittelu lähettää, koska kyse on sentään tädistä.
Niin, olen aikuinen, yliopiston käynyt kahden lapsen äiti ja hyvin etikettitietoinen. Äidilleni olen aina se sama tanopää imbesilli, jolle pitää muistuttaa kaikesta itsestäänselvästä. En oikein jaksa enää edes kunnolla loukkaantua.
Kommentit (6)
Minä olen 37 v ja äitini soittelee viikoittain ja muistuttelee mm. peseytymisestä, pyykkäämisestä ja silittämisestä, siitä mitä kotona pitää siivota viikoittain ja mitä kuukausittain jne. Ihan kuin en osaisi pitää itsestäni ollenkaan huolta ilman äidin valvontaa.
Nuorempana tuo loukkasi niin paljon että jossain vaiheessa olin jopa pari vuotta täysin välit poikki äidin kanssa mutta nykyään ei niin ärsytä, hän ei vaan ilmeisesti osaa ilmaista välittämistään muuten kuin käytännön asioista puhumalla, ei ole koskaan ollut tunteista puhujia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en itse pitäisi mitenkään välttämättömänä lähettää mitään adressia jonkun tädin hautajaisiin, jonne mua ei ole kutsuttu sillä tavalla, että on välttämätöntä ilmoittaa, että ei sitten ole kutsuttu. TOdennäköisesti kysyisin äidiltäni, että voinko osallistua heidän kukkavihkoonsa ja lähettää terveiseni siinä nauhassa - jos he ovat menossa hautajaisiin. Jos eivät hekään ole menossa, jättäisin sikseen ja sanoisin vain ottavani osaa suruun sitten kun seuraavan kerran tapaan tädin lähiomaisia. Ja mäkin olen yliopistokoulutettu ja ihan etikettitietoinen ja perheellinen ihminen. Mut ei siis mun mielestä mitenkään itsestäänselvä asia. Tosin se, mitä äitini sanoisi, ei mitenkään vaikuttaisi päätökseeni lähettää tai olla lähettämättä jotain.
Äiti ja lapsi-suhde säilyy läpi elämän ja hössötys ja muistutus eri asioista samoin. ei auta muuta kuin kestää ja hyväksyä se.
minusta tulee samanlainen äiti, kuin omani on. Kovasti koitan kyllä tarkkailla itseäni.
ap
Semmoisia ne äidit on. Usein itsekin olen hermostunut äitini neuvoista, mutta nyt osaan jo ottaa rauhallisemmin. Nykyään huolenpito tuntuu jo oikeastaan hellyttävältä. Olen nimittäin jo 52 ja äiti 89.
Edelleen olen se äidin lapsi, josta täytyy huolehtia jollakin lailla. Äitini on kuitenkin ihan fiksu ja elää tässä päivässä.
Osaan jo ajatella, että kohta koittaa aika, jolloin vielä varmaan useinkin kaipaan äidin juttuja ja ohjeitakin.
Itse en äitinä ole samanlainen, kuin äitini. Olen antanut tilaa aikuisille lapsilleni. Joskus itse kysyvät neuvoja jossain asiassa. Silloin voin ottaa kantaa. Muuten en heidän asioihinsa puutu.