Ei yhteistä elämänsuunnitelmaa

lukenut liikaa parisuhdeoppaita tai katsonut dr.philiä?



Kuka sanoo, että "yhteinen elämänsuunnitelma" (aargh mikä sana!) on oltava? Lisäksi, eikö voi elää päivän kerrallaan: koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Ehkä miehesi on tyytyväinen siihen mitä on tässä hetkessä, ei tarvitse unelmiin paeta.

ajelehtija, muutoksen vastustaja. Minun kanssa on kuulemma mennyt naimisiin paremman puutteessa. Eikä kuulemma iki kuuna päivänä tekisis samaa virhettä uudestaan . Kuvaako tilannetta jossa elän? Eli mitä vielä teemme yhdessä?

Siis kysynyt häneltä, onko hänellä unelmia? Kysynyt, onko hän kanssasi vain lasten takia.



Jos te keskustelisitte asioista, ehkä sinun ei tarvitsisi miettiä sitä täällä keskustelupalstalla.

Mieheni kokee keskusteluyirtykseni syytöksiksi. Vaikka puhuisin aivan rauhallisesti hän kokee minun olevan agressiivinen.

Kertoo unelmista joissa minulla ja lapsilla ei ole mitään sijaa. NK. sinkku-unelmia kaikki. Miten siis jaksaa tätä liittoa jolla ei ole suuntaa eikä päämäärää? Lastenko takia? Olenko todella ainut?

Ei uusi lattioita eikä kunnosta kotia, joka on hajoamispisteessä lainkaan. Ei siis välitä kodistammekaan.

Oikeasti, en pelkästä suunnitelmien ja unelmien puutteesta olisi niin huolestunut.



Mutta nuo tarkentavat viestit. Kuinka hän kutsuu naimisiinmenoaan virheeksi, jota ei koskaan tekisi uudestaan. Siinä vaiheessa minä sanoisin jo miehelle, että kuule minä voin korjata sen virheen

sinun puolestasi ja näyttäisin ovea.



Ei niillä lapsillakaan ole hyvä olla tuollaisessa perheessä, jossa isä avoimesti halveksuu ja vähättelee muita perheenjäseniä.

miten sun lapset nauttii tuollaisesta perheestä? Luuletko ettei ne näe ettei isä välitä niistä ja äidistä? Haluat antaa lapsille kuvan että tuo on oikein?



Halveksin sinua, olet huono äiti. Tee jotain elämällesi.

Olen aivan hyvännäköinen ja fiksu nainen joka ansaitsee kunnioitusta ja arvostusta myös puolisoltaan. Kenties miehenikin ansaitsee todellisen rakkauden. Minä luulin sellaisen löytäneeni, mutta tunne olikin vain yksipuolinen. Itse en olisi alttarille kehdannut mennä valhtelemaan, mieheni ilmeisesti.

Ja kyllä....halveksin itsenäni suunnattomasti. Miksi olen tähän oikein jäänyt? mIkä minua on vaivannut?

Ihan kuin olisit kirjoittanut mun miehestä.

Olen ollut 30 vuotta naimisissa ja olisi kyllä kannattanut lähteä ajoissa.