Herneitä kasvamaan parvekkeelle, apua!
Laitettiin lasten kanssa herneitä kasvamaan parvekelaatikkoon parvekkeelle. Ruukkuun meni 10 hernettä. Pussin kyljessä sanottiin, että "silpoydinherne, puolikorkea, ei tarvitse tukea, satoisa, varressaan 3-5 palkoa."
Tarkoittaako tämä nyt sitä, että maksimissaan saamme 50 palkoa koko kesänä, todennäköisesti paljon vähemmän? Vain onko herneessä useampi varsi jolloin satoakin tulee enemmän.
Kommentit (4)
Ja siihen laitoin 10 sentin välein, kuten pussin ohje kuului.
Ja ei, en ole kasvattanut herneitä ennen. Siksi kyslin täältä, kun väkeä on kaikenlaista, myös herneenkasvattajia.
Mutta hyvä tieto tuo, että tekevät lisää koko ajan. Kiitos.
Kylvä herneet laatikkoon riviin 3 – 5 cm etäisyyksin parin sentin syvyyteen.
Lisäksi.
Jos laatikko on leveä, voi toisessa reunassa kasvattaa salaattia ja muita pikkuvihanneksia.
Kai se taimi tarvitsee tilaakin, että jaksaa tehdä satoa koko kesän.
Kuinka pieni ruukku sulla on???
Minä olen laittanut niitä -paljon- ja sitten harventanut jos tulee ahdasta. Ota huomioon että kaikki eivät lähde itämään ja osa voi kuivahtaa ja kuolla.
Ja siis kerrallaan tuo määrä palkoja, nehän tekee koko ajan lisää. Etkö tosiaan ole herneitä ennen kasvattanut...? :)