Te, jotka ette usko Jumalaan,
Mikä/mitkä ovat ne pääsyyt siihen että ette usko?
Kommentit (17)
koskaan uskonut, pidän uskontoja vähän yksinkertaisten ihmisten hömpötyksinä. Eihän kukaan tosissaan voi enää 2000-luvulla uskoa johonkin yliluonnolliseen.
Ainoat uskonnot, joissa näen jotain järkeä, ovat aasialaiset uskonnot jotka tosin lähentelevät enemmän filosofiaa kuin uskontoa.
No, en vaan usko. Minusta ihmiset jotka uskovat yliluonnollisiin kuten jumaliin, ennustuksiin tms. ovat pikkuisen yksinkertaisen oloisia.
miksi olisi olemassa jumalia tai semmoisia järjestelmiä (esim. taivas/helvetti, reinkarnaatio), joita uskonnoissa kuvaillaan.
En koe että missään olisi mitään yliluonnollista, eli en näe tarvetta uskoa jumaliin.
älykkääseen luovaan energiaan. Mutta en persoonalliseen Jumalaan.
Tämä on aina ollut mun "tietoni". Olen jatkuvasti yhteydessä toisiin tasoihin, enkeleihini ja henkioppaaseeni ja saan heiltä tietoa. Myös sieluyhteyteni on voimakas ja sitä kautta olen sinut oman Jumalallisuuteni kanssa.
ei sitä voi perustella.
Usko joko on tai ei.
usko sadun Hannusta ja Kertusta olevan totta? Niin, se on satua. Samoin Raamattu on satukirja, jonka juttuihin uskon juuri yhtä paljon kuin Hannun ja Kertun tarinaan. Usko on kehitetty hauraalle ihmismielelle, jotta ei tämä elämä kuolemineen liikaa ahdistaisi. Pidän uskossa olevia jollain lailla turvattomina ihmisinä, jotka takertuvat uskoon. Tai vaihtoehtoisesti ovat hyvin aivopestyjä, jolloin omilla aivoilla ei muutenkaan ajatella.
Jumala ja jumalannpelko on keksitty pitämään isoja ihmismassoja aisoissa. Hallistsijoita menee ja tulee, mutta jumala pysyy ja valvoo mitä teet ja jätät tekemättä ja tuomitsee viimeistään silloin kun et voi asiaa toisin todistaa. Et voi ihan olla varma jos vaikka asia olisi tosi ja joutuisit ikuiseen kadotukseen, ehkä sittenkin on parempi elää herran nuhteessa... Sama muissa uskonnoissa, naiset pidetään tiukasti piilossa, ettei miehet turhaan joudu taisteluun keskenään niistä ja aiheuta sekasortoa, sikaa ei saa syödä kun siinä voi olla loisia ja esinahka on syytä leikata, ettei tule tulehduksia jne.
Minä osaan elää toiset huomioon ottaen ja terveydestä huolehtien ilman jumalan pelottelua.
Vähän niinkuin yhtäkkiä alkaisi vaikka uskoa Superhessuun... Uskon ihmiseen ja tämänpuoleiseen elämään.
miksi pitäisi uskoa? Minusta meillä on vain tämä yksi elämä ja se pitäisi pyrkiä elämään niin hyvin kuin mahdollista. Huomisesta ei koskaan tiedä, siispä carpe diem! :-)
Johtuu aivojen rakenteesta.
Uskovilla on erilainen aivojen rakenne kuin ei-uskovilla. Kyse ei ole siitä että jompikumpi olisi oikeassa tai väärässä, vaan siitä että ajatusmaailma on kovin erilainen.
mutta uskon rakkauteen, elämän yllätyksellisyyteen, sielujen sympatiaan ja siihen että kukaan ei oikeasti ole paha vaan kaikkeen on aina syynsä.
Ja siihen että taivaassa on kuitenkin erityinen helvetti naisille, jotka eivät tue toisiansa. Ja eräs tuntemani uskovainenkin nainen on tälläinen joka kateellisuuksissaan haluaa muille pahaa. Uskovaisuus ei tee ihmisestä kauniimpaa.
Niin, minulle riittää tämä maanpäällinen elämä. En ymmärrä miksi ihmisten pitäisi uskoa olevansa jotain niin ainutlaatuisia, että meillä olisi sielu ja elämä jatkuisi henkenä. Elämä on ihan hyvää näin. Synnymme, kuolemme, maadumme, mutta elämä silti jatkuu uusissa ihmisissä.
Kyllä, sairaanhoitajana olen nähnyt kymmeniä kuolemia, mutta en jaa ajatusta kuolemanjälkeisestä ideologiasta. Toisaalta omaa kantaani en ikinä tuo työssäni julki. Kukin uskokoon mihin haluaa.
Minä yritin kovasti uskoa mutta järki ei antanut. Kerran kuulin ikimuistoisen lauseen "Ei se kivi sieltä pellosta perkele rukoilemalla lähde". Tuosta lauseesta yksin olen saanut enemmän voimaa kuin mitä kristinuskosta ikinä, niissä vaikeimmissakin tilanteissa. Eli kyllä minäkin uskon johonkin, vaikka en Jumalaan. Minä uskon järkeen ja vaivannäköön ja siihen että molemmat noista palkitaan kun niitä käytetään oikein. Jumala ei tuo minulle vakautta, päinvastoin. Erittäin uskonnolliset ihmiset ovat minusta ennalta-arvaamattomia ja epäjohdonmukaisia, eli suoraan sanoen pelottavia. Uskonnot edustavat minulle tarpeetonta kärsimystä ja ihmisenergian tuhlausta. Jokaisen tulee ajatella syntyjä syviä joka päivä, ei rukoilla.
Jumalien olemassaolo on täysin uskomatonta.