Vastaisitko tähän treffi-ilmoon? Perustelut.
Elämäni on mallillaan näinkin töineen ja harrastuksineen, mutta pointti onkin siinä, että tahtoisin sen olevan osa jonkun toisen elämää ja päinvastoin.
Sinänsä tapanani ei ole laittaa ihmisiä järjestykseen, jokainen on oma persoonansa ja meissä kaikissa on monia puolia. Muutaman toiveen rohkenen sille neulalle heinäsuovassa silti esittää, onhan tämä kaikesta huolimatta treffi-ilmoitus.
Toivoisin suhtautumisesi asioihin olevan lähtökohtaisesti positiivinen. Kenelläkään ei ole aina kivaa, se on jo epänormaalia. Mutta ainaista synkistelyäkään ei jaksa. Vaikka olisinkin mielelläni tukesi ja turvasi, en jaksa vetää sinua suosta ylös joka päivä.
Avoimena ja sosiaalisena ihmisenä tykkään jutella kaikenlaista, olipa kyse päivän kuulumisista tai vähän syvällisemmistäkin asioista. Minä osaan puhua ja kuunnella, toivottavasti sinäkin.
Sinulla on myös tavoitteita elämässäsi eli tiedät -ainakin suurinpiirtein- mitä haluat ja olet valmis tekemään töitä sen saavuttaaksesi.
Toivottavasti sinusta löytyisi myös pehmeämpi puoli: pitäisit huolta sekä itsestäsi että lähimmäisistäsi, olisit empaattinen ja lämminhenkinen. Plussaa saat, jos pidät matkustelusta :)
Itse tykkään muutenkin mennä ja tulla, tehdä ja nähdä. Melkein minne vain, melkein mitä vain. Olisi mukavaa, jos sinusta saisi seuraa kaikkeen yhteiseen, mukavaan tekemiseen ilman viikkokausien etukäteissuunnittelua.
Ideaalitilanteessa sinä olisit (muun muassa) leffaseurani, matkakumppanini, paras ystäväni ja rakastettuni samassa paketissa. Tai sitten sinä olet jotain ihan muuta, tervetuloa yllättämään minut. Mielellään positiivisesti :)
Kommentit (17)
ehkä vähän tylsä ja itsekeskeinen.
Vastaisin ilomielin, jos tuo olisi ainut vaihtoehto. Koeta silti saada tuosta vähän näkyvämpi, tuo ei nimittäin poikkea mitenkään 20 000 muusta samanlaisesta.
jos etsisin naista tasavertaiseksi kumppaniksi mut heteromies tuskin lukee tota loppuun asti.Rasittavaa tekstiä josta paistaa läpi itseensätyytyväinen piilonalkuttaja.
Tulee sellainen olo että kirjoittaja haluaa antaa itsestään sellaisen kuvan että on kovinkin fiksu ja filmaattinen ja ainutlaatuinen ja omaperäinen, vaikka ilmoitus onkin tusinakamaa.
Sellainen mukahauska, mikä ei sytytä.
enemmän ikäviä skenaarioita kuin iloisella, positiivisella asenteella kirjoitettuja tulevaisuudennäkymiä. Varsinkin tuo "suosta nostaminen" sai kulmani kurtistumaan. Harva tyyppi jonka kanssa elämä on pohjamutia kyntävää nimittäin itse lainkaan tiedostaa sen (etenkään miehissä!) saati toteaa ilmon luettuaan "ok, ei siis mun kanssa."
jos etsisin naista tasavertaiseksi kumppaniksi mut heteromies tuskin lukee tota loppuun asti.Rasittavaa tekstiä josta paistaa läpi itseensätyytyväinen piilonalkuttaja.
tasavertaisen suhteen.
varmaan jonkun naispuolisen kaverin käsialaa.
Miehiä sit ei taas tollanen jaksa kiinnostaa, ajattelevat että ton kanssa täytyy puhuu viikko putkeen ennen kuin pääsee sen pöksyihin.
Tai sitten sinä olet jotain ihan muuta, tervetuloa yllättämään minut. Mielellään positiivisesti :)
pitää itseään jonkinlaisena jumalanlahjana muille ihmisille. Työpaikkailmoitusmainen, kuin mainostoimiston laatima. Teennäinen, kylmä, pinnallinen.
varmaan jonkun naispuolisen kaverin käsialaa.
Miehiä sit ei taas tollanen jaksa kiinnostaa, ajattelevat että ton kanssa täytyy puhuu viikko putkeen ennen kuin pääsee sen pöksyihin.
Panemaan täytyy toki päästä heti jos suhdetta aikoo. Puhuminen on turhaa ja viikon tutustuminen ennen panemista on jo sietämätöntä liiottelua.
laita ilmoitus:
ISOT TISSIT!puh. 040-xxxx xxxx
Tylsä. mitäänsanomaton ja huumorintajuton. 12 tusinassa, ihan fiksu, ihan mukava, ihan kiva, ei mitään vikaa, mutta ei myöskään luonnetta. Saanut myös selvästi joskus joltain eksästä tarpeekseen.
ei tosiaan jokaiselle naiselle sopiva, mutta toivottavasti loytaa sikuisen, terveen (henk) naisen. itse olisin vastannut muutama vuosi sitten, perheettomana.
En jaksanut paria lausetta pidemmälle.
Vaikuttaa ihan tavalliselta ihmiseltä, jolla ei ole hirveästi kokemusta treffi-ilmoittelusta. Se asia voisi kyllä olla plussaa jos olisin seuraa etsimässä.
Alkuun häiritsi kirjoitustapa, sanat väännetyn oloisia. Mutta enpä itsekään aina kirjoita sujuvia lauseita, jos alan liikaa miettimään mitä pitäisi kirjoittaa.
Mutta ihan tavallisen oloinen ihminen kirjoituksen perusteella. Ehkä muutama huono kokemus netti-ilmoituksista, kun suoraan varoi jatkuvaa suosta ylösnostamista?
Miksi voisin vastata:
-koin sopivani kuvaukseen ja tuolla on tuo mielenkiintoa herättävä asia matkailu
Miksi en vastaisi:
-ilmoitus on jonkin verran jaarittelevaa sävyä, eikä henkilö vaikuta kovin spontaanilta vaan vähän liikaakin sellaiselta selittelevältä "epäilemättäkyllätoisaalta" -tyypiltä.
-tuntuu myös, ettei henkilöllä ole kovin paljon naiskokemusta, tällainen vaikutelma tuli vaan rivien välistä. Ei siis oikein tiedä, mitä naisella loppujen lopuksi tekisi
besserwisseriltä. "Olisin mieletön lahja sinulle,
ja sinäkin voisit armostani olla ihan ok, kunhan.."
En jaksaisi kuunnella näitä omahyväisiä latteuksia koko iltaa, sorry.
Puuttuu enää: Puhut sujuvasti toista kotimaista ja englantia, muista kielistä plussaa
Vastaisin mutta taitaa olla naisen kirjoittama. Pidän miehistä. :D
Musta tuo on ihan normaalin ihmisen kirjoittama, joskin hyvin tavallinen ja noita on treffipalstoilla pilvin pimein. Mutta eihän tuossa kuitenkaan esitetty mitään ihmeellisiä vaatimuksia tai osoitettu itsekään olevansa mitenkään outo.