Ennen lasten "hankkimista"/saamista mistä asioista olette keskustelleet?

Eli se on päätetty, että miten kauan minä olen äitiyslomalla/hoitovapaalla, muuten on kyllä menyt ihn "soitellen sotaan". Kai me on luotettu siihen, että toisemme tunnetaan jo ennestään ja yhteiset arvot on olleet selvät. Mitään yllättävää ei ole tullut vastaan.

Ollaan sovittu, että kotihoidetaan mahdollisimman pitkään, että mies vaihtaa vuorotyön päivätyöhön, vähän kasvatusperiaatteista, isovanhempien roolista, kotitöiden jaosta...



ehkä enemmän kuin parit yleensä, mutta ei ole ollut juurikaan ongelmia!

Ajankohdasta päätettiin yhteisesti.



Olimme olleet yhdessä tuossa vaiheessa jo melkein 10 vuotta, ei ole tullut yllätyksiä. Todella samoilla linjoilla olemme kasvatuksessa ja mieheni on aina tehnyt tosi ison osan kotitöistä, että sekään ei huolettanut.

mies kun on tähän asti toiminut suorastaan lapsen omaisesti kotitöiden suhteen. Olen itse ollut työttömänä ja opiskelijana enimmäkseen tänä aikan kun ollaan yhdessä oltu joten mulla on ollut enemmän aikaa ja siksi tehnyt enemmän kotitöitä. Nyt mies on ilmeisesti oppinut huonoille tavoille koska esimerkiksi tiskaaminen on ihan suunnattoman työn ja tuskan takana, monta kertaa saa muistuttaa ja läksyttää ja lopulta kun jätkä pääsee sinne tiskialtaan äärelle on vinku ja volina semmoista ettei pahaisimmalla teinilläkään kotitöiden suhteen ole.



Eli siis suoraan sanoen ihmetyttää miten hermoni kestäisi siinä vaiheessa kun olisi lapsi ja kotitöitä pitäisi vielä enemmän jakaa. Onko vähän huono syy vaihtaa miestä tai jättää lapset tekemättä. Mies on muuten maiilman mukavin ja suloisin ja täydellisin minulle.

Olemme monikulttuurinen perhe ja sen vuoksi olemme keskustelleet todella paljon lapsista ja naisen asemasta perheessä ja lapsiperheessä.



Jo ennen raskaaksituloani olimme sopineet että lapsi saa minun kansalaisuuden, isän nimen ja uskonnon (joka on toinen Suomen valtionkirkoista) . Miehelle oli tullut selväksi että palaan äitiysloman jälkeen töihin ja että hänen tulee osallistua arkeen täysillä.



Kun lapsi oli syntynyt, mies yllättyi itse kovasti tunteidensa voimasta ja nyt hän on ollut kakkosen syntymän jälkeen reilut 2 v. koti-isänä.

Että lapsia tehdään sitten useampia, ja hoidan kotona. Miehellä ei ollut mitään sitä vastaan. Kun ensimmäinen syntyi, mies lähti.

...jo ennen raskauksia kuinka pitkään olen kotona lasten kanssa ennen työelämään palaamista.



Kasvatusasioista emme hirveästi etukäteen ole puhuneet, mutta mitään riitoja ei kuitenkaan ole tullut koska ajatuksemme lastenkasvatuksesta ovat varsin samanlaiset. Toki juttelemme asioista silloin kun ne ovat ajankohtaisia jotta toimimme suunnilleen samoin miehen kanssa.



Yllätyksenä lopulta tuli se, kuinka suuri osa lasten ja kodin hoidosta kuitenkin jäi minulle vaikka ennen olimme tasapuolisia kotihommissa. Eipä siinä isä hirveästi lasta syötä, nukuta tai pissata jos lapsi ei siihen vain suostu toistuvista yrityksistä huolimatta. Vaikka olimme sopineet että mies joskus vahtisi yöhulinoivaa vauvaa minun nukkuessa niin eipä tuo käytännössä ole toteutunut. Kun se lapsi karjuu aivan täysiä miehen sylissä eikä äidin nukkumisesta tule mitään edes tulpat korvissa.



Pahiten ehkä yllätti se, kuinka töihinpaluuni jälkeen lähes kaikki kotityöt ja lastenhoito oli edelleen minun vastuullani. Kun eihän se mies enää vuosien passauksen jälkeen osannut käyttää pesukonetta tai löytänyt paistinpannua. Olen taas hoitovapaalla ja hirvittää ajatella että vähän ajan päästä pitää taas yrittää saada mies osallistumaan kotitöihin kun palaan töihin. Vaikeaa se on (siis kun mies tekee älyttömän pitkiä työpäiviä).