onko miehesi järkyttynyt synnytyksessä sen kauheudesta?

Mutta kaikesta huolimatta piti minua urheana kun en huutanut.

Varmasti olisinkin, mutta kun sattui liikaa niin en edes pystynyt!

Mutta myös liikuttunut kyyneliin ja ollut iloinen, että tuli mukaan. Ja mies on tosiaan ollut avuksi siellä salissa, hakenut vettä, hieronut, kannatellut, ollut hiljaa, vaikka olen ERITTÄIN kovakouraisesti tarttunut käsivarsista kiinni ponnistaessa... : )

tiedä ennakkokäsityksestä mutta mies aina selostaa kuinka brutaalia synnyttäminen on ja minä nauran vieressä kun mies on ollut mukana kahdessa euroopan helpoimmassa synnytyksessä! =o)

ennemminkin ihmetteli, että voikos nainen hoitaa ton homman noinkin helposti...ilman huutoa ja valitusta :)

Mies joutunut työnsä puolesta avustamaan synnytyksissä ja nähnyt kaikenmoisia huutajia!

Ainakin sen veren, eritteen ja erilaisen liejun suhteen. Kivuista hän ei oikein ehkä ollut perillä eikä taida vieläkään oikein käsittää, millaista se oikeasti oli. Mutta loistavana tukena oli koko ajan, se oli mahtavaa.

Ei nyt sentään järkyttynyt, mutta sanoi, että vaikeaa oli yrittää kannustaa toista vaan reippaasti ponnistamaan kun verta tuli niin paljon. Oli itsekin ihan hiestä märkä kun eli niin kovasti mukana. Alkuraskaudesta oli sitä mieltä, että ei tule mukaan, mutta onneksi tuli kun en itse muista kokoa juttua kovin tarkasti kun kaikki kävi kuitenkin niin nopeasti (alle 5h).

Ei hän pidä synnytystä mitenkään kauheana vaikka on olosuhteiden pakosta joutunut minua ainoana henkilönä avustamaan viimeisimmässä synnytyksessä.

Ei halunnut millään tulla mukaan, mutta sitten sanoin, että kyllä se olisi kiva jos tulisit. Ja se mies pelkäsi niin kovasti, mutta oli myöhemmin onnellinen että oli saapunut paikalle.

Ei hän pidä synnytystä mitenkään kauheana vaikka on olosuhteiden pakosta joutunut minua ainoana henkilönä avustamaan viimeisimmässä synnytyksessä.

enemmänkin minun voimistani, eli kuinka kovaa pidin hänen käsistään kiinni.. ukko siinä riisui vaatettakin vähemmäksi kun hiki alkoi valumaa. välillä hän sanoi et löysää vähän ku kädet murtuu.

4:ssä synnytyksessä mukana ja hänen mielestään synnytys on helppo ja nopea toimitus. Kyllähän nää viimeisimmät on nopeesti tulleetkin, mut helppoudesta mulla on aivan toinen kuva.

pienikokoisuudesta. Miehen mukaan hänen exän synnytys oli hurja verrattuna mun synnytyksiin, mutta olipa miehen pojalla painoakin melkein tuplasti meidän lapsiin verrattuna.

Kovasti oli ylpeä minusta, ei olisi kuuna kullan valkeana voinut kuvitella millaista touhua tuo synnyttäminen on. Vieläkin jaksaa kehua minua jos tulee juttua synnytyksestä (aikaa viimeisimmästä 3 vuotta). Ihanaa...

Ei ole puhunut mitään verestä tai muustakaan negatiivisesta. Hän oli totaalisen haltioissaan tyttärestämme ja se sai varmaan kaiken muun unohtumaan. Vieläkin ihastelee sitä hetkeä, kun pää alkoi näkyä... On vielä näin 6. vuoden jälkeenkin suorastaan hurmoksessa, kun muistelee sitä syntymän ihmettä.



Toinen lapsemme syntyi hätäsektiolla - ja se oli mieheni mukaan sitten painajaismainen kokemus. Hän pelkäsi kuollakseen ensin vauvan puolesta - ja myöhemmin meidän molempien. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin.

mutta ei varmaan ollut oikein ymmärtänyt miten kova homma se on ja miten paljon sitä verta ja muuta liityy asiaan. Mitenkään vähäpätöisenä akkojen liioitteluna ei kyllä ollut koskaan pitänyt, kyllä normaaliälyinen ymmärtää, että ei sen 12 cm kokoisen pallon puskeminen lantion läpi voi olla (yleensä) helppoa...



Siinä vaiheessa taisi vähän järkyttyä, kun kuopuksen synnytyksen jälkeen kohtu ei oikein lähtenyt supistumaan ja vuotoa oli litran verran. Kätilöillekin tuli kiire tuupata lääkettä sisään ja valmistautua operoimaan. Onneksi selvittiin säikähdyksellä.

ihana kokemus, heti kolmanen kerran vaikka uusiksi.