Äitini kertoi, että hankki aikoinaan toisenkin työn, jotta saisi enemmän aikaa itselleen.

että mitä keksisin että vois olla enemmän pois kotoa... toista työtä en voi ottaa kun on niin ihmevuoroja töissä ja joka päivä/viikko eri aikaan!



Mun mielestä on rohkeeta sanoa ääneen sen mitä ei sais sanoa! Vaikka ymmärrän että sinusta tuntuu pahalta kuulla se. Onko sulla vielä lapset ollut esimurrosiässä tai murkkuja? Kyllä hermo palaa! Töissä saa rentoutua!!

..käteeni osui kirje, jossa hän tunnusti miehelleen, siis apelleni, että lapset ovat hänelle vain ikävä velvollisuus, ainoa jota hän rakastaa on aviomies. Ikävä kyllä tämä ei tullut hänen lapsilleen yllätyksenä. Mieheni oli suhteemme alusta asti puhunut minulle siitä miten kylmästi hänen äitinsä suhtautui häneen lapsena.

äitini, reilu 6-kymppinen, kertoo kuinka hänestä ei ole ikinä tuntunut edes äidiltä, on ollut varmaan huono semmoinen jne..jne.. vielä täytyisi jaksaa kehua häntä..



toitotti moneen kertaan minulle teininä ja sen jälkeen et älä vaan tee kakaroita ittelles harmiksi (meitä on 2). olin n. 13-v. kun äiti kertoi ettei meillä olisi kuin 1 lapsi jos olisin ollut poika... sehän oli mukava kuulla teininä!

jotta joutuisin olemaan heidän kanssaan mahdollisimman vähän. Luulin, että se on julmuutta ja raukkamaisuutta, ei rohkeutta. -ap