Miksi lapseton keski-ikäinen kouluttamaton nainen neuvoo lastenkasvatuksessa?

no kyllähän lapsiin voi tutustua muutenkin kuin saamalla omia lapsia. aika monella lapsettomalla on sukulaisia ja ystäviä, joiden lasten kasvua hän on voinut seurata hyvinkin läheltä ja näiden lasten vanhempien kanssa hän on voinut myös keskustella. hei, lapsettomillakin voi olla rikas ihmissuhdeverkosto vaikka sitä ikiomaa lasta ei olekaan! eli aitoja kokemuksia lapsista voi saada muutenkin kuin pukkaamalla sen ulos ihan ite

jos tosiaan koulutusta ei ole. Mutta henkilön oma lapsilukumäärä ei mielestäni merkitse mitään. Ihan sama onko niitä nolla vai kymmenen. Ei se ammatillinen kasvatus ikinä saa perustua omiin lapsii vaikka niitä olisikin.

Ne jotka ei osaa, *opettaa*. :D

kurssille - mistä tiedät, miten erinomaisia ajatuksia ihmisellä on pelkän oman mielikuvan ja ennakkoluulojen perusteella?



Toisekseen, tälle yhdelle myöhemmälle kommentoijalle: ihmiset kokevat vanhemmuuden kovin eri tavoin. Oletko tosiaan sitä mieltä, että lasten kasvatuksesta voi vanhemmille puhua vain ihminen, joka on itse kokenut vanhemmuuden väsyttäväksi ja uuvuttavaksi asiaksi? Heilläkö vain on kiteytynyt lastenkasvatusnäkemys sellaiseksi, että siitä riittää jaettavaa muillekin?



Minusta voi olla erinomaisen hyvä kasvattaja ja omata arvokkaita kasvatusnäkemyksiä ilman että itsellä on omia lapsia. Samoin vaikka itsellä olisi lapsia tusina, ei välttämättä ymmärrä lapsista paljoakaan. Olennaista on, kuinka kykenee reflektoimaan itseään ja vuorovaikutustilanteita, omaa toimintaansa ja ajattelua, pystyy etsimään ja soveltamaan kirjatietoa käytäntöön sekä muodostamaan siten tietoa ja näkemystä kasvatuksesta.

joten ventovieras ei voi olla sanomatta jotain

Lasten iltapäiväkerhot ovat niin huonostipalkattuja, osa-aikaisia toimia ,että vaikeahan sinne on saada koulutuksen saanutta väkeä. Toisekseen sitä ei edes vaadita jotta olisi kelpoinen toimeen.



Jotkut ovat erinomaisia lasten kanssa vaikka heillä ei ole omia lapsia tai muodollista kasvatusalan koulutusta. Toisaalta on myös huonoja kasvattajia, joilla on tätä molempaa. Kyllä ihmisen persoonallisuus ja kyky toimia toisten ihmisten kanssa, asenteet ja arvot vaikuttavat paljon siihen, miten ihminen onnistuu tietyssä työssä.



Tokihan kasvatusalan koulutus tuo valmiuksia, mutta ei se ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Ihminen joka osaa toimia toisten ihmisten kanssa, jolla on siis vuorovaikutustaitoja ja tervettä järkeä, kyllä selviää niiden avulla koululaisikäistenkin kanssa.



En tiedä millainen ap:n kuvailema ihminen on toimessaan, riittävän hyvä vai huonompi. MAhdotonta siis ottaa kantaa ihmisen pätevyyteen noilla tiedoilla.

tekeekö avioero pariterapeutista ammattitaidottoman ja työkyvyttömän?

Varmaan sitten syöpälääkäri, joka itse sairastuu syöpään, menettää myös substanssinsa samantien?



Minusta vanhapiika- tai vanhapoika voi olla ihan kykenevä pitämään parisuhdekurssia samoin kuin lapseton olemaan kasvatusalalla.

Minusta vanhapiika- tai vanhapoika voi olla ihan kykenevä pitämään parisuhdekurssia samoin kuin lapseton olemaan kasvatusalalla.

esim. lastensuojelulait he hallitsevat

ja esim. suurperheestä tulleet lapsettomat voivat olla hyvinkin taitavia kasvattajia



---



kärsin itsekin 10 v lapsettomuudesta ammattikasvattajana- ei lapsettomuus tee ammattikasavttajaa huonoksi pedagogiksi

Hänellä on 30 vuotta vanha merkonomikoulutus, ei lapsia, ei mitään kokemusta lasten parissa työskentelystä.



Hänellä on erittäin selkeät ja parhaat käsitykset lasten kasvattamisesta. Neuvoja on riittänyt sekä miehen vaimolle että minulle. Anteliaasti.

"ammatin" kun eivät pärjää vanhassa tai kyllästyvät siihen? Tai keksivät, mikä olisi nyt muotia? Huuhaata.

pitäisikö psyk. sairaanhoitajan olla myös mieleltään sairas?



Seksuaaliterapeutti voi olla kuule pohjakoulutkseltaan vaikka lääkäri!

kukaan voi tosissaan pelkästään kirjoista lukemiensa perusteella opettavaa.



Kyllä on omatkin käsitykset ja mielipiteet lapsisista ja lastenkasvatuksesta omien myötä muuttuneet. Teoria ja käytäntö on ihan eri asia.

En minä ainakaan voi antaa yleispäteviä ohjeita lasten kasvatukseen vaikka minulla on kaksi jo kasvatettua lasta.

Miksi neuvoja saavat antaa vain ne jotka ovat joko perehtyneet kasvatus(tieteen)alaan tai ovat itse samassa elämäntilanteessa? Mikä siinä kokemattoman ja kouluttamattoman ihmisen neuvonnassa on niin kovin ahdistavaa ja häiritsevää? Eikö kaikki neuvot kannattaisi ottaa vastaan, ja noudattaa niistä sitten vain niitä jotka itselle sopivat. Kyllähän se vaan niinkin on, että joskus vierestä asiat näkee kirkkaammin ja paremmin.

Ymmärrän sen, että ärsyttää jos joku kouluttamaton ja lapseton ihminen tekeytyy kaikkitietäväksi superkasvattajaksi. Mutta en sitä, ettei tällainen ihminen saisi mitään ajatuksiaan, ideoitaan ja neuvojaan tuoda julki.



Niin ja itse olen viiden lapsen äiti ja kasvatustieteen (kasvatuspsykologian) maisteri. Ja kyllä mua saa neuvoa vaikka poikamiespostinkantaja jos hän kokee että keksii jotain rakentavaa sanottavaa.

Ihminen oli ehdokkaana kunnallisvaaleissa viime syksynä ja hänen vaalimainoksistaan selvisi kaikki tämä tieto hänestä. Hänellä ei ole mitään oikeata ammattia, vaan on käynyt kaikenmaailman kursseja koko ikänsä. Nyt hän ilmestyi paikallislehden palstalle mainostamaan lastenkasvatuskurssiaan kunnassa ja olin todella hämmästynyt, kun huomasin sen. Minulle on tullut ko. ihmisesta ihan sellainen kaikkeen sekaantuva, kovaa ja korkealta mielipiteensä kailottavan ihmisen kuva. Ja kaiken päällepäätteeksi hänellä siis ei ole pienintäkään henkilökohtaista kokemusta lastenkasvatuksesta.



Minusta tätä juttua on turha verrata kätilöön, jolla ei omaa lasta. Synnytys on kuitenkin lääketieteellinen tapahtuma, joka etenee tietyn kaavan mukaan, jonka voi opiskella, samoin koen, että opettajana voi olla lapseton. Mutta lastenkasvatuksen ammattilaisena ei minusta voi olla lapseton, koska näissä asioissa liikutaan muissakin sfääreissä kuin kirjoista pelkästään voi opiskella. Lapsenkasvatus on paljon enemmän kuin se, mitä kasvatustiede tai lapsipsykologia sanovat.



Ap

ja kaikki yhtä pieleen kasvattanut.

lastentarhanopettaja tai lastenhoitaja voi olla jos ei ole omia lapsia?

Lapsen kasvattaminen päiväkodissa, koulussa tai muussa vastaavassa paikassa on ERI asia kuin vanhempien neuvominen lastenkasvatuksessa! Niinhän totesin tuossa jo aiemmin. Kokonaisvaltainen vastuu lapsen asioista ja kehityksestä on vanhemman kontolla kaiketi? Kun puhutaan vanhemmuudesta, eikö sellaisen joka siinä asiassa neuvoo, pitäisi itse tietää millaista on olla vanhempi? Nythän ei puhuta mistään teknisistä jutuista vaan jaksamisesta jne. Sen tukeminen on mielestäni mahdotonta ihmiselle, joka ei oikeasti koskaan ole kohdannut itse, miten rankkaa vanhemmuus on. Olenko mä oikeasti yksin tätä mieltä?



Ymmärtäisin asian edes hiukan, jos tämä neuvoja olisi lukenut itsensä lapsipsykologiksi tms., mutta että kaiken maailman pilipalikoulutuksilla neuvotaan vanhemmuudessa, on aika paksua. Ainakin minusta.



Ap