Lue keskustelun säännöt.
Parisuhde menee huonommaksi koko ajan, apua!
09.03.2009 |
Kirjoitin tänne jo muutama päivä sitten mutten löytänyt enää viestiäni.
Meillä menee jo huonosti miehen kanssa. emme edes koske toisiimme. illalla sanotaan hyvää yötä ilman mitään hellyyttä. vauva syntyi pari kuukautta sitten.
keskustelumme on nykyään lähinnä kinaa. minä koen huonommuutta miehen edessä (olen ottanut hänen lausahduksensa itseensä, hän on ilmaissut mm. tyytymättömyyttä kun en ole alkanut harrastaa liikuntaa kuten aioin, ei huomaa kun teen asioita kotona ja kiinnittää huomioita vain huonoihin juttuihin.. samoin joskus suutuksissani olen morkannut erästä tuttuamme ja siitäkin mies muistuttaa kuinka aina haukun ihmisiä). koska sitten koen huonommuutta, niin tilanne menee vielä pahemmaksi. en edes enää yritä. tekee mieli tahallaan kiukutella ja provosoida, eihän se kuitenkaan minua rakasta.
riitaa on ollut mm. siitä, kun meidän piti mennä syksyllä naimisiin. miestä ei kiinnostanut asiasta puhua, josta sitten kysyin, onko hän lainkaan varma siitä että haluaa lyödä sen lopullisen sinetin, josta mies sitten suuttui (eli veikkaan että oikeastikin on epävarmuutta). mies ei koske minuun mutta tumputtelee pornon ääressä usein, mikä sekin ahdistaa hieman (koen olevani kamala vartaloltani eikä ne täydelliset pornomallit joita mies kuolaa paranna tilannetta).
miehellä on ollut joka viikko omia menoja, joista hän vain _ilmoittaa_. esim. "ensi viikolla menen lauantaina työporukan kanssa mökille". häntä ei edes kiinnosta miltä se minusta tuntuu tai haluanko minä hetkeksi omaa aikaa. ja kun otan sitä omaa aikaa niin tuntuu että miestä ärsyttää, siis ihan sekin jos haluan rauhassa saunoa ja syödä niin että mies hoitaa vauvaa. lisäksi mies hieman syyllistää minua korvikkeen annosta (osittaisimetän), aina kysyy että "etkö nyt voisi imettää ettei raukka saa teollista ruokaa" jne jne..
mies petti suhteemme alussa, mutta päätettiin jatkaa. nykyään mies flirttailee netissä esim. naispuolisten tuttaviensa kanssa. viatonta se on, mutta harmittaa kun MINÄ en saa samanlaista huomiota. tämä on nostanut myös pettämismuistot mieleen.
paljon olisi muutakin asiaa mutta ei viitsi romaania kirjoittaa, tuskin kukaan jaksaisi lukea. olen yrittänyt keskustella miehen kanssa, esim. toissailtana saunassa kerroin että minä tunnen oloni uhatuksi esim. sen flirttailun takia ja se nostaa vanhat muistot pintaan.. mies ei jaksa keskustella eikä edes huomioi sitä kun YRITÄN parantaa tilannetta keskustelemalla.
vauvaa mies hoitaa paljon, käy töissä ja hoitaa asiansa muutenkin mallikkaasti. emme tee enää yhdessä mitään paitsi kinastelemme. tunnen jatkuvasti huonommuutta naisena.
mies saattaa sanoa pukeutumisestanikin mukamas vitsillä että en erotu deekuista kun käyn kaupassa (okei, en olekaan hehkeä valvotun yön jälkeen ilman meikkiä, tukka pystyssä tuulihousut jalassa toppatakki päällä). samaan syssyyn mies kertoo kuinka rakastaa naisilla saappaita ja naisellista pukeutumista jne.. tämä saa aikaan sen että tunnen huonommuutta.
joskus kun laittaudun todella nätiksi ja pukeudun, niin mies muuttuu täysin. puhuu kuinka rakastaa minua. arjessa en TUNNE ETTÄ MUA RAKASTETAAN. mitä voin tehdä? mikä tämän tilanteen ratkaisee?
Kommentit (39)
Ei se ole sun miehen tehtävä koko ajan vakuutella, että se rakastaa. Heitä roskiin tuulihousut. Käy kampaajalla, ulkoile joka päivä lastenvaunuja lykkien, syö terveellisesti, nauti vauvastasi. Innostu elämästäsi. Unohda se miehesi hetkeksi aikaa, vaikka vaan kolmeksi kuukaudeksi antaisit itsellesi luvan asioille vaan olla. Älä kontrolloi miestäsi mitenkään, anna sen olla möllöttää.
Keskity ihanaan vauvaan ja ystäviisi. Tapaa kavereita. Hommaa lapsellesi hoitaja muutama kerta viikko. Näytä miehellesi, että olet reipas ja sä pärjäät. Piristy ja muutu itse. Ehkä mies sitten ihastuu sinuun uudelleen ja saatte parisuhteenne uuteen kukoistukseen.
Älä tuijota miehen napaa ja vikoja. Hei, sulla on ihana VAUVA. Nauti siitä ja elämästäsi. Anna miehen olla, kyl se sun kanssa pysyy pitämättäkin, jos se haluaa pysyä.
Tsemppiä.
Tuossa omassa piristymisessä olisi varmaan ideaa mutta tuntuu etten jaksa, ettei mies kuitenkaan pidä minusta enää enkä ole hänen silmissään viehättävä tekisin mitä tahansa.
Olen tavallaan "luovuttanut" ja joka päivä vaan saan lisää ikävää palautetta mikä vahvistaa tätä kierrettä edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paitsi, että ei ollut tuota vauvaa.
Olimme 7 vuotta yhdessä. Tuona aikana lihoin 15 kiloa, josta mies jaksoi aina huomautella. Huvittavinta on, että mieskin lihoi. Kun sanoin tästä, mies aina totesi, että hän saakin kilonsa pois jos haluaa.
Aina, kun yritin aloittaa kuntoilun ja laihduttamisen, mies vaan nauroi ja ilkkui. Mikään ei ollut koskaan tarpeeksi tehokasta: en uinut tarpeeksi tehokkaasti, kävelylenkit olivat kuulemma turhia, jumppa olohuoneessa tai salilla naurettavaa, jne. Ja lisäksi mies kantoi kotiin karkkia, monta pussia sipsejä, jätksiä... Ja toisteli aina, että uskoo minun laihtuvan vasta kun näkee.
Parin ekan yhteisen vuoden jälkeen miehellä ja minulla ei ollut enää mitään yhteistä. Hän ei halunnut enää lähteä yhdessä tanssimaan tai harrastamaan mitään muutakaan. Puheenaiheitakaan ei ollut. Eikä lopulta enää hellyyttäkään miehen taholta, jos yritin häntä halata tai suukottaa, hän vain väisteli. Seksi rajoittui yhteen kertaan kahdessa kuukaudessa.
Miehelle en myöskään kelvannut arkiminänä. Vasta sitten sain kehuja, jos oli jotkut piukat housut, korkokengät, jne.
Lopulta mies jäi kiinni siitä, että flirttaili netissä muiden naisten kanssa ja lähetteli heille seksiä tihkuvia tekstiviestejä. Lopullinen niitti oli, kun hän oli laittanut tietokoneeseen itse ottamansa kuvan, jossa hän tumputti katsellen jonkun vieraan naisen alastonkuvia.
Miehen mielestä nuo mainitut jutut olivat vain pelleilyä. Minä lähdin. Silloin alkoi mies piirittämään minua uudelleen, järjesti teatteri-iltoja ja kehui rakastavansa ja ihailevansa minua kiloineni kaikkineni. Ajattelin kuitenkin, että jos palaisimme yhteen, vanha käytös varmaan alkaisi uudestaan. Asumme siis erillään.
Mies on nyttemmin suuttunut minulle, koska hänen mielestään pilasin hyvän suhteen. Hänen mielestään meillä oli aina niin kivaa. Mutta minusta, jos mies naistaan rakastaa, niin naisen ei tarvitse itkeä itseään uneen kinä. Ja meillä tätä tapahtui monta kertaa.
Toivottavasti tilanteenne muuttuu. Mutta ehkä miehesi on samanlainen narsisti kuin minun oli. Mene tiedä.
Apua, kuulostaa tutulta osittain! Vaikken usko mieheni olevan narsisti, silloin kun olin vielä tosi hehkeä niin osasi hän ottaa minut huomioon. Mies oli mukana synnytyksessä juu, kun sitä numero 5 kysyi.
NIMITTÄIN kun olen sanonut miehelle että "kyllä minä vielä laihdutan ja kuntoilen kunhan jaksan" niin mies siihen että "lehmät lentää" ja "niin varmaan".. sitten kerran en jaksanut lähteä lenkille koiramme kanssa niin mies alkoi jotenkin piikittelemään että "vihaatko sä liikuntaa" jne.. tuntuu että olen VÄÄRÄNLAINEN koko ajan.
ja tosiaan jos puleeraan naamaa puoli tuntia ja laitan jotkut erikoisvaatteet päälle niin silloin mies muuttuu. arkisena hän ei edes koske minuun :(
Olen toisaalta hyvilläni, että pääsit mokomasta torkymöykystä eroon.
Eihän tuo ollut kuin yksi tapa yrittää hallita sinua ja aika hyvinhän se vähän aikaa onnistuikin.
Meillä myös mies on joskus sanonut jotain siitä miten kävelen koroilla, kannan käsilaukkua tms. Olen hyvilläni, että toki miehen tekemisistä motkotan, mutta onneksi ei ole ollut tarvetta puuttua hänen olemuksensa.
Kumppanin ulkonäön arvioiminen on miehille jotekin pakkomielteistä. Ihan oikeasti, kun eka kerran otetaan vaatteet pois toisen seurassa on minun mielessäni vain ja ainoastaan, että kuinka ihana tämä ihminen on. Miehet taas tuntuvat enemmän katsovan ja arvioivan. Yksikin äijä (eikä mikään mallipoika, kiva kyllä) huokasi, että voi että! kuka uskoisi että kaikkein kauneimmallakin on... Jätti lopun sanomatta. Veikkaan itse selluliittireisiäni. Toinen ihasteli rintojani, jotka kuulemma olivat täydelliset, mutta eivät mitenkään erityisen täydelliset. Yksi kaipasi rintakehääni lisää "ryhtiä" ja yksi ehdotteli että takamuksen saa tiukemmaksikin. Paino/pituus silloin 54/170. Jeeee............
Entäs joko miehesi on puuttunut siihen miten syöt?
Nämä ovat kyllä tuttuja juttuja. Ilmiselvästi hän on nyt kovin ärsyyntynyt. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja tuntuu tosi pahalta, kun tietää toista ärsyttävänsä vaikka vaan hengittämällä. Eikä siitä oikein ollut ulospääsyä. Ikävä kyllä ero tuli jonkin ajan kuluttua, vaikka yritin olla hajuton/mauton/näkymätö/äänetön.
Koskaan en saanut ihan selvää mitä tapahtui. Rakkaus (vai oliko sitä edes) taisi vain lopahtaa. Meillä ei ollut kylläkään lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei olisi ensimmäinen mies, jolla on menohalut hyytyneet vähäksi aikaa, kun näkee mistä tosiaan on kyse.
Minulla oli myös viimeiset kaksi vuotta tuollainen luovutusfiilis. Tuntui, että tein mitä tahansa, mies vaan ilkkui. Tukea häneltä en saanut.
Mies ei myöskään halunnut panostaa suhteeseen. Aina hän puhui naimisiin menosta ja talon rakentamisesta, mutta mitään konkreettisia askeleita hän ei näissä asioissa ottanut. Jos minä otin asian puheeksi, hän suuttui ja käänsi jutun jotenkin aina minun syykseni.
Osaksi suhteemme kaatui myös siihen, että en jaksanut enää sitä ahdasta vuokrakämppää, jossa asuimme. Mies pelkäsi lainan ottamista. Ja kun vuosikausiin muutosta ei tullut, niin oli pakko hakea sitä muutosta toista kautta.
Monesti yritin asiasta keskustella, saada muutosta aikaan suhteessa. Mies aina suuttui, hänen mielestään olin vain hankala, kun mikään ei kelvannut.
Yksi ystäväni arvelee, että miehelläni olisi narsistinen persoonallisuushäiriö. Eli ei kykene ajattelemaan kuin itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sekin harmittaa kun miestä tuntuu häiritsevän ihan mun eleet ja tavat.. esim. mulla menee automaattisesti nenä "lukkoon" kun vaihdan vauvan kakkavaipan, siis eihän se edes haise mutta tulee sellainen automaattinen reaktio, ja se ärsyttää miestä suunnattomasti! Mies aina sanoo että "älä laita sitä nenääs tukkoon", "ei se kakka haise miltään" jne..
Samoin iltaisin mies saattaa kysyä että "onko sulla jotain hengitysvaikeuksia kun hengität noin raskaasti" ja "sattuuko sua johonkin kun hengität noin kovaa" jne.. siis ÄRSYTÄN miestä.
Lisäksi mies ei tosiaan halua järjestää niitä häitä, vaikka hän itse aikoinaan kosikin. se ajatus on nyt haudattu joksikin aikaa ainakin.
sitten viime kesänä säikähdin kun pieni koirani karkasi ja kauempana oli koiran ulkoiluttaja ison koiran kanssa. minun koira on aika ääliö vöyhöttäjä, niin paniikissa karjuin sitä takaisin, olin TODELLA hädissäni sillä olisi ollut minun vika jos koiralle olisi jotain käynyt, iso koira ei olisi välttämättä ystävällinen. paniikissa huusin kauempana olevalle miehellekin että "tuu äkkiä, **** karkaa" ja karjuin koiraa takaisin luokseni. mies sitten myöhemmin että "hyi hitto mikä ILME sulla oli kun huusit" ja "aikamoinen reaktio tommosesta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet tainnut sitten tavata miehen, joka omasta mielestään on itse täydellisyys.
Shokkihoito taitaisi olla ihan parhaaksi. Jätä mies vähäksi aikaa omiin oloihinsa tutkimaan omia ilmeitään, reaktioitaan. Jotenkin musta tuntuu, että miehen pitäisi vähän kasvaa.
Odostusaikana söin suklaata (en mitenkään levykaupalla mutta kuitenkin, jostain syystä teki mieli suklaata hirveästi). siitä mies sanoi ilkeästi monesti että "eikös tuo ole lapselle jo vaarallisempaa kuin vaikka tupakointi" ja "sä et kuule kuluta noita herkkuja mitenkään" ja "sä oksetat mua tolla suklaan syönnillä". Eli kyllä näitä kommentteja on syömisistä tullut.
Ei tulisi mieleenkään erota, tuntuu kamalalta miettiä sitä vaihtoehtoa, eli se ei tule nyt kysymykseen. Toki jos mikään ei muutu millään konstilla, niin en voi loppuelämääni olla tällaisessa tilanteessa. parisuhdeterapiaan miestä tuskin saan. pettämisen yhteydessä kävimme terapiassa jonkin aikaa ja se auttoi siihen pahimpaan kriisiin.
taisin olla tosi typerä kun luulin että pettämiset, flirttailut ja valehtelut oli vain "yksi virhe" ja oikeasti mies rakastaa mua hirveästi just tällaisena. kun ei se taida olla niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en nyt ihan heti kehota iskemään hanskoja tiskiin. Mutta anna miehellesi tilaa. Ja ota samalla itsellesi tilaa. Sanot vain, että lauantaina klo 16 pitää mennä. Kuten hänkin sanoo sinulle. Menet sitten tyttöjen kanssa kahville, lenkille, elokuviin. mitä keksitkin. Mutta nyt sinun on aika vähän irtautua vauvasta, kodista, miehestä. Ja usko pois, jos olet pari tuntia poissa niin vauva ei sinusta sinä aikana vieraannu.
Mieheltäsi puuttuu ainakin kaikki hienotunteisuus, vaikka kuinka ihana muutoin olisikin. Meidän kilttien tyttöjen on vaikeaa ryhtyä puolustautumaan, mutta voisithan seuraavalla kerralla kokeilla mitä tapahtuu kun hän alkaa sinua nälviä ja sanoa paukautat jotain takaisin. Mieti etukäteen. Kuten, että ja mua ällöttää miten sä mässytät banaania. Lapsellista kaiketikin, mutta joskus ihmiset tarvitsevat samoja lääkkeitä kuin mitä itse toiselle tyrkyttävät.
Ehkä tuo, mitä joku ketjussa ehdotti, voisi auttaa. Eli se, että keskityt omaan lämääsi ja vauvaan, unohdat miehen vähäksi aikaa. Jos hän alkaisi taas kiinnostua sinusta.
Tai ehkä sinun pitää valmistautua siihen vaihtoehtoon, että mies ei olekaan sinulle se oikea... Tietysti teillä on hyvänä syynä pysyä yhdessä tuo lapsenne. Mutta kokemuksesta tiedän, että elämä on todella raskasta, jos koko ajan kumppani painaa matalaksi ja haukkuu.
Mikä muu sinua pitää kiinni miehessä kuin lapsenne? Mitä suhteessanne on sellaista, mitä arvostat? Ehkä voisit tehdä listan plussista ja miinuksista ja näyttää sitä miehelle.
lapsenne takia sinun ehkä kannattaa vielä yrittää. Tiedän, että se on vaikeaa, kun ei saa yrityksille vastakaikua. Ja oikeasti en osaa sanoa, mikä tilanteeseen voisi auttaa, itse en sellaista keinoa keksinyt.
Voisitko käydä jonkin perhe/parisuhdeterapeutin luona keskustelemassa, vaikka yksinkin, jos mies ei tule mukaan?
Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin sanon sillä itselläni on myös ja silloin kun se oli pahimmillaan, olin hyvin lähellä tuollaista "hyi mikä ILME"-nyrpistelyä ja sanoin rumasti miehelle milloin mistäkin.
Minä en koskaan arvostele miestä samalla tavalla kuin minä häntä. TOSIN nyt ihan viime päivinä minäkin olen alkanut nähdä miehen eri valossa. ennen olisin mennyt hänen perään makuuhuoneeseen ja kerjännyt huomiota ja kosketuksia, nyt en jaksa enää vaivautua.
Mutta hyviä asioita on,
- olemme hyvät ystävät siis sikäli, että keskustellaan todella monista asioista ja aiheet vaihtelee laidasta laitaan. tuntuukin että kohtaamme "kaveritasolla" paljon paremmin kuin naisena ja miehenä
- huumorintaju on melko samanlaista
- mies miellyttää minua monelta osin, mm. on jämpti, ahkera, ironinen, hyväitsetuntoinen, älykäs
- kiinnostuksen kohteet on samanlaisia ja tavoitteet elämältä (siis molemmat haluttiin lapsi, näkemykset kohtaa mitä tulee lasten kasvatukseen ym. ja muuhun elämään.. tosin mies ei näköjään haluakaan sitoutua avioliitolla minuun).
tuossa nyt oli muutama mutta kyllä hyviäkin asioita on. ystävänä mies on sikäli huippu, että jos ero tulisi niin menettäisin myös parhaan kaverini jonka kanssa voi puhua tyhmiä juttuja ja sanoa suoraan mitä ajattelee. mutta se parisuhde :(
Tuli mieleen, että onko sinulla hyviä ystäviä, joiden kanssa vietät aikaa ilman miestäsi? Piristäisikö tyttöjen ilta tai muuten vaan maailman parantaminen ja kavereiden kanssa kahvittelu? Onko sinulla sellaista tekemistä mihin voisit ottaa vauvankin mukaan, mutta johon miehesi ei osallistu?
Itse olen yksinäinen kun en tunne täältä uudelta paikkakunnalta ketään, mutta tuollaiset asiat piristäisivät ainakin minua. Ystäviä arvostaisin ihan valtavasti, mutta niitä paria harvaa näen enää muutaman kerran vuodessa. Minulle on tärkeää, että tiedän pärjääväni myös ilman miestäni. Hän on minulle tärkeä, mutta ei kuitenkaan saa olla koko elämäni sisältö. Ja itse tunnen jaksavani paremmin juuri silloin jos jaksan meikata ja laittaa nätit vaatteet päälle, puuhailla jotain, vaikka leipoa huvikseni jotain hyvää tai käydä kävelyllä, kirjastossa ym.
Toivottavasti asiat järjestyvät ja miehesi oppii arvostamaan sinua. Kannattaa ainakin yrittää itse arvostaa itseään ja uskoa olevansa ihana ja hyvä ihminen, vaikka toisen käytös satuttaisikin.
Päätin että tällä viikolla teen jotain omia juttuja ja mies saa olla vauvan kanssa (herun pumpulle hyvin niin voin pumpata vauvalle maitoani). menen vaikka kahville kaverin kanssa. ehkä se auttaa vähän tilannetta kun en murehdi tätä asiaa vain kotona.
Luin ketjun ja sanon, hyvä päätös, lähde hetkeksi pois vauvan luota...
Ja sitten muutenkin kun mies ilmoittaa että lähtee pois just sinne työporukan viikonloppujuhliin tmv.. niin et jää kotiin!! Menet vaikka vanhempiesi luokse, tai jonnekin vauvan kanssa ja ilmoitat miehellesi että joo, olinkin suunnitellut että menen samaan aikaan sinne ja sinne.. ja sanot että pidä hauskaa!! Älä ollenkaan ripustaudu!! Ja laita joskus ne bootsit ja meikkiä, saa oman olon tuntumaan kivalta!!! :)
t. kolmen lapsen äiti, joka ei aina ehdi meikata, mutta kun ehtii niin AH miten kiva olo!! Vaikka vaan kotona pyörinkin.. :)
välillä kausia kun mieheni on etäisempi. Itse käyttäydyn sen jälkeen välinpitämättömästi, teen lasten kanssa kaikkea kivaa enkä edes pyydä häntä mihinkään mukaan. Pikku hiljaa muuttuu ääni kellossa kun miestäni alkaa harmittamaan käytökseni ja sen jälkeen hoksaa miten itse on käyttäytynyt.
Ei se ole sun miehen tehtävä koko ajan vakuutella, että se rakastaa. Heitä roskiin tuulihousut. Käy kampaajalla, ulkoile joka päivä lastenvaunuja lykkien, syö terveellisesti, nauti vauvastasi. Innostu elämästäsi. Unohda se miehesi hetkeksi aikaa, vaikka vaan kolmeksi kuukaudeksi antaisit itsellesi luvan asioille vaan olla. Älä kontrolloi miestäsi mitenkään, anna sen olla möllöttää.
Keskity ihanaan vauvaan ja ystäviisi. Tapaa kavereita. Hommaa lapsellesi hoitaja muutama kerta viikko. Näytä miehellesi, että olet reipas ja sä pärjäät. Piristy ja muutu itse. Ehkä mies sitten ihastuu sinuun uudelleen ja saatte parisuhteenne uuteen kukoistukseen.
Älä tuijota miehen napaa ja vikoja. Hei, sulla on ihana VAUVA. Nauti siitä ja elämästäsi. Anna miehen olla, kyl se sun kanssa pysyy pitämättäkin, jos se haluaa pysyä.
Tsemppiä.