Kotikatu
on pilattu. Nää uudet jaksot on ihan p'''''stä. En voi katsoa tuota Kaarinin
sekoilua. Ja nyt vielä lesbotkin otettiin mukaan. Kyllä on ala-arvoista katsottavaa samoin kuin presidentin kanslia. Onneksi tulee telkusta vielä
sellaista harmitontakin huumoria, kuten mitäs me hirviöt; ihanaa 60-lukua
kaipaillen.
Kommentit (4)
Roolihahmojen luonteet muuttuvat parissa jaksossa ihan käsittämättömästi. Kuvaus on kamalaa, valoissa säästetään, huoneet ovat koko ajan pimeitä. Nuo lähikuvat, mm. eilen Lauran ja naisystävänsä silmäkuvat, täyttävät koko ruudun. Sellaista en halua nähdä. Vanha kunnon perhesarja on muuttunut huonommaksi kuin Salatut elämät.
Niinasta tehtiin hetkessä kaamea vamppi, Janne-papista joka naisen perään juokseva epäsiisti heppu, Karinista murhapolttaja ...Ei kiitos!
Mä olin sen ensimmäisen "uusitun" jakson jälkeen ihan positiivisen odottavalla kannalla, että täähän voi olla ihan kivakin uudistus. Mutta ihan plörinäksi menee, ei kiitos :( Eilinen oli täysin pohjanoteeraus :/
Taitaa kohta loppua katsominen, vaikka alusta asti olen seurannut.
mutta kun luultavasti ne tekijät on kuitenkin tosissaan ja luulevat olevansa ajan hermolla ja tuoneet omata mielestään Kotikadun "tähän päivään" = eli meininki on samanlaista keskenkasvuista spedeilyä kuin yhteiskunnassa muutenkin, esimerkkinä vaikkapa facebook ja poliitikkojen edesottamukset.
Esitteleeköhän Laura aikanaan uuden äitipuolen Jarkolle ja Kertulle, yäk :(?