Onko oikeasti olemassa vaativia/vaikeita vauvoja?

temperamentteja ja osa vauvoista on vaativia.

t. psykologi

Vai miten selität sen, että samojen vanhempien samalla tavalla hoidetuista lapsista toinen on ollut ns. vaikea ja toinen helppo?

Perustemperamenttihan näkyy jo synnärillä. Voi olla myös koliikkia tms.

Vierailija:

Vai onko vanhemmat vaan tehneet jotain niin, että vauvasta tulee vaikea?

Ei kai niitä vaativia vauvoja olisi, jos tiedettäisiin miksi vauva on vaikea?

ja kuopus (3kk) on maailman vaativin. Eli en usko sen olevan vanhempien syytä!

vanhemmat varmasti kokevat vauvansa eri tavoin. Eli toisten mielestä vauva ei ole hankala, vaikka itkeekin paljon, kun taas toiset ovat pinna kireällä vauvan jatkuvasta kitinästä ja kokevat vauvansa vaikeaksi.

meillä on ollut 2 " helppoa" ja yksi vaikea/vaativa. ja tämä ero näkyi selvästi jo heti syntyessään. temperamenttinen tapaus on vieläkin nyt puolitoistavuotiaana, verrattuna kahteen muuhun lapseemme, jotka ovat/olivat helppoja hoidettavia.

On niitä haastavia jo syntyjään. Toinen juttu sitten kuinka vanhemmat käsittelevät vaikeaa lasta. Itse olen rauhallinen ja vauvani hyvin haastava. Jo syntyessään karjui niin että sali raikui ja kuulemma

kylvyssä kova kiemurtelu. Olen lapsityössä, hoitanut monia vauvojakin. Nähnyt sen kirjon mitä luonteissa on. Joku on aina tyytyväinen ja toinen ei.

Osaltaan vaikuttaa hoitajan oma oleminen lasta hoitaessaan.

Jokainen, jolla on enemmän kuin yksi lapsi ymmärtää sen, että kaikkeen ei voi vaikuttaa ja lapset ovat erilaisia jo vauvasta alkaen.

että kukaan paljon itkevän tai kitisevän vauvan vanhempi suhtautuis siihen jotenkin " kevyesti" . Joku saattaa stressata siitä hulluna, mutta ei vaativan lapsen hoitaminen ole kenellekään helppoa. Ei edes niille kuuluisille supermammoille.



Ja te, joilla ei ole ollut vaativaa lasta, teillä ei todellakaan ole oikeutta arvostella ja sälyttää syitä lapsen vaativuudesta vanhempien niskaan.

Toisiin lapsiin tuskastuu luonnostaa, vaikka olisi kymmenen aiempaa lasta tehtynä.

Lisäksi se, että sortuu heijaamaan vaunuissa/sitterissä/sylissä niin, että vauva tottuu siihen heijaamiseen niin ettei mikään muu enää kelpaa.



Tottakai luonne on mikä on, mutta lisänä vanhempien lepsuus, avot...

Näin jälkikäteen huomaan kyllä, että helppohan se esikoinen oli.



Nyt meillä vähän haastavampi vauva ja silti koen tämän vauva-ajan jotenkin paljon iisimpänä kuin esikoisen aikaan jolloin olimme itse vielä niin epävarmoja vanhemuudestamme.



Eli asenne ratkaisee!

Siis miten niin kiltti? " Kiltti" vauva ei tee muuta kuin syö ja nukkuu, on tyytyväinen ja viihtyy itsekseen lattialla tai sitterissä eikä ainakaan kitise saati huuda, niinkö? Mikäs sitten on kiltin vauvan vastakohta? Minusta vauva kun ei tahallaan ole " tuhma" tai " vaikea" vaan hänellä on aina joku SYY itkuun ja tyytymättömyyteen. Toiset vauvat ovat läheisyyden kipeitä, voi olla mahavaivaa tai muuta ihan fyysistäkin ongelmaa.

eivät ole. Eivät ole vauvatkaan. Temperamentti on synnynnäistä ja toiset ovat siis jo syntyessään vaativampia. Eivät lapset ole kaikki saman pituisia ja painoisiakaan.



Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, että ainakin Suomessa helpon lapsen vanhemmat luulevat, että he ovat itse erinomaisina vanhempina " saaneet aikaiseksi" lapsensa helppouden. Vaikka kyse on vain synnynnäisestä tempperamentista.

Ikävä kyllä myös käänteisesti vaativampien vauvojen vanhempia paheksutaan ja ajatellaan heidän itse aiheuttaneen lapsensa vaativamman luonteen.

Kun multa kysytään, onko vauva kiltti, vastaan vaan " joo, onhan se" . On se kiltti, kun ei se muuta osaa olla. Vaativa ja temperamenttinen kyllä, mutta kiltti!

Meillä ei kumpikaan vauvoista ollut ns. helppo, molemmat olivat vaikeita omilla tavoillaan: poika nukkui huonosti yöt kun taas tyttö ei rauhoittunut jos kerran alkoi itkeä! Oli ns. yliherkkä äänille ja kaikelle vieraalle ja on vieläkin 6-vuotiaana samanlainen.



Tuskinpa olen heitä kuitenkaan niin eri tavoin hoitanut. Erilaisia olivat jo pikkuvauvoina.

teen juuri yliopistolle tutkimusta temperamentista (ja nimenomaan vauvoista). On todella vanhentunutta tietoa ja nykyisten teorioiden vastaista, että äiti käytöksellään aiheuttaisi lapsen vaativuuden. Jotain ääritapauksia lukuunottamatta. Eli tämä " a sensitive mother has a calm baby" -teoria on ihan höpöhöpöä.



Jotkut lapset vaativat ihan pikkuvauvasta asti enemmän sylissä pitämistä ja heijaamista ja kantelua. Kukaan ei ole heitä siihen totuttanut. Lisäksi on äärettömän epäempaattista sanoa, että joku on " hemmotellut lapsensa piloille kantamalla lastaan liikaa" . Kyllä lapset ansaitsevat parasta mahdollista hoitoa eivätkä mitään minimi-huolenpitoa.

nukkuminenkin on temperamenttiin hyvin voimakkaasti sidoksissa oleva asia (vrt. Kronholm & Hyyppä). Uni- ja nukkumistutkimusten mukaan voimakkaan temperamenttisilla ihmisillä (vauvoilla, lapsilla ja aikuisilla) on voimakkaampi aineenvaihdunta (mm. adrenaliini), joka ehkäisee rauhoittumista uneen ja rauhallista nukkumista.



Ihmisen fysiologinen toimivuus on samaa syntyperää kuin temperamentti ja ne ovat siis sidoksissa toisiinsa. Ihminen (vauva tai aikuinen) ei nuku huonosti, koska haluaa niin vaan koska hänen fysiologiansa estää hyvää nukkumista (ja joskus ympäristötekijätkin toki).

Tosi hyvä kirjoitus. Ne opit " älä ota sitä syliin, ettei se totu" on aikansa eläneitä. Onko se niin paha, että vauva tottuu siihen, että hänen huoltaan kuunnellaan ja häntä yritetään auttaa selättämään paha olo ja ahdistus, jonka äidistä erossa olo joillekin vauvoille aiheuttaa?

Meillä esikoista aina kävelytetty vaunuissa, eikä lopulta nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa. Kuopusta taas ei ehditty kuljetella vaan laitettiin nukkumaan vaunuihin pihaan, eikä olekaan sitten oikein hyvin koskaan nukkunut liikkuvissa vaunuissa. Joten kai tämä sama jossain määrin vaikuttaa siihenkin, nukahtaako lapsi helposti omaan sänkyynsä vai pitääkö aina kantaa uneen?



Ja silti ymmärrän, että lapset ovat erilaisia. Meilläkin kuin yö ja päivä, toista joku lääkäri joskus vaativaksikin sanonut, mutta mä en osaa ajatella niin, kun on taas monessa asiassa sisarustaan helpompi. Mutta en siis ole sulkemassa pois tuota temperamenttierojen vaikutusta.