Onko oikeasti olemassa vaativia/vaikeita vauvoja?

ja vielä siitä että toisiin lapsiin tuskastuu helposti: tässä on kyse projisoinnista, transferenssista, vanhemman omasta mukavuudenhalusta, subjektiivisista mieltymyksistä (eivät kaikki tule kaikkien kanssa toimeen -- edes oman lapsensa) sekä sellaisesta teoreettisesta käsitteestä kuin " goodness of fit" (ks. Thomas & Chess, sekä " Lasten- ja nuorisopsykiatria" , molemmat sanovat ihan samaa). Eli kyse on vanhemman ja lapsen temperamenttien yhteensopivuudesta -- ei siitä, että lapsessa olisi jotain vikaa. Hyvä kasvattaja tosin osaa pitkälti sivuuttaa nämä asiat eikä anna omien alitajuntaisten subjektiivisten mieltymysten vaikuttaa lapsen kohteluun. (En siis tarkoita tällä sitä, ettei vaativan lapsen hoitaminen olisi uuvuttavaa. Vaan juuri tuota tuskastumista, josta nro 13 kirjoittaa)

on niin voimakas ärsykkeiden vastaanottokyky -- tai käänteisesti kykenemättömyys sulkea ärsykkeitä ulkopuolelle -- että he eivät pysty nukkumaan rauhallisesti paikallaan ollessaan. He tarvitsevat tyynnyttävää, monotonista liikettä, joka sulkee ulkopuolelleen mm. lapsen sisäisestä ärsykkeet (esim. suolistovaivat , ks. kivun porttiteoria) sekä joitakin ulkopuolisia tuntemuksia aiheuttavia ärsykkeitä. Näin jatkuva liike (kantoliina, vaunut, joillakin auto) takaa lapsen pysymisen unessa.



Tärkeintä on, että lapsi saa riittävästi unta ja äiti tukea, kannustusta ja lepoa tärkeän työnsä tekemiseen.

Tässä ketjussa on näkynyt paljon epäempaattista otetta, joka ei kannusta ketään. Helppojen lapsien vanhempien tulisi olla onnellisia siitä, että ovat selvinneet niin helpolla ja TUKEA niitä, joille on tullut vaativampi lapsi. Äitiys on usein raskasta, huonosti nukkuvan ja vaativan lapsen kanssa entistä raskaampaa. Ne, joilla energiaa on jäänyt käyttäköön sen toisten tukemiseen -- ei itsensä ylentämiseen ja toisten mollaamiseen.



Ja ennen kaikkea: hankkikaa tietoa ennen kuin tuomitsette.

Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi vauvan kanssa pitäisi päästä mahdollisimman helpolla. Sukulaisten vakiokeskustelunaiheita kummankin lapsemme ollessa vauva olivat " miten se nukkuu yöt, ai heräilee paljon, no kai te pidätte unikoulun" , " joutuuko sitä paljon kantamaan sylissä vai viihtyykö itsekseen" ja tota rataa. Ja aina minä ihmettelin, MIKSI 2 kk vanhan pienen ihmistaimen pitäisi viihtyä itsekseen, ja MIKSI puolivuotiaan pitäisi nukkua yönsä heräämättä jos ei se vanhempiakaan kohtuuttomasti rasita!

Hyvän aiheen olet valinnut!



t: yhden todella vaativan äiti

aivan samaa mieltä: miksi vauvan kanssa pitäisi päästä mahdollisimman helpolla? Miksi lainkaan hankkia lapsia, jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla? Miksei joku haluaisi olla oman vauvansa kanssa -- vaikka sitten sylitellen monta tuntia päivässä (tietysti jotkut vaativat vauvat imevät äitinsä ihan kuiviin, mutta tässä tulisi ehkäisevinä tekijöinä olla osallistuva isä ja läheiset -- jottei äiti pääse uupumaan. Kaikilla meillä on erilaiset voimavarat ja elämäntilanteet.) On sekä lapsen että äidin edun mukaista, että molemmat saavat hyvää, rakastavaa hoivaa ja huolenpitoa.



Ei lasta saa leimata " tuhmaksi" tai " huonoksi" , koska hänellä on voimakkaampi temperamentti tai vanhemmat ovat mukavuudenhaluisia. Suomessa ollaan lisäksi (tutkimustenkin mukaan) erittäin ahdasmielisiä erilaisten temperamentti-tyyppien kanssa: ei hyväksytä erilaisia, räiskyviä luonteita vaan kaikkien pitäisi olla raameihin sopivia viilipytty-suomalaisia. Ei saa hymyillä liikaa, ei saa nauraa liikaa, ei saa tuoda itseään esille, ei saa sitä ja ei saa tätä.



Meidän kuuluisikin (mielestäni) viettää lasten kanssa enemmän aikaa, lähekkäin ja kunnolla, paljon ja aina vain paljon. Se on hyväksi meille itsellemme ja erityisesti lapsillemme -- ja sitä kautta yhteiskunnalle.



Ja me todellakin tarvitsemme ympäristön tukea elämässämme. Vauvat varsinkin.

haastavia lapsia isompana,valitettavasti se vaativuus vauvana on aika pientä kun lapsesta kasvaa isompi uhmis ja murkkuikäinen

Ainahan vika on vanhemmissa....



Miten ihmisten voikin olla niin vaikea käsittää että jotkut lapset vain ovat erilaisia ja tarvitsevat erilaisia asioita.



Jos lapsi on jo synnäriltä asti ollut tietynlainen niin miten se voi olla vanhempien ansiota, tai vika.



Meillä esikoinen oikein unelmahelppo vauva. 4kuisesta nukkui yöt heräämättä omassa sängyssä. osasi aina nukahtaa sinne yksin. Päivällä viihtyi yksin.



Ja toinen, ei ei nuku vielä lähempänä 2vuottakaan kokonaisia öitä. Eikä varmasti osaa nukahtaa yksin. Muutenkin ollut todella vaativa vauva aina jolla on hyvin suuri läheisyyden tarve.



Mut ilmeisesti me osattiin esikoinen kasvattaa ja kakkosen kanssa sittenmokattiin täysin. Ollaan opetettu tälle kaverille huonoja tapaja ja lellitty pilalle.





Rakkaat ihmiset, ei se niin mene. Miksi te ette voi sitä käsittää.



Sama juttu tän kakkosen kanssa on kun hän on aina tarvinnut suuria määriä ruokaa.



Kun kerron että hän saattoi olla rinnalla 2 tuntia putkeen, pitää puolituntia taukoa ja jatkaa syömistä. Niin sanotaan että hän käytti minua tuttina. Hmm, hän kuitenkin nieli kokoajan. Tai tottakai piti välissä pieniä taukoja... mutta söi kuitenkin suurimman osan aikaa.



Ja nyt liki 2 vuotiaana tarvitsee edelleen tiheään ruokaa.





Käsittäisittepä te oikeasti että vauvat ovat erilaisia ja heillä on erilaiset tarpeet.



Monia ihania kirjoituksiakin tässä ketjussa. Kiitos niistä

vauvapalstoilta ja kirjoista voi uudet vanhemmat saada käsityksen siitä, että vauvan pitää olla jonkun tietynlainen standardivauva, ja sitten kun oma vauva ei olekaan, sitä pidetään helposti ongelmana, johon etsitään tuskaisena ratkaisua. Olen sitä mieltä, että monesti vanhempien olisi helpompi sopeutua kuin väen vängällä yrittää muuttaa vauvan ominaisuuksia. Esim yöheräilyjä ja epäsäännöllistä unirytmiä tunnutaan pitävän kauheana ongelmana, vaikka taitaa olla pieniellä vauvoilla sellainen sääntö eikä poikkeus ja se olisi varmaan vain parasta hyväksyä ja yrittää selvitä sen asian kanssa.

Ei lapsi ole mikään tyhjä kirja syntyessään.