Kuinka moni on hankkinut vauvan ilman vauvakuumetta??

ja siitä se sitten alkoikin.

Nyt on kolmas tulossa

Halusin kyllä kovasti lapsen, mutta vauvoista en ole koskaan tykännyt. Koin vauvavaiheen pakollisena pahana joka vaan pitää käydä läpi jos lapsen kerran haluaa.

Meillä esikoinen tehtiin kuumeilemalla, kakkonen ja kolmonen sopivan ajankohdan perusteella. Kaikki lapset toki haluttuja ja toivottuja.

Vauva meillä kuitenkin on.

sitä kuumetta jos aika tuntuu muuten sopivalta.

Kaikille ei sitä kuumetta vaan tule, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä ettei olisi siihen valmis. Itselläni ei ole koskaan ollut mitään vauvakuumetta, ainoastaan tieto että lapsia haluaa jossain vaiheessa. Päätös sitten tehtiin ja raskaaksi tulin heti. Siinä iski äkkiä paniikki ja ajatus että apua ja hui! Mutta näin käy varmaan monille kuumeillijoillekin, nyt se sitten lopullista ja elämä muuttuu. Tämä panikointi menee kuitenkin nopeasti ohi ja tilalle tulee jännittävän elämänmuutoksen odottaminen:)

Kun tekee päätöksen että antaa lapsen tulla jos on tullakseen, asiaa rupeaa käsittelemään päässään ja siihen kasvaa matkan varrella. Eihän vauva siihen heti tipahda, onneksi on se 9 kuukauden toimitusaika, ainakin...

Ajateltiin vain, että olisiko nyt hyvä hetki, En ole koskaan ihastellut vieraiden vauvoja siihen malliin, että itsellä olisi vauvakuume ja en niin erityisesti pidä vieraiden vauvoista :P Omat on tietty ihania :D

ja nyt kotona 7-viikkoinen vauva :)

Ensimmäinen vauvakuume tuli vasta kun toinen lapsi oli n. vuoden vanha. ;D Järjellähän noi päätökset pitääkin tehdä!

vauvakuume pahana varmaan 3-4 kertaa - ei kuitenkaan ole silloin ollut päällä kun olen tullut raskaaksi. 2 lasta. Jännä juttu, mutta vauvoista voi olla tosi paljon kiinnostuneempi silloin kun ei edes yritä raskaaksi kuin silloin kun oikeasti on raskaana!

Aika oli sopiva, joten annettiin vauvan tulla jos on tullakseen. Ja heti tärppäsi. Nyt en vois kuvitella elämää ilman ihanaa vauvaani. =)

vastaan..



Raskausaikana ahdisti kaikki asiat.. Ei ollut sellaista huolehtivaista oloa, niin kuin joillakin on heti.. Ei tuntunut yhtään, että saisin oman lapsen.. sekin siis ahdisti, kun ajattelin, ettei minusta ole äidiksi.. olen jotenkin tunnevammainen.



Sitten tuli synnytys.. jännitti tietenkin, mutta kun pieni nyytti laskettiin mahani päälle, ajattelin vain, että onpa se sievä, mutta en kokenut järisyttävää rakkaudentunnetta (niin kuin olisi kuulunut).. Ihmettelin vielä kotonakin, miksi en tunne mitään "kaunista". Imetin ja vaihdoin vaippoja.. en nukkunut yhtään.. väsytti ja hermot olivat kireellä.



Mutta sitten aivan yhtäkkiä, neljän kuukauden iässä "heräsin".. vauvani hymyili minulle ensimmäisen kerran tai siis vastasi hymyyn.. olihan tuo hymyillyt unissaankin, mutta nyt katsoi silmiin ja oli aivan innoissaan äitinsä kasvoista.



Silloin purskahdin itkemään ja silloin se "vauvakuume" vasta tuli! Nyt voin sanoa, että lapseni on minulle ehdottomasti tärkein ihminen ja äitinä olo parasta, mitä voi olla!



En olisi itsestäni uskonut..

Mieheni haluaa lapset alle 30-vuotiaana. Itsekin tiesin, että joskus vielä ehkä haluaisin. Nyt 28v ja raskaana. Järkipäätös tämä oli, sillä tiedän että yli 30v mieheni ei todennäköisesti enää suostuisi lasta hankkimaan.

Juuri järjellä lapsien hankkimista EI voi miettiä. Kukaan järjissään oleva ei voi haluta itselleen vuosikymmenien riippaa joka ensimmäiset vuodet tekee kaikki kiinalaiseen kidutukseen liittyvät liikkeet (yöheräilyt mm..)

Järjellähän noi päätökset pitääkin tehdä!

Mä luin tätä pinoa siksi, että ei mulla esikoisella koskaan vauvakuumetta ollut. "lapsikuume", ennemminkin, miehen vauvakuume sai meidät toimimaan. Esikoisen jälkeen vasta tunnistin mitä vauvakuumeella tarkoitetaan.

vaikkei vauvakuumetta olekaan ollut.



Kaikki eivät koe asioita samalla lailla.

Olen aina tykännyt lapsista, tykkään edelleen.

En silti saa hepulia vauvan nähdessäni :)

Vauvoista en ole koskaan liiemmin piitannut. Toki omat vauvat ovat aivan ihania ja lutuisia, mutta viihdyn paremmin vähän isompien lasten kanssa. Kun saa puuhastella kaikenlaista:).



Kolme lasta meillä on, kaksi ekaa jopa koeputkihedelmöityksellä!

koska oma vakaumukseni sanoo niin.

Kaikkia en haluaisi ottaa vastaan mutta pakko on. Kunto ei anna myöten mutta pakko on.

Arvatkaa mikä usko ? :D



Lapsen synnyttyä en antaisi sitä pois. Vaikka varmasti olen paljon kireämpi äiti kun on paljon pienia ja liiaksi hommaa ja vähän nukuttuja öitä mitä yksi ihminen kestää.



elämä on, silti jaksan hymyillä, jes :)

Miehellä sen sijaan oli kamala hinku isäksi ja sen vuoksi suostuinkin. Toki halusin itsekin lapsia, mutta asia olisi voinut vielä odottaakkin.

Pahimmilla vauvakuumeilijoilla saattaa olla joku tyhjiö elämässä, jonka vauvan ajatellaan täyttävän. Sitten jos kaikki ei olekaan 100% mahtavaa kun vauva syntyy, iskee masennus.

Minusta vauvat ovat aivan ihania, ja monesti ihmiset luulevatkin minun potevan vauvakuumetta esim. tuttujen vauvoja ihastellessani.



On kuitenkin ihan eri asia ihailla toisten vauvoja kuin kantaa 24/7 vastuu omastaan. Ehkei minulla olekaan vauvakuumetta siksi, koska tiedän mitä arki vauvan kanssa on.



Siitä huolimatta vauva on meille tervetullut, kyllähän se pian kasvaa. ;)



ap

ja kuitenkin vauva tulossa kesällä. Välillä on paniikki, kun en ole koskaan muiden kiljuviin vaippaikäisiin kovin innostuneesti suhtautunut, mutta ehkä oma lapsi tuntuu erilaiselta, toivottavasti! En todellakaan usko että tulee olemaan 100 % mahtavaa, muutamakin prosentti riittäisi..