uskallatko myöntää, e ttä kun valitsit nykyisen miehesi niin ainakin jos et

isäni ei puhu miehelleni ollenkaan, äitini senkin edestä (= haukkuu päin naamaa ja myös minulle sekä lasten kuullen).



Eli ei varmaan ole ihme, ettei juuri kyläillä koko perheen kanssa siellä päin.

tietoisesti niin ainakin alitajuisesti valitsit miehen joka tulisi mahdollisimman vaivattomasti toimeen sinun perheesi, äitisi ja isäsi kanssa?

Asia ei ollut niin; tiesin että isäni tulee vihaamaan "nössöä", naismaista miestäni joka ei tienaa kolmea tonnia kuussa kuten kunnon kansalaisen kuuluisi. Äitini on kuollut, joten siitä ei enempää.

Äitini kanssa kukaan ei tule toimeen. Sisareni sattui muuten olemaan kanssani kun tapasin nykyisen mieheni ensikertaa, ehkä hänen myönteisyytensä jotenkin vaikutti, tiedä häntä.

Se ei ollut mikään peruste miehen valintaan. Mieheni oli veljeni kaveri ja tutustuin häneen siis veljeni kautta. Mieheni on hyvin samanlainen kuin muut perheenjäsenet, sosiaalinen, avoin ja äänekäs, aina ovat tulleet hyvin toimeen. Olen todella onnellinen meidän suurperheestä :)

luulen että alitajuntaisesti olen ennen (teininä) lähinnä valinnut sellaisia vanhemmille sopimattomia .. Mutta tämä lopullinen oli itsestä täydellinen. Niin ja vanhempien kanssa en ole tekemisissä enää ollenkaa, eli heidän mielipide oli ihan toisarvoinen tämän lopullisen kohdalla.

eikä muunkaan perheen osalta tarvitse miettiä, mitä ajattelevat valinnoistani. Perheeni asuu todella kaukana, joten näemmekin heitä harvoin. Ei sen puoleen, että alkukotini asukeilla olisi mitään valittamista valintaani :-)

Mies on hyvin eri tyyppinen ja perheeni karsasti häntä ensin. Eivät vieläkään ole ylimpiä ystäviä. Mutta tapaamme vanhempiani muutaman kerran vuodessa, joten asialla ei ole suurta merkitystä.

Vanhempani ovat aika helppoja ihmisiä, ja jos eivät tulisi jonkun miehen kanssa toimeen, hänen tulisi olla joku narkkari, rikollinen, välinpitämätön perhettään kohtaan tai todella epäkohtelias päin naamaa tms. Ja sellaiseen tuskin rakastuisin....

eikä edes tule =(

puhuvat, kun on pakko mutta inhoavat toisiaan.

17-vuotiaana kun noi jutut ei taida heti ekana tulla mieleen :-)



Mutta hyvinhän tuo tuntuu yli 16 vuoden ajan tulleen jo toimeen perheeni kanssa

Tosin kaikki poikaystäväni ovat aina olleet sen verran fiksuja että osaavat käyttäytyä joten ongelmia ei ole ollut - etenkin kun vanhemmatkin ovat niin fiksuja että osaavat käyttäytyä. Olen aina ajatellut että sellaiset vanhemmat vs. lapsen puoliso riidat johutvat siitä että joku osapuoli käyttäytyy typerästi ja keskenkasvuisesti.

Meillä meni vanhempieni kanssa vuodeksi välit poikki asian takia... Nykyään tosin hyväksyvät mieheni jotenkuten. Hän on ulkomaalainen.

isäni oli kuollut. ja äitini jo sairas. Mieheni ei puhunut suomea, eikä äitini englantia

avioliiton jälkeen. Lähinnä yrittää kestää kun tapailemme vanhempiani :)

tosin pinnalta näytti että tulee toimeen mutta pitemmän päälle ja runsaalla kanssakäymisellä osoittautui toisin, siskojen kohdalla. Vanhemmat vaan ovat niin kilttejä että tulevat toimeen kenen kanssa vaan.



Siitä jurpusta tuli ero, ja hyvä niin. Koska olen oman sukuni kanssa tekemisissä paljon, oli tosi rasittavaa sellainen pinnan alla kytevä skisma.



Siksi olen pohtinut, että jos uuden miehen ottaisin, niin tuo toimeentuleminen on yksi tärkeimmistä asioista jonka täytyy toimia. Siksi voin sanoa, että tulevan miehen kanssa tietoisesti valitsisin, kyllä.

"valitsin" nykyisen mieheni sen perusteella, että minulla on hyä olla hänen kanssaan. vähän tietysi sen sijaan jännitti viedä "näytille" tuota tatuoitua ja lävistettyä miestä, kun itse olen kuin mikäkin siveyden sipuli

Mutta totta kai olen iloinen, että mies pärjää myös perheeni kanssa.



Eihän näitä asioita voi täysin erottaa toisistaan. Minä olen oman lapsuudenperheeni "tuote", eli osittain on niin, että minun kanssani pärjäävä mies pärjää myös perheeni kanssa. Ja päin vastoin.

Varmaan tämän takia vanhempani ovat edelleen tekemisissä exäni kanssa ja myös joskus hänen vanhempiensa. Nykyisen mieheni vanhempia eivät edes ole tavanneet.