Tilanne on helpottanut, koska olen itse kasvanut asian kanssa.

Se on niin totta, että vain itseään voi "kasvattaa". Meillä kans lapsenlapsista mustasukkainen anoppi ja se hänen epävarmuutensa on välillä tosi raskasta mulle kestää. On tosi mustis mun äidille, joka näkee lapsenlapsiaan paljon harvemmin kuin hän. ANoppi käy meillä kerran viikkoon lapsien takia. Ei osaa olla onnellinen että on paljon ihmisiä jotka myös rakastaa hänen lapsenlapsiaan, vaan on kade ja mustis. Minusta kuitenkin hyvä mummi, itse vaan koen tuon itsekkyyden välillä raskaaksi.



On tullut huomattua ettei ikä tarkoita sydämen viisautta. Pyrin kuitenkin kunnioittamaan häntä. Ei nuo tunteet ehkä hänellekään niin helppoja ole, jos itse ymmärtää.



Onko muilla tällaisia anoppeja?