Lue keskustelun säännöt.
Työnhausta: mitä jos oikeasti ei ole mikään tarmokas osaaja?
03.03.2007 |
Nyt yli kolmen vuoden äitiys ja hoitovapaiden jälkeen, yritän etsiä työpaikkaa tai edes työharjoittelupaikkaa, mutta en pidä valehtelusta ja toisaalta jos kerron totuuden, en tule minkäänlaista harjoittelupaikkaa edes saamaan. Eli vuorovaikutuskykyni ovat olemattomat, en osaa tehdä ratkaisuja, en ole itsenäinen ja omatoiminen, mutta en ole oikein hyvä ryhmätyössäkään. Olen sellainen vähän avuton, liian tunnollinen ja miettiväinen en kovinkaan sosiaalinen. Nyt pitäis sitte toimisto- tai myyntityötä hakea, joihin on koulutusta, mutta ei työkokemusta. Työkokemusta on ainoastaan liukuhihnatyöstä, sain työn heti opiskelujen jälkeen ja tein sitä monta vuotta kun pääsi toisaalta helpolla, mutta irtisanouduin itse.
Siis onko kaikki muut ihmiset " täydellisiä" , sosiaalisia, aikaansaavia, idearikkaita? Vai olenko vain liian ankara itselleni? Luonteeni on tällainen, olen sitä yrittänyt vuosikaudet muuttaa, mutta muutos on hidasta. Olen jo 31-v, nuoruuden epävarmuus pitäisi olla jo ohitettu. Itse asiassa mielessäni on jo käväissyt työkyvyttömyyseläke, sillä en pysty tekemään mitään normaalia työtä. No, se taitaisi olla vähän yliammuttua... Pystyn tekemään, mutta joudun ylittämään itseni joka päivä. Ja kauhea ahdistus päällä kun työharjoittelupaikkaa on pakko ruveta soitteleen ja takelteleen sitten kivasti sanoissa. Argh, auttakaa, jos joku on joskus tuntenut samoin.
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen työpäivä (toimistossa) on ahdistava kun joutuu taistelemana oman epävarmuuden kanssa. Teen työtä vielä kaksikielisessä työyhteisössä ja joudun työni puitteissa usein olemaan yhteydessä ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin. Työpaikkani sain ällistyttävää kyllä rehellisyydellä. Työhaastattelussa sanoin suoraan että olen huono siinä ja siinä jne mutta silti paikka tuli että napsahti. Minä myös jo reilu kolmekymppinen ja muutos itsensä kanssa on todella hidasta. Toisaalta jokaisen työpäivän jälkeen on mahtava ja helpottunut fiilis, että tämänkin päivän taas hoidin kunnilla. En osaa sinua kovin neuvoa mutta ymmärrän sinua täydellisesti, kohtalotoveri. Kannustaisin sinua nyt kuitenkin vaan hakemaan työtä ja työhaastattelussa hiukan naamioimaan niitä suurimpia heikkouksia mutta olemana kuitenkin rehellinen ja oma itsesi. Kyllä meitäkin tarvitaan ja miksi kaikkien pitäisikin olla niitä ulospäinsuuntautuneita tehopakkauksia!? Ei ole mitään yhtä ja oikeaa ihmisen mallia. Suomen toimistot varsinkin julkisella sektorilla ovat varmasti pullollaan kaltaisiamme hiukan syrjäytyneitä ressukoita ;-))