Lue keskustelun säännöt.
Nyt kaduttaa lasten puolesta se, etten hakenut avioeroa miehestäni jo paljon aikaisemmin!
20.04.2008 |
Minulla on kohta 5-vuotiaat kaksoset. He ovat hyvin toivottuja ja rakastettuja lapsia ja minulle tietysti kaikki kaikessa tässä maailmassa. Mutta he eivät ole tarpeeksi tärkeitä isälleen, vaikka hän oli meistä nimenomaan se, joka halusi ja toivoi lapsia.
Mieheni jätti minut vauva-aikana yksin selviämään, kun omat harrastukset ja kaverit olivat tärkeämpiä. Ikää hänellä oli kuitenkin jo 33 vuotta hänen tullessaan isäksi, joten mistään teini-isästä ei ollut kysymys. Riitelimme lähes päivittäin niistä ajoista lähtien nyt helmikuulle saakka, jolloin muutin lasten kanssa vihdoin omaan asuntoon. Ja ah tätä autuutta, kun saa olla rauhassa. Jaksan paljon paremmin keskittyä lapsiini ja leikkiä/touhuta heidän kanssaan, kun energiaa ei mene enää tinkaamiseen, kinaamiseen ja hermoiluun yhden hermoheikon ja epävakaan miehen kanssa.
Nyt kaduttaa se, etten tehnyt tätä ratkaisua jo paljon aikaisemmin. Toivottavasti lapsiini ei ole jäänyt pahat traumat ei-niin-onnellista-lapsuudestaan yhteisessä äidin ja isän kodissa.
Kommentit (6)
Monet ihmettelevät, että miten jaksoin kolmen alle kouluikäisen kanssa (joista yksi vauva), mutta jaksamisen kanssa ei ole ollut enää mitään ongelmaa sen jälkeen, kun jätin miehen. Nyt minulla on kaksi kertaa kuukaudessa jopa pari päivää vapaata, kun ennen ei ollut sekunttiakaan.
Onnittelut hyvästä ratkaisusta! Älä sure turhaan sitä, että mietit asiaa pitkään. Ei tuollaisia ratkaisuja tule tehdä liian nopeasti ja harkitsematta. Lapsista tulee joka tapauksessa varmasti huomattavasti onnellisempia ja tasapainoisempia sinun kanssasi, kuin rikkonaisessa perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
osallistua lastenhoitoon, vasta sitten kun he menettävät lapset ja vaimon, joutuvat he panostamaan edes sen joka toisen viikonlopun.
Tällä vähän samanlaisia mietteitä, asumuseroa vasta järkkäillään mutta ihan samat fiilikset. Yksin on sata kertaa helpompaa kun siinä ristiriitojen, pettymysten, torjutuksi tulemisten ja välinpitämättömyyksien viidakossa.
Yhtä asiaa ihmettelen. Kun olen vähän avautunut muutamalle ystävälle/sukulaiselle he ovat välittömästi alkaneet puolustaa miestäni (vaikken olis mistään edes syytänyt). Onko kovinkin tavallista että lähipiiri ei osaa asettua eroavan asemaan saati ymmärrä, että se tuki tai edes neutraali suhtautuminen olis ihan tarpeen? Itse olen todella hämmästynyt lähipiirin suhtautumisesta. Ikäänkuin mun pahoinvoinnilla ei olis mitään merkitystä:(( Ja tätäkin eroa on tehty vuosikausia, kaikki on yritetty:(
Itse oon miettiny eroa monta vuotta- pidän perhettä tärkeänä- suvussani ei juuri ole erottu, vaan on tyydytty semmoiseen keskinkertaiseen, läheisyyden korvikkeilla tyydytettävään elämään. NYt olen vihdoinkin siinä pisteessä, että ymmärrän mulle olevan tärkeää se, että voi kokea elämänsä mieleiseksi, tarpeensa ja tunteensa todesta otetuksi. Kokea ihan oikeaa läheisyyttä ja myötäelämistä- puolin ja toisin. Jos parisuhteessa ei ole tällaista toistensa ymmärrystä ja arvostusta (samoin kuin oletusta omasta hyvästä arvosta) siitä tulee riippuvuussuhde, joka pikku hiljaa latistaa ja kaivertaa omanarvontunoa, elämäniloa jne. Sitten alkaa tulla erilaiset korviketoiminnat kuvaan, ketkä uskoo materian voimaan ja elintason tuomaan statukseen, toiset taas ripustautuu lapsiin tai puolison jatkuvaan kontrollointiin. Ja luulevat että elämä on ihan ok. Ja onhan se jos ei itseään sen enempää arvosta,. Kun ei itseään arvosta, sama käsitys omasta arvostaan siirtyy myös lapsiin.
Mä olen tullut siihen tulokseen, että elämällä on tarjottavana mulle ja mun lapsillekin paljon enemmän kuin iloton, ristiriitojen ja pettymysten täyttämä arki.
Ja olen aivan varma etten tule katumaan ratkaisuani.
Minäkin lähdin suunnilleen samanlaisen miehen luota neljän lapsen kanssa viime syksynä.
Eroa tein mielessäni vuosia ja vuosia, mutta en kadu että lähdin vasta viime syksynä, koska vasta silloin oli oikea aika -ties vaikka olisi alkanut pelata jotain ollaan-ei olla-ollaan-pelejä. Ja ne jos mitkä sekoittaa lasten pään.