Lue keskustelun säännöt.
Mistä voimia jaksaa eteenpäin?
24.02.2007 |
olen menettänyt kaksi lastani.... Saamatta koskaan sulkea heitä syliini.
Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta 4vuotta, hoitojen kera. Tänään olen kokenut toisen keskenmenoni. Ensimmäinen koettiin lokakuussa 2005 kun menetimme esikoistyttäremme rv22 pahan kehityshäiriön vuoksi. Hän oli nukahtanut kohtuuni isäni hautajaisten aikoihin, jotka olivat syyskuussa ' 05
Tämä toinen onni tipahti kyydistä rv6, uskoin jo hetken että nyt on onnen aika, vaan niinpä vedettiin taas matto jalkojen alta ja pääni löin liian lujaa.
En meinaa jaksaa, mistä ihmeestä saan voimia?
Kuka minua lohduttaa, kun miehenikään ei osaa? Tuska riistää sisintäni ja autolla ajaessani tänään, mietin jo rekan eteen kääntämistä...
Kommentit (3)
enkä oikeastaan osaa sanoa mistä sinä ap voisit saada voimia jatkaa, koska samaa mietin itsekin päivittäin. On vaan pakko jaksaa; itselleni en uskalla tehdä mitään, enkä oikeastaan haluakaan - onhan tämä elämä kuitenkin ihanaa ja elämisen arvoista enimmän aikaa. Vaikka välillä sattuukin, sattuu niin paljon....
Itse elän toivossa että vielä joskus saan rinnalleni lämpimän ja aidon ihmisen, jonka kanssa koen todellista rakkautta. Sen ajattelemisesta saan hieman voimia, mutta ahdistusta se poista - miten voisikaan, koska elän tässä hetkessä, tätä tilaa ei mikään helpota.
Voisitko sinä ap saada voimia adoption suunnittelemisesta? Jos omat raskaudet ovat vaikeita ja päätyvät kesken, niin kannattaisiko sinun kohdistaa energiasi ja toivosi adoptiolapsen saamiseen? Löytyisikö lähipiiristäsi jotakin pientä lasta, jonka kanssa voisit viettää aikaasi ennen oman lapsen saamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siitä, kun sain vaihtaa ajatuksia samoja kokeineiden kanssa. Mies oli itsekseen oman surunsa kanssa, vaikka yhdessäkin surettiin, mutta silti molemmilla oli myös oma suru. Itse kirjoittelin silloin Verkkoklinikan keskustelupalstalla. Löytyy varmasti haulla. Suosittelen käymään siellä lukemassa muiden juttuja ja vaihtamaan ajatuksia. Niin ja joskus voi olla ihan aiheellista hakeutua ammattiauttajien luo. Erityisesti jos jo itsetuhoisia ajatuksia pyörii päässä, niin kannattaisi varmaan kysellä apua esim. neuvolasta tai terveyskeskuksesta jostain neuvontanumerosta. (((ISOHALI)))
Olisko jotain tukiryhmää missä on muita saman kokeneita?
Ihan liveryhmiä tai netissä yhteisöjä??
Musta tuntuu että niiltä saa parhaimman tuen jotka on itse kokeneet saman.
OIkein paljon voimia sinulle ja miehellesi... toivon ja uskon että teitäkin vielä kohtaa onni ja lapsen saatte! Jaksamisia ja halit!