kotona pää tyhjäksi

Hoitoalalla harjoitetaan osittain sellaista asiaa kuin yksilövastuinen hoitotyö. Se tarkoittaa sitä, että toimitaan potilaiden omahoitajina. Se tarkoittaa sitten sitä, että on omalla vastuulla miten potilaan kokonaishoito järjestyy. Itse en ainakaan pysty irrottautumaan työstä vapaa-ajalla, mietin potilaiden asioita paljon. Mietin myös vapaille jäätyäni, että mitähän millekin potilaalle on tapahtunut.



Mieheni on vastaava mestari ja näin ollen olen seurannut mys sitä puolta. Tulosvastuu on, aikataulut tiukkoja ja työ stressaavaa. Miehen työssä kadehdin sitä, että siitä on riisuttu pois hoitoalalle tyypillinen nöyristely. Hoitoalalla kun pitää ottaa kaikki paska niskaan ja myötäillä mitä älyttömimpiä juttuja. Oikeutta puolustaa itseään ei ole. Mies taas voi sanoa aika suoraan halutessaan ja niin myös hänelle voi sanoa.



Hoitoalalla eletään jo kvartaalitaloudessa, kaikesta pitää säästää. On hölmöyttä väittää, että ala olisi jotenkin vähemmän raskas sen takia, etteikö muka rahan kanssa olla tekemisissä. Stressi on tietenkin myös henkilökohtainen asia, työn vastuuta on siksi vaikea arvottaa.



Itse teen nyt ensihoitohommia. Kiirettä ja vastuuta riittää, mutta homma on simppeliä ja hoidolla on selkeä alku ja loppu. Ja nautin todella siitä työstä, sairaalahommia en kestä.