Eskarilaisesta koululaiseksi.. Kesä päiväkodissako?
Eli ei kai siis 6-vuotiaan oleteta olevan itsekseen kotona kun vanhemmat töissä?
Kommentit (25)
heinäkuun loppuun, joissakin kunnissa voi sopia vielä elokuusta, joissakin ei.
Musta isompi ongelma on sitten kun ekaluokkalainen on sen koko kesän vapaalla. On nimittäin tosi pieniä vielä nuo eka-tokaluokkalaiset!
Miehellä taas kesäkuun alussa kaksi viikkoa. Silloin on lapsen ainoa kesäloma. Mitähän sitä elokuuksi kehittäisi...
Sitten 2 viikkoa 11-vuotiaan veljensä kanssa kotona - itse käymme töistä lounaalla kotona. Loppuaika sitten lomalla koko perheen voimin.
Pitäisi niin mieluusti eskarilaisen koko kesän poissa hoidosta, mutta eihän se onnistu. Käymme molemmat töissä ja sukua yms. verkostoa ei ole mailla halmeilla.
Meillä veljekset ovat oikein hyviä kavereita keskenään ja normaalistikin tekevät tosi paljon asioita yhdessä. Voin luottaa kumpaakin, sillä eivät koskaan ole tehneet älyttömyyksiä.
Itse olemme töissä n. 10min. automatkan päässä, joten loma-aikoina käymme aina kotona olevan lapsen kanssa lounaalla. Lisäksi vielä lomitamme työpäiviämme niin, että lapset ovat kotona välin 9-15.
Olisiko sinulla parempi ehdotus, miten hoitaisimme asian? Meillä kun ei ole isovanhempia joille työntää lapset aina kun huvittaa. Enkä halua eskarilaisen olevan koko kesää hoidossakaan.
vaikka muutaman tuttavaperheen kesken, palkata kesän ajaksi esim. lähihoitajaopiskelija muutamiksi tunneiksi päivässä? Palkanmaksu jakaantuisi useamman perheen kesken, lapsi voisi olla kotona, mutta valvonnan alaisena.
6-vuotias on jo omatoiminen eikä tarvitse varsinaista " lapsen hoitoa" , ainoastaan perään katsomista, leikkiseuraa ja apua esim. ruoan lämmittämisessä mikrossa jne.
Tekee erittäin hyvää 11-vuotiaalle, jos on tarpeeksi kypsä, saada vähän vastuuta perheen sisällä. Sitähän perhe on, ME, yhteisö, jossa jokaisella perheenjäsenellä on ikänsä mukaan erilaisia vastuita ja velvollisuuksia, toki myös oikeuksia. Ei koti ole mikään hotelli, jossa aikuiset passaavat lapset uusavuttomiksi..
Eli jos koulu alkaa tiistaina 15.8, edellisenä päivänä maanantaina 14.8 voi olla vielä päiväkodissa. Maksu menisi kuitenkin koko kuukaudesta. Näin meillä sanottiin viime syksynä kun sitä tiedusteltiin.
Se on fakta. Tällä yritetään taata, että lapselle jää edes 2vkon loma ennen koulun alkamista... ja uskokaa tai älkää, mutta niitä lapsia on, joiden vanhemmat eivät soisi edes tuota vähää lapsilleen!
Vierailija:
6-vuotias on jo omatoiminen eikä tarvitse varsinaista " lapsen hoitoa" , ainoastaan perään katsomista, leikkiseuraa ja apua esim. ruoan lämmittämisessä mikrossa jne.
Tekee erittäin hyvää 11-vuotiaalle, jos on tarpeeksi kypsä, saada vähän vastuuta perheen sisällä. Sitähän perhe on, ME, yhteisö, jossa jokaisella perheenjäsenellä on ikänsä mukaan erilaisia vastuita ja velvollisuuksia, toki myös oikeuksia. Ei koti ole mikään hotelli, jossa aikuiset passaavat lapset uusavuttomiksi..
6-vuotiaalla pitäisi myös olla jo melko paljon järkeä päässä. 11-vuotiaalla sitäkin enemmän. Olisi hullua, jos 11-vuotias sisarus ei voisi olla kotona 6-vuotiaan kanssa!
Yksin jotuisi olemaan elokuun ekan viikon, klo 9.30 - 16.00? Puhelin käytössä, naapurin parin sadan metrin päässä...?
Eikö sinun lapsillasi ole sen pidempää kesää?
Uudet lapset aloittavat eskariryhmissä luonnollisesti jo elokuun alusta, joten aika mahdotontahan tuo olisi, jos ryhmässä olisikin elokuun kaksi ekaa viikkoa tupla määrä lapsia. Käytännössä kuitenkin, elokuun alun hoidosta voi neuvotella useimmissa pk:ssa johtajan kanssa. Mutta velvoitetta hoitopaikkaan ei siis enää ole elokuun alussa.
Työnantaja määrää lomien pitoajankohdan ja jos ei löydy työnantajalta hyvää tahtoa eikä ymmärrystä (tai sitten on vaan niin että firman kannalta on mahdotonta) että loman voisi pitää vaikka elokuussa, niin minkäs teet. Johonkin se eskarilainen on laitettava siksi aikaa kun vanhemmat käyvät töissä. Miksi ei siis päiväkotiin?
Esimerkki Turusta on totta, eli täällä ainakaan ei heinäkuuhun lopu.
" Ikävää, jos 11-vuotiaan kesäloma kuluu " töissä" ."
Tjeesus, että oikein töissä kuluu! Soitapa sosiaaliviranomaiset paikalle! Kamalaa, jos isoveli joutuu olemaan pari viikkoa pikkuveljen kanssa kahden.
Mitähän vellihousuja näissäkin perheissä oikein kasvatetaan? Kaikkea sitä kuuleekin!
Vierailija:
Yksin jotuisi olemaan elokuun ekan viikon, klo 9.30 - 16.00? Puhelin käytössä, naapurin parin sadan metrin päässä...?
Lapsella olisi seuraa ja teini saisi " palkkaa" ja kokemusta siitä että häneen luotetaan ja hänelle annetaan vastuuta eli häntä pidetään melkein aikuisena :-)
Ehkä löydät jonkun tutun tms. jonka luona lapsi voisi olla viikon tms. Tai neuvottele päiväkodin kanssa, jos mahtuisi vielä viikoksi hoitoon.
Ekaluokankaan jälkeen en jättäisi yksin vielä pitkiksi ajoiksi, en ehkä toisenkaan luokan jälkeen. Kesä on pitkä aika! Sen sijaan kouluikäiset selviävät kyllä pari viikkoa hyvin, jos huolehtii heidän ravinnostaan.
Vierailija:
Se on fakta. Tällä yritetään taata, että lapselle jää edes 2vkon loma ennen koulun alkamista... ja uskokaa tai älkää, mutta niitä lapsia on, joiden vanhemmat eivät soisi edes tuota vähää lapsilleen!
En ole kuullutkaan..