Kel onni on, se onnen kätkeköön, eikö?

Olen huomannut töissä, puistossa, tai missä tahansa sellaisen asian, ettei omasta onnestaan parane lähteä puhumaan.

Jos on valittamisen aihetta, niin siitä kyllä saa puhua ääneen.



Koskaan en voi ottaa osaa keskusteluun, kun toiset haukkuvat tai valittavat parisuhteestaan, seksielämästä, rahavaikeuksista, päälle painavista pankkilainoista, liian ahtaasta asunnosta tms. sillä omalla kohdallani missään niissä ei ole vikaa tai valittamisen aihetta, päin vastoin.

Ja kun olen lomani aikana käynyt ulkomailla tms. niin en siitäkään voi kertoa, kun juuri joku puhuu siitä, kuinka ihanaa olisi edes joskus päästä johonkin.

Samaten minun kuulleni kukaan ei puhu esim. autostaan; kuinka taas pitää viedä huoltoon, kuinka huono auto on taikka kuinka hyvä tms, vaan minun läsnäollessa auto on kielletty puheenaihe.

jne. jne.



Ja näitähän olisi.



Mutta kun on toimiva ja onnellinen parisuhde, seksielämä on ihanaa, rahahuolia ei ole, on varaa tehdä mitä vain, saa asua kauniissa talossa, matkustalemme monta kertaa vuodessa, omistamme uudet kalliit autot, on kesämökkiä, venettä, mönkijää jne. Eli on siunattu sekä maallisella mammonalla, mutta ennen kaikkea onnella ja ihanalla perheellä, niin silloin et voi kyllä siitä ääneen puhua. :(

(Harmittaa vain, kun ei voi ottaa osaa mihinkään keskusteluun, sillä kaikki aina valittaa ja haukkuu... ja koska itse ei ole samassa tilanteessa, enkä tietenkään voi ymmärtääkään heitä(?), niin eipä ole mitään sanomista. En voi edes päivitellä mukana, kuinka jotkut lasten kengät maksaa paljon, sillä aina on joku kommentoimassa, että mitä minä valitan kun meillä on kyllä varaa niihin...)





Vaikea selittää, mitä ajan takaa.

Mutta pointtini taisi olla se, että suu pitää pitää kiinni. Katus kun aiheuttaa vain harmia...







Noh, onneksi sentään lasten suhteen olen muitten kanssa samalla tasolla! ;D Niistä pystyn puhumaan kenen kanssa tahansa. Samat ongelmat ja ilot.