Voiko lapselle anoa ala-aste paikkaa naapurikunnasta?
Meidän vanhempien työmatkat suuntautuvat kyseiselle paikkakunnalle ja lasten isovanhemmat asuvat siellä. Lasten ei tarvitsisi käydä iltapäiväkerhossa vaan voisivat mennä aina koulunpäätteksi isovanhemmilleen.
Onkohan mahdollista ja jos niin kuinka hankalaa?
Kommentit (9)
Eikä edes niin harvinaistakaan. Kannattaa vaan laittaa anomus ajoissa menemään, ettei mene kesään.
Tiedän perheen joiden lapsen käyvät naapuri kunnan puolella koulussa taksi kyydillä kun sinne on lyhyempi matka, kuin oman kunnan kouluun. Vanhempien aktiivisuutta siinä vaadittiin, mutta aika nopeasti käsittääkseni onnistui.
Vieraskuntalaisille myönnetään koulupaikka yleensä vain yhdeksi lukukaudeksi kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että mikäli oman kunnan oppilas tuota paikkaa myöhemmin tarvitseee, joutuu sinun lapsesi oma kunnan kouluun. Voi olla aika ikävää lapselle vaihtaa koulua noin tyhjän syyn vuoksi.
Vieraskuntalaisille myönnetään koulupaikka yleensä vain yhdeksi lukukaudeksi kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitten sitä, että mikäli oman kunnan oppilas tuota paikkaa myöhemmin tarvitseee, joutuu sinun lapsesi oma kunnan kouluun. Voi olla aika ikävää lapselle vaihtaa koulua noin tyhjän syyn vuoksi.
meillä päin on lapsia paljon naapurikaupungin kouluissa. Paikan kun kerran saa ei sitä pois oteta. Naapurin oppilaat edullisia oppilaita. Tuovat valtionavustuksensa mukanaan, mutta hammas tai lääk palveluja ei tarvi järjestää. Kotikunta hoitaa ne
Kaverit ja muut on sitten myös kuskausmatkan päässä eli arkenne hankaloituu loppujen lopuksi.
Ja kuitenkin asioimme paljon juuri tuossa naapurikunnassa. Koulutkin ovat paljon parempitasoisia siellä.
Taximatkaa tuskin kuitenkaan saamme, koska matka on kilometreissä tuplaten.
ap
Ratkaisuun päädyttiin lapsen toiveesta,harrastusmatkan vuoksi ja siksi että tuossa koulussa on pojan toivoma painotus
Nykyään voi käydä ihan hyvin koulunsa jossakin muussa kunnassa kuin asuinkunnassa. Perusteluina esim. kielivalinnat yleensä. Kunnat ottavat toisen kunnan asukkaita kouluun vain jos siellä on tilaa, sillä ehdolla. Kuljetukset tietenkin hoidettava itse. Sinuna siis puhelin käteen ja sen naapurikunnan koulutoimenjohtajan numero esiin.