G: Oliko vuotoja raskauden ihan alussa?
Siis kuinka yleistä mahtaa olla se että kun kuukautisten aika on, niin tulee jotain vuotoa vaikka onkin raskaana?
Laittakaa onko ollut ja jos useampi raskaus niin monessako niistä.
Minulla kaksi raskautta ja kummassakaan ei ollut vuotoja.
Kommentit (6)
muutama kirkas verinen tippa, ja tietty pelkäsin keskenmenoa...
2km, 2synnytystä.
vuodot vkoilla 6-10 alkaeita, eri mittaisia, erilaisia.
tässä vipas tiputteluvuotoa viikolta 4 viikolle 11, jolloin tuli kunnolla vuotoa pönttöön ja siihen loppui tiputtelu.
Molemmissa ollut alussa sen verran vuotoa, että luulin kuukautisten alkaneen normaalisti. Ekassa lisäksi vuotoa n. viikolle 12 asti sekä 24. viikon tienoilla, jatkui kuitenkin normaalisti ja terve poika syntyi 42. viikolla. Tässä toisessa n. viikolle 16 asti, toivottavasti ei enää myöhemmin, mutta saa nähdä. Vuoto lähes päivittäistä, niukkaa, ruskeahkoa. Ihan alussa punaisempaa ja runsaampaa.
Itsellä juuri se tilanne että toinen lapsi haaveissa, yritystä jo kohta puolisen vuotta. Menkkojen olisi pitänyt alkaa perjantaina jolloin alkoikin tuhruvuoto. Sitä pikkuista tuhruttelua (vain ruskeaa, ei verta yhtään) on jatkunut koko ajan jo neljän päivän ajan... Tein testin eilen illalla joka näytti negatiivista... Nyt näyttäisi että vuoto alkaa loppumaan, milloinkahan kannattaisi tehdä uusi testi?! Ensimmäisessä raskaudessa oli minimaalista vuotoa viikko oviksesta ja sit viikko plussatestin jälkeen (kp 37-41/29).
piinaavaa...
Eka raskaus ja tuli " kuukautiset" ajallaan, tosin vain ruskeaa tuhruvuotoa, ei siis kirkasta verta. Siksi raskautta epäilinkin.