Lue keskustelun säännöt.
Toisenlainen tarina väkivaltaisesta miehestä.
14.01.2006 |
Minun mieheni oli varmaan noin kaksi vuotta väkivaltainen, tappelut päättyivät usein hiuksista repimiseen, lyömiseen tai potkimiseen. Mutta mieheni ei ollut sellainen aidosti katuvainen, kiltti, anteeksipyytelevä tuon jälkeenkään, Hän ei halunnut, koska oli niin vihainen että tappelu ajautui taas niille raiteille. Nyt ollaan eletty ilman väkivaltaa jo viisi vuotta, ne lyömiset vaan pikku hiljaa vähentyivät ja mieheni oppi hillitsemään itsensä.
En usko että hän enää löisi, ainoastaan jos esim. pettäisin häntä, se voisi olla niin kova isku, että se vanha lyöjä nostaisi taas päätään.
Mutta kyllä ihminen voi muuttua ilman terapiaa, aivan turha väittää että kaikki ihmiset ja tapaukset menevät saman kaavan mukaan. Me olemme olleet todella kauan onnellisia, kun pääsimme kommunikaatiovaikeuksista eroon. Itsehillintä löytyi kasvaneen rakkauden myötä.
Kommentit (2)
mies, niin mieheni menee aina suruliseksi ja sanoo että sehän on kuin minä. No tietenkin minä aina säälin häntä ja sanon, että ethän sinä enää rakas ole tuollainen. Hyvä näin, ne asiat ei koskaan pyyhkiydy pois, mutta arjessa niitä ei enää muista. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni joku elokuva voi nostaa muistoja ja tunteita pintaan menneisyyden väkivaltatilanteista.Siis tuo viiminen lause ei liity ap juttuun mutta halusin vaan kirjottaa.Onko sulla ap sellaista?