arsyttava kommentti kaverilta. 2 viikkoa synnytyksen jalkeen sanoi:

ja se vastasi että höh, mitä ihmeellistä siinä on? Hänelläkin oli 1 tikki alapäässä ja hyvin pääsi liikkeelle jo samana päivänä.



Aloin melkein itkemään kun otti niin päähän. Olin tosi kipeä ja pidin sitä yksin nousua matalasta sängystä hienona juttuna ja kaverini masensi mut täysin.. Kai se on vähän eri juttu jos alapäässä on YKSI tikki kuin se että koko maha on leikattu auki... Eipä kai sitten.



No, nyt naurattaa mutta niissä kivuissa ja hormonimyrskyssä olin tipahtaa järkytyksestä tuolilta...

Mitä hänen olisi pitänyt sanoa?

Minulle tehtiin kiirelliin sektio ja jo seuraavana päivänä pääsin sängystä ylös ihan omin voimin...

normaalistihan vatsan alueen leikkauksissa noustaan itse ylös jo samana iltana, viimeistään kuitenkin seuraavana aamuna. ei kukaan 2 viikkoa makaa! xD

Mäkään en saanut puudutusta, vaikka mulla oli supistuksia voimistava tippa ja kivut olivat ihan kauheat. Mutta kyllä ne vaan unohtuivat ne kivut heti, kun synnytys oli ohi. No, se olikin vain minun kokemukseni. Minulla ei muutenkaan ole tapana jäädä vellomaan menneisiin tapahtumiin, joita ei enää voi muuttaa.

... tarkottanee ettei tarvinnu apua ylösnousuun tms.



mua yritettiin nostaa ekaa kertaa jotain vuorokausi leikkauksesta, ja nousinhan minä, mut kyllä pyörryinkin sit kylpyhuoneeseen. kaksi hoitajaa oli mukana.



ja muistan sen tuskan ylösnousun kanssa, mutta osittain kyse siitä, ettei mulle osaston kiireitten takia ehditty neuvoa oikeaa ylösnousun kanssa. mies oli ollu umpisuolileikkaukssa ja osasi neuvoa hyvin: jalat pikkuhiljaa sängyn reunalle. ja sit jalkoja käytetään vatsapainona, niin ei tarvitse käyttää vatsalihaksia niin paljoa ylös nousuun.

Minä en ensimmäisenä päivänä uskaltanu nousta kuin istumaan sänkyyn alhaisen hemoglobiinin vuoksi. Seuraava aamuna nousin ylös sängystä autettuna ja iltapäivällä kävin jo yksin vessassa.



Kotiin lähdettiin 4päivää sektion jälkeen ja kun sektiosta oli kulunut kaksi viikkoa olin ollut jo muutaman päivän kahdestaan vauvan kanssa kotona. Mies oli siis jo palanut töihin.



Ja kyseessä oli siis kiireinen sektio mikä minulle tehtiin. Eli ei todellakaan ole normaalia että vasta kahden viikonpäästä pääsee ilman apua yös sängystä sektion jälkeen vaan jotain ongelmia on täytynyt olla leikkauksessa tai sen jälkeen.





t:öö en muista numeroa enää

Ja te muut ette tiedä kivusta yhtään mitään!



t. En ole katkera mutta kuitenkin ;)

että se on sitten ihan maailmanloppu jos joku on mennyt synnyttämään melko kivuttomasti, tai ilman epiduraalia eikä olekaan ollut kuoleman kielissä koko synnytyksen ajan. Ärsyttää niin pahasti nää synnytyskeskustelut.. ei pitäis lukea -tiedän.

Eli sairaalasangystä pääsinkin ylös jo seuraavana aamuna (leikkaus oli yöllä), mutta kirjoitinkin MATALASTA sängystä, omassa kodissa ilman apuja. Siitä kampeaminen kun oli hieman hankalaa, sairaalasänky on kova ja korkea ja siitä pääsi ihan helposti ylös. Pystyin hyvin kävelemään ym. mutta sängystä en päässyt ylös.



Ok eli olin siis tyhmä kun vedin kaverini kommentista herneet nenään. Ensi kerralla en valita enkä ainakaan kehu mistään.

Ne PITÄÄ unohtaa jos ei unohda niin on päässä vikaa, OIKEESTI!

Miksi ihmeessä? Saako vain kauhukokemuksista puhua, ei mikään ihme jos esikoisen odottajat ovat peloissaan?

normaaleista synnytyksistä, niissä ei ole dramatiikkaa. Mulla oli pitkä synnytys, mutta ei se mikään hirveä ollut. Ja ainahan se varmasti jonkun verran sattuu, toiset vielä kokevat kivun pahempana kuin toiset.

Eiköhän siinä ole muut asiat vaakalaudalla (esim. oma ja lapsen henki usein) mikä huoletta TERVETTÄ ihmistä kaikkein eniten! Ihme prinsessoja!

Tarkoitin, että kukaan ei juuri kerro ihan normaaleista synnytyksistä, joissa kaikki on mennyt hyvin, ei ole ollut kenenkään henki vaakalaudalla, synnytys on edennyt hienosti ja ponnistus on ollut helppo ja nopea.



Kivustahan tämä keskustelu alkoi, ja se myös useimpia arveluttaa. Mielestäni on turha kuvailla kellekään omia kipujaan, ei sitä voi tietää ennen kuin itse kokee.

vaikka ensimmäisessä sain sen epiduraalinkin. Toisessa en muuta kuin ilokaasua ja imukupilla vedettiin vauva maailmaan. Kipu oli sietämätöntä, paljon pahempaa kuin ensimmäisen kohdalla, vaikka aina sanotaan, että ensimmäinen on kivuliain.....mutta tässä sitä kolmatta ollaan kohta menossa synnyttämään ja olen samaa mieltä kuin alkuperäisen kaveri, että ne kivut vaan unohtaa, kun aikaa kuluu. Minusta se johtuu siitä, että synnytyskipu on positiivista kipua, joka kuuluu siihen, että saa lopulta sen rakkaan lapsen syliinsä.

En halua väheksyä kenenkään kipukokemuksia, ne ovat yksilöllisiä, mutta tarkoitan vain sitä, että kyllä hyvin kivuliaankin synnytyksen voi kokea niin, että siitä ei jää mitään traumoja, eli kipu unohtuu. Eli ei kannata turhaan loukkaantua siitä, jos toinen on kokenut synnytyksen vähemmän traumaattisena tapahtumana, eihän se hänen vikansa ole, ja tyhmää olisi valehdellakaan, että oli niin kauheaa, jos oikeasti ei siltä ole tuntunut.

Mulla oli toinen synnytys todella kivulias ja pelättiin lapsen takia ym. silti päälimmäisenä muistan synnytyksestä ne fyysiset tuskat, jotka kuitenkin olen " unohtanut" . Toisin sanoen, vaikka järjellä muistankin kuinka kipeetä se teki, niin sydän on kivut jo unohtanut niin, että olisin valmis samaan vaikka huomenna.

Edes äidilleni ole yksityiskohtia kertonut. Ja molemmat synnytykset kesti 12h, olivat kivuliaita, toisessa lapsen henki vaarassa ja repesin 3asteeseen saakka. Mitä sillä tiedolla kukaan ystävästäni /tutuistani tekee? Kivut olen unohtanut (heti), lapsen menettämisen pelkoa en koskaan..



Menee usein kyllä ihan mahdottomaksi nokitteluksi tämä synnytyskertomusten kertominen, että ihan oikeasti naurattaa miten itsekeskeisiä ihmiset ovat minäminäminä aina vaan.. Kasvakaa eräät aikuisiksi!

olin vaan oikeesti innoissani siitä että pääsin ite ylös, mulle se oli yksi välietappi kohti parantumista. Ärsytti vaan kaverin kommentti. Eikö se ap:kin tarkoittanut ikävää kaverin kommenttia eikä sitä keneen sattui eniten.



t. 2