Lapseni inhoaa minua ;( ja syystä.

että vaikka hänellä olikin mummolassa mukavaa, hän kuitenkin ikävöi kovin sinua ja ehkä taisi kokea itsenä vähän hylätyksikin.

Lapsesi ei varmasti inhoa sinua, se on ihan fakta. Etenkin pienten lasten ollessa kyseessä omat vanhemmat ovat lapselle kuin lapselle kaikista rakkaimmat ja tärkeimmät ihmiset, vaikka vanhemmat olisivat täysin väliinpitämättömiä lapsia pahoinpiteleviä narkkareita. Tämä on karu totuus. Teillä tilanne täysin eri, joten voit olla varma, että lapsesi rakastaa sinua koko sydämestään. Kaikille tulee tuollaisia kausia, jolloin tiettyä vanhempaa suositaan ja toista sorsitaan. Koitahan nyt painaa tämä asia mielessäsi taka-alalle ja keskittyä miettimään, miten jaksaisit olla huutamatta pienelle viattomalle temmeltäjälle. Itselläni todella voimakastahtoinen ja ehtiväinen suunnilleen samanikäinen, joten tiedän, miten hermoja kiristävää sellaisen täystuhon perään katsominen voi olla, mutta huutaminen on kurja tapa.

Sinänsä kirjoituksesi tuntui tutulta, liiankin tutulta. Minulla menee hermo nykyää todella herkästi. Ja hermostuminen ei ole enää samanlaista kuin sillon kun oli vain yksi lapsi. Nykyään kun hermostun tulee huuto _heti_ ja täysillä. Ei mitään pientä äänen koventamista.

Lapseni ei ainakaan vielä ole käyttäytynyt sinun lapsesi tavoin, mutta ehkä se päivä ei ole enää kovin kaukana :(

Pitäisi parantaa tapani, mutta kun en vain osaa enää hillitä itseäni... :(

Itse korotan ääntäni kovastikkin lähes päivittäin. Ainoa keino saada jukuripää poika uskomaan ettei pistorasian kanssa leikitä tai pöydälle ei kiivetä, puhumattakaan uimahyppyharjoituksista kirjahyllystä. Lapsi 1v4kk. Poden myös pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa kun en saa lastani uskomaan pelkällä puheella ja selittämisellä ja menetän hermoni sen sadannen kiellon jälkeen. En kuitenkaan usko että lapsesi sinua vihaa, hän vain tietää että voipi sinulle osoittaa mieltä ja kokeilla rajojaan ilman pelkoa että sinä häntä tämän takia hylkäisit!

Olen samaa mieltä: huutaminen on kamalaa! Silti on tosi vaikeaa hillitä itseään, huuto todella tulee melkein yllätyksenä itsellenikin. Taitaa olla tässä väsynyt ja hermostunut äiti. Meillä on lapsi myös tosiaan " touhukas" , tapettia revitään, kakkavaipat levitellään, kirjat hajotetaan, pöydälle kiivetään, joka vaipanvaihdolla soditaan tosissaan jne. Ihailen teitä jotka pärjäätte useamman kuin yhden kanssa! Haluaisin olla ihana, kärsivällinen ja aina rakastava äiti mutta äidiksi tuleminen ei muuttanutkaan minun persoonallisuuttani... kyllä äitinä oleminen on raadollista hommaa.

ap

Se että lapsesi kiukuttelee vain sinulle, ei esim. mummolle on merkki siitä että hän tietää että rakkautesi kestää, vaikka hän kiukutteleekin. Lapsi ei ota riskejä.

En kuitenkaan ymmärrä mitä noin pieni voi tehdä, että vanhemmat suuttuvat huudon partaalle (tai pahempaa). Tuon ikäinen on vielä niin pieni, että kun hän tekee jotain kiellettyä, hänet voi napata syliin ja viedä muualle. Itse asiassa saman voi tehdä aika isollekin.

ei ole todellinen. Minulla on kolme lasta, erittäin kilttiä lasta, huudan heistä varmasti ainakin yhdelle kerran päivässä. Suutun johtuen omasta väsymyksestä tai jatkuvasta takemisestä stressaantuneena. Olen välillä todella paha ja julma äiti. Siitä huolimatta olen kaikkein tärkein ihminen lasteni elämässä. Sen huomaa aivan selvästi.

Tosin en ole vielä laittanut lapsia hoitoon, että he eivät ole osoittaneet minulle sillä tavalla mieltään. Mutta siitä ajatuksesta ainakin voit luopua, että huutaminen aiheuttaisi lapsissa jotain rakkauden vähentymistä. Minun 4-vuotiaani sanoi tänään, että kakkasinko minä eilen vähän housuun ja sitten tytöllä niin nauratti, kun hän sanoi, sinä äiti vähän suutuit ja huusit minulle. Minuakin niin nauratti ja sanoin, että no äitihän on sellainen että äiti joskus huutaa, eihän se haittaa. Ei haittaa, sanoi tyttöni, äiti on silti meidän maailman paras äiti...

Noin sinunkin lapsesi varmasti ajattelee. Yritä kertoa hänelle rehellisesti siitä, että sinä olet niin höpsö että joskus huudat, eikä se ole niin vakavaa.Minä olen sanonut lapsilleni, että äiti huutaa joskus isillekin, eikä sekään haittaa.

Vierailija:

En kuitenkaan ymmärrä mitä noin pieni voi tehdä, että vanhemmat suuttuvat huudon partaalle (tai pahempaa). Tuon ikäinen on vielä niin pieni, että kun hän tekee jotain kiellettyä, hänet voi napata syliin ja viedä muualle. Itse asiassa saman voi tehdä aika isollekin.

Lapsen tosiaan voi napata syliin ja keksiä muuta puuhaa, tosin jos teet sen 57 kertaa samasta asiasta ihan peräjälkeen niin hermot alkaa olla jo aika tiukilla. Esim. minun lapseni tietää hyvin mitä ei saa tehdä ja kokeilee rajojaan tuon tuostakin. Kun olisi äidin ihan pakko päästä vessaan ja lapsi vain kiipeää tuolille ja pöydälle (mistä tiputtuaan on saanut jopa lievän aivotärähdyksen) ja hänet on nostettu pois useamman kerran ja on annettu leluja, kirjoja, kattiloita ja kansia mihin yrittää mielenkiinto siirtää mutta lapsi ei vain " unohda" kiipeämistä vaan uhallakin painuu saman tien takasin pöydälle niin tällä äidillä ääni rupeaa kohoamaan. Lapsi testaa myös omaa tasapainoaan (mikä ei ole 1,5vuotiaalla kovin hyvä) kävelemällä sohvalla, tuhansista kielloista ja pois ottamisista huolimatta. Kotityöt on tehtävä ja jos lapsi tuntitolkulla kokeilee ehtiä laittaa kieltään pistorasiaan (on suojat, mutta osaa ottaa johdon pois) eikä mielenkiintoa saa siirtymään muuhun, kohoaa taas tämän äidin ääni.

Eräs hyvä ystäväni sanoi minulle joku aika sitten ettei hän ole hyväksynyt huutamista pienelle lapselle mutta kun hän näki miten lapseni, näinkin pieni, tietoisesti kokeilee rajojaan ja tekee sitä mitä ei saa, ei hän enää ihmettele joidenkin äitien äänen korottamista.

Ikinä en lastani fyysisesti kurittaisi ja kunhan ymmärrys vielä sen verran kasvaa että lapsen voipi laittaa jäähytuoliin ja ymmärtää pysyä siinä hetken niin se otetaan käyttöön ja huuto jää (toivottavasti) täysin pois.

Näin meillä ja tunnen suurta tuskaa iltaisin kun rakas lapseni nukkuu ja muistan miten olen voinut taas korottaa ääntäni hälle. Äitiys on kovan luokan koulu mutta se on kaikkien äitien käytävä, niin meidän vähemmän täydellisten ja viallisten äitien kuin täydellistenkin =)

Kaikkea mahdollista on tehty, mutta olen ollut aina vieressä, kaikkea voi kokeilla, osta Anna Wahlgrenin Lapsikirja, siitä on sinulle paljon iloa, kattaa lapsen kanssa olemisen 15 ikävuoteen asti. Kenellekkään ei saa huuta, silloin on päivä pilalla.

Käyn lainaamassa suosittelemasi kirjan kirjastosta joulun jälkeen ja luen sen. En kuitenkaan missään nimessä allekirjoita sitä etteikö koskaan pidä kieltää. Tiedän ettei huutaminen ole hyväksi ja joka päivä koitan pitkittää pinnaa vielä vähän ja vielä lisää, se vain ei aina riitä.

11

Vierailija:

Kaikkea mahdollista on tehty, mutta olen ollut aina vieressä, kaikkea voi kokeilla, osta Anna Wahlgrenin Lapsikirja, siitä on sinulle paljon iloa, kattaa lapsen kanssa olemisen 15 ikävuoteen asti. Kenellekkään ei saa huuta, silloin on päivä pilalla.

Kaverini kanssa olemme katselleet ihmetellen samanikäisiä lapsiamme: meidän tyttö on kuin pyörremyrsky verrattuna kaverin rauhalliseen tyttöön joka vain istuu ja katselee. Kun on tomera tapaus ja paljon tekee kaikenlaista, ehtii myös tehdä kiellettyä/vaarallista. Sitten on niitä päiviä jolloin lapsi tekee pelkästään niitä vaarallisia juttuja. Yritä siinä saada sitten edes joku kotityö tehtyä!

Lapsen temperamentti ei ole tietystikään oikeutus huutamiselle, mutta konstit ovat varmasti nopeammin lopussa kuin niiden lasten kanssa joita ei tarvitse käskeä. Ihmettelen kyllä missä sellaisia lapsia on... av-mammoilta löytyy varmasti :)

Joka tapauksessa, omasta jaksamisesta on huolehdittava muuten ei hyvä heilu.

ap