Päivähoidon aloitus lapselle, joka kelpuuttaa vain äidin??!

jos jolla kulla olisi kokemuksia. En kai sentään ole ainoa, jonka lapsella on eroahdistus päiväkodin alkaessa?!

lapsen psyykkiseen kehitykseen vaikka jonkun kehityspsykologia-kirjan kautta. Lapsesi on esim. liikkumaan oppimisen kautta tajunnut, että hän ei olekaan osa äitiä, josta seuraa kuvaamasi vaihe. Äitiä ei päästetä minnekään ja ero äidisitä on niin kova paikka, ettei siihen ole muuta helpotusta kuin äidin läsnäolo.



Vaihe menee ohi (tullakseen myöhemmin takaisin), mutta varmaan itsekin ymmärrät, että jos lapsi ei kestä eroa sinusta tutunkaan aikuisen ollessa läsnä, vieraat hoitajat ja vieras ympäristö ovat vielä rankempi juttu. Ehkä kausi on kuitenkin mennyt ohi ennen hoidon aloitusta.



Tällä hetkellä tärkeintä mitä voit tehdä on vastata lapsen tarpeeseen saada olla kanssasi. Älä yritä väkisin totuttaa lasta, jos hän kaikin tavoin viestii, ettei kestä eroa.

Meidän pikkukakkonen on tällä hetkellä 10 kk:ta ja jäämässä mummun hoitoon tammik. -08, jolloin ikää 1v 2kk:ta. Meillä ' kärsitty' rankasta eroahdistuksesta jo puolivuotiaasta lähtien. Ahdistus kausittaista ja oli rankka tossa 8 kk:n ikäisenä ja nyt taas. Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että isäkään ei oikein tunnu kelpaavan. Itse koen tämän rasittavana, kun kaikki menemiset pitää miettiä niin tarkasti.

Kertokaa te, joilla jo kokemusta, miten eroahdistuksesta kärsivän lapsenne on selvinnyt hoitossa?? Tuliko esim. takapakkia nukkumisen/syömisen kanssa tms.?

Tällä hetkellä tärkeintä mitä voit tehdä on vastata lapsen tarpeeseen saada olla kanssasi. Älä yritä väkisin totuttaa lasta, jos hän kaikin tavoin viestii, ettei kestä eroa.

[/quote]

Vaikka tämä onkin ihan totta, niin eihän tämä auta lainkaan ap, joka on lähdössä töihin ja lapsi hoitoon jo viikon kuluttua...



Voinet ap lohduttautua sillä, että noin pienet tottuvat kaikkeen uuteen todella nopeasti, paljon nopeammin kuin esim. vuotta vanhemmat, vaikka voisi ajatella heidän olevan " kypsempiä" hoitoelämään...



Tärkeintä on, ettet itse tartuta " hätäännystä" lapseesi, vaan mietit asian niin, että näin on nyt tehtävä! Yritä viedä lapsi hoitoon iloisena (vaikka sydän itkisikin) sano reilusti hei hei jne. Itkua riittää ehkä muutamiksi ensipäiviksi, mutta jo muutaman viikon kuluttua lapsi ei hoidotonta elämää edes muista ;-)



Oman lapseni kohdalla huomasin samassa vaiheessa (äitiin takertuva lapsi hänkin), että lapsi alkoi ottaa etäisyyttä minuun. Alkuun tuntui vähän pahaltakin, kun tuntui etten enää olekkaan " maailman tärkein" , mutta tilanne tasaantui hyvin pian...

Olkaa onnellisia, teillä on terveitä lapsia jotka eivät halua erota äidistään johon ovat kiintyneet! Suomessa ihannoidaan liikaakin lapsen itsenäisyyttä, jopa niin että ihannoidaan sitä jos lapsi jää helposti päiväkotiin. Itse asiassa asia voi olla jopa päinvastoin, lapsella saattaa olla turvaton kiintymyssuhde jos hän ei juurikaan protestoi eroa äidistään tuossa iässä, eli ei ainakaan kannata ihannoida sellaista lapsen käytöstä. Lasta ei myöskään tule syyllistää siitä että tämä osoittaa voimakkaita tunteitaan.



Mikä siihen sitten helpottaa? Jos on pakko aloittaa työt tuossa vaikeassa vaiheessa, voi eroa helpottaa esim. että lapselle jättää hoitoon jonkin äidin esineen, huivin ym. ja valokuvan vaikka vanhemmista. Päinvastoin kuin yleensä luullaan, lapselle on hyvä puhua hoidossa vahemmista ja näyttää esim. valokuvaa. Vanhemmat ovat lapsen mielessä joka tapauksessa. Pain lapsi oppii että äiti tulee aina takaisin, ensin hän ei sitä välttämättä ymmärrä vaan luulee että nyt äiti katoaa lopullisesti. Lapsella myös aikakäsitys on erilainen, hän ei ymmärrä mitä tarkoittaa tunti tai päivä, vaan ne voivat tuntua hänelle ikuisuudelta.



Riippuu myös lapsen temperamentista miten hän ilmaisee tunteitaan, toiset vain tyytyy vähän itkua tirauttamaan, toiset huutaa kun hyeenat kauan ja kovaa ja antavat tunteiden näkyä vielä illalla kotonakin. Toivottavasti teidän lapset eivät ole ihan vaikeinta temperamenttia vaan päästävät teidät vähän helpommalla! Tsemppiä ja jaksamista!

ja äitiin takertuvan (edes isä ei siis tällä hetkellä kelpaa) 1 v 5 kk vanhan lisäksi 4 v 2 kk ei haluaisi mennä hoitoon - ja äiti ei haluaisi mennä töihin... Huh huh, en tiedä miten me pärjätään. Tiettyjen seikkojen vuoksi tällä hetkellä hoitovapaan jatkaminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto... =(



Minä nyt pyrin olemaan näyttämättä omia tuntemuksiani ja puhun vallan positiivisesti päiväkodista ja hoitoon menosta. Lisäksi hiukan oloa helpottaa se, että aion tehdä taas lyhennettyä työviikkoa ja olla maks 4 pvä/vko töissä, jos esimies suostuu niin alussa vuoden loppuun saakka vain 3 pvää.



Esikoinen itki 2 kk aloittaessaan hoidon! Että toivottavasti tällä kerralla menisi paremmin ja sopeutuminen tapahtuisi nopeammin... Esikoiselle annoin mukaan kuvan meidän kissoista ja oman lempikirjan, niiden avulla itkuhetket kuulemma saatiin aika hyvin rauhoitettua.



Suosittelen jättämään kotityöt suosiolla ja keskittymään ekojen viikkojen ajan lapseen silloin kun olette kotona. Pyykkivuori saa vaikka kaatua ja jääkaapista löytyä pelkkiä eineksiä, tärkeintä on antaa lapselle tarpeeksi itsestään silloin kun on paikalla... Hoitovaatteet ja kamat kuntoon jo illalla, jotta aamut ovat rauhallisia ja kiireettömiä... Illalla kotiin tullessa eka puoli tuntia lapselle ja sitten vasta muita hommia... Tässä nyt muutama neuvo joka nopeasti mieleen tulee.

" Vaikka tämä onkin ihan totta, niin eihän tämä auta lainkaan ap, joka on lähdössä töihin ja lapsi hoitoon jo viikon kuluttua... "



Kyllä kannattaisi kuitenkin näinkin lyhyt ketju lukea ihan ajatuksella, jos haluaa jotain vastata. Ap kertoi aloittavansa työt vasta kuukauden kuluttua. Se on lapsen elämässä melko pitkä aika ja takertumisvaihe voi helpottaa. Kyllä minä näen, että ap voi hyvinkin kuukauden ajan vastata lapsen kiintymykseen vain hetken kerrallaan hoitoa vieraalla harjoitellen. Minulle kuukauden jatkoaika ainakin olisi helpottava asia.

on tarkoitus aloittaa viikon kuluttua, siis lapsi lähtee hoitoon viikon kuluttua! Mikä kohta meni pieleen? Niin totaalisesti eroahdistus ei varmasti 3 viikossa katoa, että kannataisi riskeerata ja pitää lapsi kotona siihen asti ja aloittaa hoito kylmiltään!



Mielestäni ap ajatus 3 viikon rauhallisesta totuttelusta on enemmän kuin hyvä! Ja kahdenkin tällaisen äitiin tarketuvan lapsen äitinä ja heidät hoitoon totuttaneena kyllä tiedän mistä puhun. Asiaa ei auttanut että toinen oli 10kk ja toinen 5,5v (siis ei ollut iän tuomaa eroa)... paitsi, että lopultakin tuo 10kk sopeutui nopeammin!



Meillä aloitettiin käymällä päiväkodin pihassa ulkoilemassa, tutustumalla aikuisiin, vanhemman kohdalla ryhmän aikuset kävivät jopa tutustumassa lapseen " kotosalla" . Siitä vähitellen menisin lapsen mukana sisälle ja sitten jättäisin parin tunnin pätkiksi kerrallaan hoitoon. Mielummiin kuitenkin useampana päivänä viikossa, koska jos viet vain parina päivänä viikossa ei lapsi ehdi sopeutua vaan juttu on aina uusi. Aloita vaikka ensin tunnista-kahdesta pari päivää siten sitten vähän lisää ja vaihtele hoitoaikoja ap/ip ja vähitellen ruokailuhetkiä mukaan.



Viestini pointti oli, että turha surra, tuonikäinen kyllä sopeutuu nopeasti hoitoon (vaikkakin psykologisesta näkökulmasta kotihoito olisi vielä paras vaihtoehto) eikä pian muista " muuta elämää" .

Meillä oli sama tilanne sillä erotuksella, että lapselle kelpasivat molemmat vanhemmat ja ikää oli vasta vajaat 10 kk. Kaksi viimeistä kotikuukautta poika oli isänsä hoidossa ja isänsä kanssa viikon verran päiväkotiin tutustui.



Kehityspsykologian teoriaopintojen sijaan neuvoisin luottamaan päiväkodin henkilökunnan ammattitaitoon. Heille eroahdistuksesta kärsivien lasten hoitaminen on ihan arkipäivää ja heillä on omat konstinsa helpottaa pienen oloa. Meidän pojalle hoitotädit kelpasivat ennen isovanhempia ja poika selvästi " reipastui" hoidossa.



Yöt menivät kyllä aluksi aika hankaliksi. Poika oli yövierotettu, mutta yöimetykset palasivat, pahimmillaan imetin kymmenkunta kertaa yössä ja sitten olin väsynyt töissä. Ei tullut mieleenkään olla kovana ja yrittää jotain tassuttelua, kun toinen kieltäytyi ekan viikon kokonaan kiinteästä ruoasta (ja kävi vielä niinkin huono onni, että hampaita tehtiin ekoina päiväkotiviikkoina). Ja yleensäkin noina öinä teki mitä hyvänsä saadakseen edes pikkuisen unta.

Nethilta... meilläkin yösyötöt lisääntyivät kun vauva lähti hoitoon...

Kiitos kaikille kommentoineille!!



Tämä eroahdistus on meille tuttu tilanne, esikoinen kärsi aikoinaan myös vahvasti. Tiedän kyllä, että tämä on luonnollinen vaihe lapsen elämässä ja olen myös pyrkinyt siihen, että antaisin tytölle EXTRApaljon huomiota nyt. En siis yritä häntä " karaista" vaan pidän häntä lähellä niin paljon kuin mahdollista.



Mutta valitettavasti töihinpaluuni on edessä, enkä voi sitä lykätä. Olen varannut meille neljä viikkoa tutustumis-/sisäänajovaiheeseen eli tarkoitus olisi edetä hyvin hitaasti. Silti se pienikin hetki erossa äidistä on tällä hetkellä tytölleni varmasti aivan kamalan vaikea paikka. Ja kamalaa se on minullekin. Onneksi tuo takertuminen on ehkä hieman viime viikosta helpottanut (siitä hetkestä, kun alkuperäisen viestini kirjoitin).



Tyttö on jäämässä huomenna ensimmäistä kertaa päiväkotiin yksin. Tarkoitus olisi, että vain yhdeksi tunniksi. Jännitän tuota tilannetta aivan hirmuisesti. Sydäntä raastaa jo nyt tytön puolesta.

että myös meillä oli tässä syksyllä myös isomman lapsen hoitoon meno (4,5-vuotias). Hän tosin aloitti jo 4 viikkoa sitten ja protestoi alkuun asiaa kovastikin. Mutta hoito alkoikin tosi hyvin ja nyt pojasta päiväkoti on ihan huippujuttu. Ehkä teilläkin käy näin!!



Mekin yritämme helpottaa lasten hoidonaloitusta mahdollisimman lyhyillä hoitopäivillä. Lisäksi aion tehdä 4-päiväistä työviikkoa vuoden loppuun mennessä. Silti tämä tuntuu niin vaikealta.

Meillä oli varattuna 2 viikkoa päiväkotiin totutteluun 1,5 -vuotiaamme kanssa. Henkilökunnan vihjeestä päätimme aika pian alkaa totutella lasta yksin jäämiseen, mutta se oli virhe. Tultuaan pari kertaa jätetyksi, en enää voinut olla aamuisin lapsen kanssa päiväkodilla, kun tämä ripustautui minuun eikä rauhoittunut hetkeksikään peläten poistumistani (ennen ekaa " jättöä" oli nuohonnut paikkoja innoissaanja uteliaana ja nauttinut olostaan). Se siitä toteuttelusta sitten. Tai okei, totuttelua oli se, että hoitopäivät oli toki lyhyempiä kuin sitten kun menin töihin, mutta jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut parempi olla pidempään yhdessä lapsen kanssa siellä hoidossa niin että perusturvallisuus olisi muodostunut sielläkin, ja sitten vasta olisi jätetty yksin - tuo yksinjätön jälkeen kun äiti ei enää kelvannutkaan tarhalla turvaksi vaan herätti vaan eroahdistuksen.

siis tosiaan noinkin voisi käydä. Meille myös pk:ssa sanottiin, että lapsen olisi hyvä mahdollisimman nopeasti tottua eroon vanhemmasta. Siksi minuakin ohjeistettiin siellä niin, että yksi yhteinen tutustumispäivä ja seuraavana päivänä jo pieni tuokio yksin. Mutta tosiaan pahimmillaan siitä voi seurata tuo sinun kuvaamasi tilanne.



Meillä on nyt ensimmäinen 1,5-tuntinen yksinolo koettu päiväkodissa ja yllättävän hyvin tytöllä oli mennyt. Hän ei itkenyt kun lähdin (ei varmaan oikein tajunnut mitä oli tapahtumassa), oli hiukan itkenyt jossain välissä, mutta syli oli auttanut. Kun hain tytön, istuskeli hän tyytyväisenä hiekkalaatikolla eikä ollut suurin piirtein näkevinään. Hieno fiilis tästä jäi, vaikka huominen ei varmastikaan mene näin hyvin. Huomenna tyttö varmaan jo ehkä protestoi, kun tietää mitä on tulossa.

Meillä kans 1v 2kk poika, joka roikkui aina vain äidissä, me teimme näin: Kävin viikon ajan ennen hoidon alkamista päivittäin päiväkodissa (ihmiset, paikat ja rutiinit tulee tutuiksi) muutaman tunnin ajan. Ensin lapsi istui sylisää, sitten lähti katselemaan leluja ja pikku hiljaa hoitajat otti kontaktia lapseen ja äiti siirtyi sivummalle.

Kun sitten ensimmäinen hoitopäivä koitti ja isä -nimeenoma isä, koska hän ei ole lapselle niin suuri juttu kuin äiti - vei lapsen hoitoon, hän jäi sinne kuin ei mitään.

Varauduin ensimmäisen viikon olemaan kaikki illat lapsi sylissä, mutta kun hain hänet hoidosta, hän itki protesti-itkun ja oli sylissä n. 15min, mutta sitten lähti omiin leikkeihin. Toki välillä on parempia päiviä ja välillä ollaan illat sylissä, mutta paljon suurempaa juttua odotin tästä päiväkotiin menosta. Ilmeisesti siellä sitä tekemistä ja muuta on sen verran paljon, ettei äiti ole koko ajan mielessä.

Näin meillä, toivottavasti yllätyt itsekin positiivisesti!

miten Tilhin tapauksessa olisi käynyt, jos olisivat tehneetkin toisin?!?!

Pepper:

siis tosiaan noinkin voisi käydä. Meille myös pk:ssa sanottiin, että lapsen olisi hyvä mahdollisimman nopeasti tottua eroon vanhemmasta. Siksi minuakin ohjeistettiin siellä niin, että yksi yhteinen tutustumispäivä ja seuraavana päivänä jo pieni tuokio yksin. Mutta tosiaan pahimmillaan siitä voi seurata tuo sinun kuvaamasi tilanne.

Ymmärrän päivähoidon henkilökunnan ajattelun nimenomaan siltä kannalta, että jos pieni lapsi tottuu (ja kuten Mammamuu2kin on jo sanonut, hehän tottuvat lähes kaikkeen hyvinkin pian!!) ajatukseen siitä, että tämähän onkin kiva kerho, jossa äidin kanssa oleillaan joka päivä pari tuntia, on tuska yksinjäämisestä sitäkin suurempi. Kun lapsi on niinkin pieni kuin 1v, ei hänelle voi selittää asioita edes aillä tavalla kuin jo 2-vuotiaalle voi. (Tai *voi* ja *pitääkin* selittää, mutta ei pieni lapsi voi ymmärtää...) Eli itse näen kyllä asian juuri niin, etenkin kovin pienen kanssa, että ensimmäisenä ja ehkä toisenakin päivänä ollaan yhdessä, mutta että lapsi jäisi toviksi (siis LYHYEKSI aikaa) yksin aika pian - muutoin muodostuu vaarallisia rutiineja, joista pitää taas poisoppia...

Lapset ovat erilaisia, vaikka kehitysvaiheet pääpiirteissään tietenkin noudattavatkin samaa kaavaa. Joku sanoi, että suhde äitiin on kunnossa, kun eroahdistus on kova. En nyt millään muotoa ota oikeasti kantaa siihen, onko äitisuhde hyyenan lailla kiljuvalla lapsella aidompi ja parempi kuin niillä, jotka jäävät iloisesti vilkuttelemaan, kunhan vain totean, että itse olen lukenut taas juuri päinvastaista: eli että eroahdistus on suuri silloin kun epävarmuus on todella ahdistavaa... Että niin paljon kuin on ihmisiä on teorioitakin! ;-) Itse olen sitä mieltä, että lapsen luonne on hyvin pitkälti se, joka asian määrittää.

Mutta siitä olen täysin vakuuttunut, ja puhun myöskin kokemuksesta, että äiti (ja isäkin!) voi omalla käytöksellään vaikuttaa asiaan uskomattoman paljon! Ja se pätee sitä paremmin mitä pienempi lapsi on kyseessä! Eli Mammamuu2n kanssa tässäkin samoilla linjoilla. ;-) Pienet lapset osaavat lukea meitä vanhempia joskus suorastaan pelottavan taitavasti! Eli kaikkein aras apu lapselle on se, että itse olet reipas ja jämäkkä esim. lähtiessäsi päiväkodista. Ja se on asia, joka pätee ihan kaikkeen. Ei ole pelkkää sanahelinää se, että lapsen olo on turvallisempi, kun aikuiseen voi luottaa ja luotettavuutta lisää se, ettei näytä epävarmuuttaan eikä häily eestaas.

Paljon onnea päivähoidon aloitukseen! Tosiaan, parhaassa tapauksessa kaikki menee niin hyvin, ettet kuukauden parin päästä edes muista asiaa hermoilleesi! :o)

Tytöllä oli ennen tarhanaloitustakin monta hoitopaikkaa (mummoloita etc) jotka olivat riittävän tuttuja ja turvallisia niin että lapsi jäi sinne itkemättä ja mielellään. Siksi tuntui tosi oudolta, että miksi sitten tuollaisessa vielä tärkeämmän (ainakin ajallisesti, nythän ei vähänä vapaa-aikana paljoa raski mummoillekaan lasta hoitoon jättää vaikka pyydettäisiin. ;) uuden hoitosuhteen luomisessa pitää jättää lapsi väkisin, ja ennen kuin tuntuu, että lapsi on siihen valmis, jolloin saadaan varmasti se eroangstikohtaus esiin. Luulen, että parikin päivää yhdessäoloa olisi jo auttanut paljon ja noilla muista paikoista saaduilla positiivisilla erokokemuksilla en usko, että olisin opettanut lapselleni mitään " uusia pahoja tapoja" , joita olisi sitten pitänyt kitkeä, kuten Overpowered epäilee.



Edelleen kaikki kunnia päivähoidon ammattilaisille, heillä on hyvä koulutua ja tekevät ainakin meidän tarhassa tosi hienoa työtä, mutta eiköhän ekoina päivinä ja toivottavasti jatkossakin lapsen vanhemmat tunne oman lapsensa silti vähän paremmin kuin ekaa tai tokaa kertaa tavatut lastenhoitajat. Mahd. seuraavan lapsen kanssa yritän itse luottaa intuitiooni vähän enemmän. Ja siis tämä on tosiaan edelleen vain meidän tarina, jokaisella lapsella ja perheellä on omansa.



Tsemppiä ap:lle ja muillekin hoidon aloituksessa!

Tilhi05:

Luulen, että parikin päivää yhdessäoloa olisi jo auttanut paljon ja noilla muista paikoista saaduilla positiivisilla erokokemuksilla en usko, että olisin opettanut lapselleni mitään " uusia pahoja tapoja" , joita olisi sitten pitänyt kitkeä, kuten Overpowered epäilee.

Uskon, että olet oikeassa.Kyllä minusta paikan ja ihmisten pitää olla jossain määrin tuttuja, kun pienen lapsen ilman vanhempia jättää. Olen vain ollut huomaavinani, että päiväkodissa ollaan arkoja hoitamaan lasta ja ottamaan tähän kontaktia, jos oma vanhempi on paikalla.

Itse olen oppinut, että minun ei pidä pitää kiirettä, kun lähden päiväkodilta töihin. Jos jätän pojan vain reippaasti ja sanon heipat, hän hätääntyy. Jos taas olen sen verran vieressä, että poika keksii tekemistä ja lähden vasta sitten, niin ero sujuu paljon kivuttomammin. Tämä on niitä asioita, jotka menevät oman lapsen kohdalla eri tavalla kuin " lapsilla yleensä" ja kun päiväkodissa annetaan ohjeet sen mukaan, miten lapset yleensä toimivat, niin oli siinä pikkuisen opettelemista, puolin jos toisin.

ja kerron, miten meillä sitten menikään. Tämä rohkaisuna kaikille niille, joiden pikkuiset aloittavat hoitouraansa.



Meillä on harjoittelua siis kohta takana 4 viikkoa ja olen palaamassa maanantaina töihin. Tällä hetkellä mieli on iloinen siitä, että tyttö on sopeutunut hienosti uuteen hoitopaikkaansa.



Aloitimme hoidon tosi hiljakseen. Ensimmäisen päivän olin tytön kanssa kahdestaan muutaman tunnin, sen jälkeen ensimmäiset päivät tyttö oli tunnin pari kerrallaan hoidossa. Pikkuhiljaa pidensimme hoidossaoloa siten, että ensin tyttö söi lounaan hoidossa, mutta tuli kotiin päikkäreille. Sitten nukuttiin jo päikkäritkin, mutta äiti oli heti vastassa, kun tyttö heräsi. Tämän jälkeen äiti tulikin vähän myöhemmin. Sitten taas päivää pidennettiin siten, että välipalakin syötiin hoidossa. Nyt olemme siinä tilanteessa, että tyttö on käytännössä harjoitellut koko päivähoitopäivän.



Soputuminen on mennyt mielestäni hyvin. Tyttö jää itkemään, kun lähden, mutta itku loppuu heti, kun suljen oven. Päivisin tyttö ei itke. Hän syö loistavasti ja nukkuu tosi hyvin. Ulkona lähinnä seurailee muiden touhuja, sisällä touhuaa aika paljon kaikenlaista. On kuulemma iloinen tyttö, vaikka itku kyllä aina tulee, kun menen hänet hakemaan (ja sekös tietenkin tekee äidin mielen haikeaksi).



Iltaisin tyttö on väsynyt ja känkkäinen ja yöt ovat menneet tosi risaisiksi. Mutta ymmärrettäväähän se on, onhan elämänmuutos ollut varsin suuri tyttöselle.



Tsemppiä kaikille hoitouraan aloittavien lasten vanhemmille!!