Minua on petetty, olen ahdistunut ja sekaisin
Kerron tarinani nyt täällä kun en oikein kenellekään kaverilleni tai suvulle ole sitä halunnut kertoa, mutta johonkin olisi pakko purkaa.
Sain ihanan pojan, kuuden vuoden yrittämisen jälkeen, syyskuussa. Vauva oli meille täysi ylläri, luulin ettei meille toista lasta suoda. Olin haltioissani uutisesta ja niin oli miehenikin...hetken verran...kunnes maalis-huhtikuun nurkilla alkoi menojalkaa vipattamaan. Uusia kavereita tuli kuvioihin ja jos jonkin näköistä kissanristiäistä. Toukokuussa hän oli kavereidensa kanssa etelässä ja kun tuli takaisin (sinä yönä Suomi voitti euroviisut) haukkui lihavuuteni ja raiskasi minut. Kerrottakoon tässä vaiheessa että seksielämämme oli aivan olematonta, niin kuin esikoista odottaessammekin. Mieheni ei voinut koskea minuun kun olin raskaana.. Tuon illan annoin anteeksi ja kesä meni tyyliin minä klo 21 nukkumaan esikoisen kanssa ja isäntä jäi nettiin tai tuijottamaan telkkua.
Vielä pojan synnyttäkin menojalkaa vipatti. Tässä vaiheessa olin jo itse huomannut muutamia merkkejä: kännykkä oli aina äänettömällä kotona ollessa, kännykkä oli suljettu salasanalla, viihteellä ollessaan tuli kotiin n. 5-6 aikoihin yms. Mutta minä oli euforisessa vauvaonni- tilassa enkä halunnut ajatella mitään pahaa. Kunnes...
Tammikuun lopulla sattumoisin kuulin mieheni keskustelun (ei oo tullu enää tekstareita mutta se alkaakin olla jo ohi). Tämä herätti mielenkiintoni ja menin tutkimaan hänen kännykkänsä. Ja siellä oli viestejä eräältä naiselta, ei mitään ihmeellistä, lähinnä niitä näitä, mutta yhdessä luki " kultsi" . Tämä sai mielenkiintoni heräämään ja jatkoin viestien lukua. Niissä ei koskaan mitään kummallista ollut. Puhelinerittelystä jonka kaivoin työpaikan roskiksesta käsiini huomasin viestelyn olleen melkoista n. 100 viestiä/kk. Oli tapaninpäivää ja uudenvuoden aattoa yms.
Silloin otin asian esille mieheni kanssa ja hän pitkin hampain myönsi että liian läheinen viesti suhde on. ja on otettu suihin.... ja on naitu autossa. Hajosin täysin. Nainen laittoi vielä viestin mieheni olleen parasta seksiä mitä hänellä on koskaan ollut.
Pohja putosi pois.
Mutta, minä rakastauin mieheeni uudelleen ennen tätä paljastumista, seksielämämme alkoin kukoistaa, tuntui että kumpikin haluaa olla toisen kanssa.
Mies väitti (valehtelee) että ei ole yhteyksissä tämän naisen kanssa enää. Minä olen lukenut hänen viestejänsä sekä s-posteja koko ajan ja tiedän heidän olevan yhteyksissä, harvakseltaan mutta kumminkin.
Mmies valehtelee koko ajan tästä asiasta, joten vaikka olin valmis antamaan anteeksi lasten ja rakkauteni tähden, en siihen ehkä pystykään. Viimeinen pisara oli kun nainen valitti ikäväänsä ja halusi taas tavata. Ja mies ei siihenkään halua ottaa kantaa.
Olen puun ja kuoren välissä, teen niin tai näin ja aina teen väärin.
Voiko olla mahdollista että he olisivat enää vain hyviä ystäviä ja viedäänkö minua kuin litran mittaa? Toisaalta uskon miestäni, hän auttaa aina toisia ja on empaattinen (ja tällä naisella riittää ongelmia) mutta toisaalta ymmärrän tosiseikat. En oikein tiedä mitä tehdä, joka kerta kun mies lähtee pois kotoa, mennäkseen töihin tai kauppaan tai kokoomuksen vaalijuhlaan, minä ajattelen pahinta. Epäilen hänen jokaista liikettään.
Voiko tämä jatkua näin? Jossain vaiheessa ajattelin että kovetan sydämeni ja olen onnellinen tästä onnesta, unohdan sen peikon mitä ehkä on. Mutta ahdistus on jokapäiväistä.
Kommentit (2)
Torreska:
Voiko olla mahdollista että he olisivat enää vain hyviä ystäviä ja viedäänkö minua kuin litran mittaa? Toisaalta uskon miestäni, hän auttaa aina toisia ja on empaattinen (ja tällä naisella riittää ongelmia) mutta toisaalta ymmärrän tosiseikat.
sellainen keskinäinen peli. Miestäsi viehättää esittää ritarillista ja nainen on huomannut saavansa sillä keinoin miehesi huomion. Jokaisella ihmisellä on ongelmia, jos miehesi olisi oikeasti empaattinen, hän huomaisi ongelmat lähiympäristössään (tavassa, millä hän mm. sinua kohtelee).
annoit siis raiskauksen anteeksi?! Nyt en ymmärrä. Onko se mahdollista? Tilanteesi on tosi rankka. Tarttisit varmaan ulkopuolisen ihmisen näkökulmaa siihen, mikä tuo olento on miehiään, jonka kanssa majailet.
Ehkä olet itse sokeutunut tilanteessa, josta on tullut sinulle arkea. Tsemppiä sinulle ja onnittelut toisesta lapsestasi.