3v. täynnä -miksi elämä muuttui näin vaikeaksi?!!
Siis tyttö täytti kuukausi sitten kolme vuotta ja siitä asti kaikki on ollut yhtä huutoa, kitinää, tappelua...
Olihan tytöllä uhmaikää takana jo monta kuukautta ja näytti että " pahin" alkoi olla jo ohi, mutta näköjään se olikin vasta edessä. Äidillä täällä on niin kireällä hermot kuin olla voi ja jo aamulla tuntuu epätoivoiselta aloittaa päivä kun tietää mitä on tulossa!
Jospa vähän selventäisin asiaa.. Eli tyttö on aina ollut melko hyvä nukkumaan ja jo vuoden on asettunut itse omaan huoneeseen kun on viety. Nyt alkaa kamala huuto kun nukkumisesta edes puhutaan, ei auta yhtään mikään. Lopulta kun tytön saa omaan huoneeseen hän on jo niin raivona ettei rauhottumisesta tule yhtään mitään! On miehen kans yritetty nukuttamista mutta ei auta. Neiti huutaa ja kiukkuaa kunnes lopulta nukahtaa siihen. Ei ole kovin hyvä mieli itselläkään tämmöisen iltarumban jälkeen!
Ulos lähteminen on myöskin muuttunut kamalaksi taisteluksi, siinä on äidilläkin itku lähellä ennenkuin vaatteet on saatu päälle.
Kauppareissut ei enää onnistu, tyttö saa raivarin viimeistään 10 minuutin kuluttua vaikka ennen viihtyi kohtalaisesti kun pääsi autokärryihin istumaan. Ja " kohtauksen" aiheuttaja voi olla vaikka se että käteen on sattuneet väärän väriset hanskat tai ihan mikä vain yhtä turha asia!
Yleensäkin meidän elämä on muuttunut pelkäksi kiukutteluksi, huutamiseksi, itkemiseksi. Tuntuu ettei mitään enää jaksa edes yrittää tytön kans touhuta kun kaikki tuntuu päätyvän AINA samaan taisteluun.
Onko kenelläkään neuvoja tilanteeseemme ? Tai edes pientä lohtua että muillakin olisi samanlaista :)
Kommentit (5)
Vanha tuttu sanonta: sellaista se on, pätee tähän ja vanha tuttu ohje: ajan kanssa helpottuu.
Niin ainakin meillä kävi. 3v nasahti mittariin ja elämä alkoi olla yhtä napa nöyhtää.
Aamulla oli pahalla tuulella, illalla vielä pahemmalla. Ei nukkunut, ei syönyt, ei huvittanut, ei jaksanut, enkä, en tykkää...
Yhtäkkiä se jäi pois ja takas tuli leikkivä pikku neiti, joka tottelee vanhaan malliin taas. Aikaa meni noin 4kk.
Välistä meni jäähylle omaan huoneeseen kun alkoi olla ihan mahdoton, välistä annoin huomiota ja välistä jätin kiukkuamaan. Jsokus ruoka katosi lautaselta siinä kiukuttelun lomassa (nälkä iski) ja joskus jätti lautasen siihen ja poistui paikalta. Myöhemmin ei tarjottu ruokaa uudestaan ennen kuin seuraavana ruoka-aikana.
Illalla kiukkusi nukkumaan menoa, mutta joka ilta nukahti ennemmin tai myöhemmin. Ei lähdetty mukaan veden juoti ja unilelujen heittelyyn. Sai poimia itse heittämäsä lelut ja sai ennen nukkumaan menoa juotavaa. Ei siis ollut mikään hätä, ei vain huvittanut nukkua.
Eli kun synttärit oli vietetty niin tuntui kuin olisi napista painettu ja pojasta tuli vastaanväittävä ja uhmaileva temppuilija. En nuku, en syö, en pue, en riisu, en en en...
Onneksi tämä on suurimmaksi osaksi kotona tapahtuvaa eli vielä ei kaupoissa ole mitään suuria uhmiksia saanut ja hoidossa ja kylässä osaa olla aika siivosti, mutta siitä huolimatta kotona ja tutuissa paikoissa on pelkkää jankuttamista ja vastaanväittämistä. Välillä herätään kiukkuisena heti aamusta ja välillä itketään ilman syytä " en minä tiedä miksi olen surku, olen vaan" ...
Puoli vuotta on ollut jo tätä, eikä loppua näy.
Välillä hieman paremmin pari päivää tai jopa viikkoa ja sitten taas on ollut niin ... Väsyksissä epäilen vanhemmuustaitojani, mutta taitaa olla vaan normaalia uhmaa, eikä pitäisi mennä mukana. Rajoja, ja toisaalta ei tarvi edes yrittää kaikkea tytön kanssa, kun on uhma pahimmillaan. Siis kaupassa käyntejä vähemmäksi, ja sellaista, ja tehdään enempi yhdessä ja erikseen jotain kivaa virikettä. Tai vähemmäksi vaan sitä virikettä tuntuu paremmin meillä tepsivän. Ja niitä hanskoja on myös ja muita vaatteita on käyty läpi, että pois vaan kaikki ne joita ei suostu pukemana, ja turha ostaa lähes mitään vaatetta ilman lasta, ei pue niitä kuitenkaan, jos on vaikka vääränvärinen tai näköinen tai mallinen...
Ulosmeno on silti aina kamalaa. Sitten ulkona ei halua mennä mihinkään, varsinkaan leikkipuistoon. Sitä en ymmärrä, mutta sama se minulle, mennään kaikkialle muualle, luontoretkille ja pitkille kävelyille kun tyttö kerran tykkää semmoisesta. Ja kutsutaan niitä kavereita kotiin sitten leikkimään.
Mummola ja muut hoitajat tuntuu myös tekevän hyvää. Äidille kun kiukutellaan ja osoitetaan mieltä kaikista eniten, ja maailma on ihan känkkävänkkärällä äidin läsnäollessa. Jos on toisten hoidossa, niin saa tuntea, et ei se äiti ole se ainut ilkimys vaan samat perussäännöt ja perusrajat ne on muittenkin hoidossa, tuntuu kiukuttelevan ainakin niistä perusteista sitten aina vähempi... vaikka aluksi aina heti " hoidon" jälkeen varsinkin äiti ei kelpais mihkään... ;)
täytti kaksi niin alkoi uhmaikä kun napista painamalla. kaikki lähtemiset ja syömistä etenkin tuotti ongelmaa. just kerroin nyt 7-vuotiaalle tytölleni, että jos vahingossa sattui aamulla avaamaan tytön viilin niin huuto oli kaamea ja sitä jatkui ainakin puoli tuntia. sama jos vahingossa sisään tultaessa avasi haalarin vetoketjun, voi sitä huudon määrää. yleensä kiukutteli vaan kotona, mutta kyllä joskus puistosta lähtiessäkin tuli huuto. kellekään muulle kun äidille ei kiukutellut koskaan. kesällä lähempänä kolmevuotispäivää meni ohi, eikä tyttö juurikaan ole sen jälkeen kiukutellut! (tietty nyt joskus, mutta oikeastaan kyllä tosi harvoin). tsemppiä ja jaksamista sinne! =)
olis tarjolla, neuvoja juurikaan ei ;)
Meillä myös tyttö 3 v, joka TIETÄÄ mitä haluaa ja mitä ei halua - ainakin teoriassa. Ensin ei halua mennä ulos. Hirveä huuto ja taistelu, karkuunjuokseminen ja itkut. Sitten, kun vihdoin päästään ulos, niin sisälle ei lähdettäisi millään. Jo on marjat! Ei auta vaikka kuinka kerron, että muistatko, kun eilenkin oli niin mukavaa metsäretkellä... Tai ehkä se kiukkuaminen sentään on lyhentynyt vai riippuuko päivästä?
Mestari tyttö on härnäämään isoaveljeään (6 v). Osaa kyllä temput. Eilenkin juoksi suoraan iltapalapöydästä ihan vaan lällättämään isoveikalle :P Ei kai muuta ärsyttävää siihen hätään keksinyt ;) Ja toinen sen kuin maksaa potut pottuina, niin johan siitä ihana sekametelisoppa syntyy (terveisiä naapureille).
Ja se pukeminen! Olisi luullut kaiken tuon jo loppuneen 2-vuotisuhmaan, mutta eikö mitä! Näitä uhmakausia näyttää tulevan aina, kun entisestä on päästy. Hellurei! Siis HAME sen olla pitää. Ulkonakin. Ja kesämekko vielä mieluiten. Onpas kamala kohtalo tytöllä, kun vanhemmat väkisin puettavat kamaliin housuihin tai haalariin, yööööök.
En osaa kyllä antaa yhtään fiksua neuvoa, kun elän itse sievoisessa univelkakierteessä vauvan takia (jatkunut noin 9 kk, heh heh). Joskus huumorin hetkellä jaksan ajatella, että ei tuota enää kestä kuin noin 18 vuotta tässä huushollissa :) Että aika parantaa?
Voimia!
t. Kolli +3
mp.04: