Diabeetikkoäidit
Olen 2,5kk vanhan tytön äiti. haluaisin kuulla muiden diabeetikkoäitien tarinoita raskaudesta ja vauvan alkuajoista. Itse olin aika rikki, kun tyttö joutui vaikkakin vain muutamaksi viikoksi sairaalahoitoon.
Onko muilla " huono omatunto" omasta sairaudesta?? Tiedän etten sairaudelleni mitään voi, mutta ajattelen koko ajan kuinka paljon helpommalla tyttäreni olisi päässyt ilman omaa tautiani.
Omat sokerini olivat raskausaikana hyvät. Lääkäri kuitenkin päätti käynnistyksestä kun viikkoja oli 35+5. Synnytys käynnistyi vasta neljäntenä päiväna ja tyttö syntyi normaalisti alateitse. Sain tietää vasta kolmantena käynnistyspäivänä ettei vauva pääse samalle osastolle kanssani ja synnytyksen jälkeen vauva kiidätettiin hengitysvaikeuksien ja velttouden takia keskoskaapissa teholle.
Happikaapissa vauva oli vain tunnin verran ja seuraavana päivänä tyttö pääsi jo " normaaliin" huoneeseen pois tehovalvonnasta. Sokeritippa laitettiin heti synnytyksen jälkeen meille molemmille ja tyttökin pääsi tipasta nopeasti eroon ja sokerit tasaantuivat heti. Kun sokeritipasta päästiin, tytön keltasuusarvot kohosivat ja hänelle annettiin 3 kertaa vuorokauden mittainen hoito. diabetekseni ja ennenaikaisuuden lisäksi meidän veriryhmäepäsopivuuden sanottiin pitävän arvoja korkealla. Keltasuusarvoja tarkkailtiin aika pitkään osastolla, mutta kahden viikon iässä tyttö pääsi kotiin.
Ehdimme olla kaksi viikkoa kotona, kun lähdettiin uudelle sairaalareissulle. Tytölle ei ruoka maistunut ja paino ei noussut tarpeeksi. Rintamaito loppui kun tyttö oli viikon ikäinen. Tyttöä tutkittiin ja päädyttiin siihen että ruokahaluttomuus johtuu diabeteksestäni ja ennenaikaisuudesta. Viikon sairaalassaolon jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että painoa tulee tarpeeksi ja kotiutti tytön.
Nyt ollaan oltu kohta kuukausi kotona ja ruoka on alkanut maistua. Tällä hetkellä riivaa flunssa ja itse oen kokoajan varpaillani ja pelkään uutta sairaalareissua. Olen vielä aika nuorikin ja välillä tuntuu ettei hoitotaitoihini luoteta sairaalassa eikä neuvolassa ja toisinaan epäilen niitä itsekin.
Kuinka omat sokerinne on tasoittunut raskauden jälkeen? Ja miten imetys on onnistunut? Onko ollut muita ongelmia?
Itsellä sokerit ovat heitelleet ja on anemiaa, mutta muuten voin hyvin!
Kertokaa kokemuksistanne!
Kommentit (3)
Mun sokerit pomppi koko raskausajan ihan hirveesti. Tulin raskaaksi vielä vähän yllättäen, joten alkuraskauden arvot oli kaikkea muuta kuin hyvät ja sitten sain taistella tasapainon kanssa koko raskauden. Vauva oli iso ja jouduin korkean verenpaineen, turvotuksen ja pissan valkuaisen takia sairaalaan viikolla 35+0. Pari päivää myöhemmin tehtiin lapsivesipunktio, jossa todettiin, ettei vauvalla ole happivajetta ja keuhkotkin oli kaikkien yllätykseksi kypsät. Lääkäri päätti aloittaa käynnistyksen. Monta päivää käynnisteltiin ja lopulta käynnistyikin. Vuorokauden ähelsin ja sitten synnytys pysähtyi ja mulle tehtiin sektio. Vauva syntyi 36+0. Mäkin olin tietoinen siitä, että vauveli joutuu eri osastolle kuin mä, mutta kauheelta se tuntui silti. Kaikki kuitenkin meni ilmeisesti tosi hyvin (verraten teidän kertomuksiin), koska sain pojan jo seuraavana päivänä viereeni. Sitten tosin bilirubiiniarvot nousi ja valohoidossa oltiin pari päivää, mutta päästiin molemmat sairaalasta kotiin neljän päivän päästä synnytyksestä! Sen jälkeen käytiin viel kerran bilirubiinikontrollissa, mutta kaikki oli hyvin eikä vauvankaan tarvinut enää jäädä sairaalaan.
Kasvun kanssa oli pientä ongelmaa aluksi, paino ei meinannut alkaa nousta ja imetys oli myös ongelmallista, maitoa ei tuntunut riittävän. Sitten kun annoin periksi sille, että imetin ensin ja sitten annoin korviketta perään, niin kaikki alkoi sujumaan. Nyt poitsu on 8 kk ja iloinen ja pirteä vesseli! Mä en ole mitenkään kokenut että mun sairaus olisi vaikuttanut tohon lapseen. Raskausaikana kamalasti pelkäsin, kun sokerit hyppi, mutta en enää. Tosin mun täytyy tunnustaa, että oman diabeteksen hoito on vauvan jälkeen ollut ihan retuperällä...
Tsemppiä vaan ja voimia! Kiva, että on " kohtalotovereita" , meitä diabeetikoihin kun melko harvoin törmää!
Mulla koko raskausaika sujui aivan uskomattoman hyvin ja sain hyvää hoitoa Naistenklinikalla. Kaikesta kerrottiin hyvissä ajoin etukäteen ja osasin myös onneksi itse kysellä. Sokerit olivat aika lailla koko ajan hyvät, mutta insuliinia jouduttin lisäämään todella reippaasti. Olin etukäteen lukenut diabeetikoiden raskauksista ja mielessäni ajattelin, mitä kaikkea voisi sattua. En kuitenkaan pohtinut liikoja vaan pyrin hoitamaan itseäni mahdollisimman hyvin, ja onnistuinkin:) Pieni pelko kulki kuitenkin mukanani koko ajan.
Lapsivesipunktio tehtiin rv:lla 37 ja todettiin, että käynnistykseen vaan seuraavana päivänä, kun keuhkot olivat kypsät. Se oli aika järkytys, kun jotenkin olimme mieheni kanssa ajatelleet, että eihän nyt mitään tapahdu vielä muutamaan viikkoon, kun vauvakin oli ihan normaalikokoinen. Äitiyslomallakin olin ehtinyt olemaan vasta kaksi viikkoa!
Käynnistyminen kesti vuorokauden ja sitten rakas tyttäremme syntyi normaalisti alateitse. Synnytyskin sujui aivan uskomattoman hyvin! Niin oli hyvin mennyt odostusaika ja itse synnytys, että sitten tuli näitä alkuvaiheen ongelmia, kuten teillä toisillakin. Vauvamme joutui olemaan tarkkailtavana valvontayksikössä 2 vrk; sokerit oli alhaalla, happiarvot huonot ja lisäksi keuhkot kosteat, joten jouduttiin nasaalikoneeseenkin. Onneksi arvot palautuivat nopeasti. Sitten iski tuo surullisen kuuluisa keltaisuus; neljä päivää valon alla, kaksi poissa ja sitten taas valoon. Oli henkisesti kyllä tosi raskasta. Sanottiin vielä, että voi kestää vaikka kuinka kauan. Lopulta kymmenen päivän jälkeen päästiin kotiin ja käytiin vielä pari kertaa kontrolleissa, mutta sitten lopulta helpotti. Alku otti mulla henkisesti koville, kun koko ajan oli niin kauhea pelko vauvan puolesta. Nyt elellään normaalia vauvaperheen arkea. Raskausaikana olin todella tarkka omista sokereistani, mutta vauvan tulon myötä on kyllä päässyt ote pahasti lepsumaan täälläkin...täytyy yrittää tsempata!
Kaikkea hyvää teille toisille diabeetikkoäideille! Nautitaan vauvoistamme ja koitetaan muistaa hoitaa myös itseämme:)
Eka raskaus oli 2004. Sokerit hyppi silloin enemmän kuin toisessa raskaudessa. Jatkuvasti oli matalia.
Tyttö syntyi 37+2 sektiolla ( yli 4kg:na). Neljän päivän ikäisenä hänen tulehdus arvot alkoivat nousta. Olivat 216. Hän oli saanut jonkin näköisen bakteerin joka antoi kovan kuumeen, 41,1. Lisäksi hänellä oli sokeritippaa, oli valon alla ja erbipareesi (venähtänyt lihas). Olin aika rikki silloin kun en saanut hänet ylös mun huoneeseen kun kaikilla muilla äideillä oli lapsi vieressä. Itkin jatkuvasti. Maito nousi 3:na päivänä ja herkistyin vaan enemmän ja enemmän kun maito nousi. Sokerit olivat aika lailla matalia tässä vaiheessa.
Kotiin tullessa tyttö oli 1kk ikäinen ja sitten taisteltiin juuri saman jutun kanssa kun ei maistunut ruokaa. Sen lisäksi meillä oli hirmuiset ilmavaivat. Lisäksi hänen masu ei kestänyt korvikkeet. Hirmuinen itku jatkuvasti ja en tajunnut silloin mistä oli kyse, eikä neuvolassakaan osattu sanoa mitään. Itse huomasin tätä kun meidän toisen tytön kohdalla kävi ihan sama.
Sokereista en juurikaan muista millaisia ne olivat tässä vaiheessa,,:-( sen muistan että meillä taisteltiin hirmuisesti syömisen kaa. TYttö on edelleen hankala kun on ruokaaika. 2,5v 12kg!
Nyt toisen kanssa osasin toisella tavalla katsoa nämä ruokailut. Edelleen me taistellaan ruokien kanssa mutta ehkä pikkuisen helpompi.
Raskaus meni sinänsä hyvin. Hba1 7,3-7,5 koko raskauden ajan, joten olen tyytyväinen.
Tiesin kyllä molempien kanssa että he joutuvat toiselle osastolle synnytyksen jälkeen sokeritippaan. Mulle kerrottiin hyvin ajoin ennen synnyts.
Toisen tytön kanssa menin sokerikäyrälle ja punktioon rv 36+4. Punktiossa huomattiin komplikaatioita joten päätettiin leikkaa samana päivänä.
Tyttö joutui vuorokaudeksi lastenklinikalla (eli helsingissä synnytin) hengitysvaikeuksien vuoksi mutta pärjäsi hyvin ilman happikaappia jne. VUorokauden jälkeen neiti palasi VVY:lle jossa hän edelleen oli sokeritipassa ja valohoidossa. 7pv hän oli kaiken kaikkiaan siellä. Koko ajan pelkäsin että tulisi jotain, kun muistissa oli esikoisen ekat viikot.
Kotiin pääsimme viikon synnytyksen jälk ja alkoi imettäminen.
Ihme ja kumma,, hän söi rintaa. Kun esikoinen ei syönyt ollenkaan. Mutta tietenkin mulla oli niin paljon maitoa ettei hän saanut imettyä sitä ulos. Joten pumppasin ja pumppasin. Ihan tajuttomia määriä.
Molemmat tytöt sai pelkkää rintamaitoa 2,5kk.
Sen jälkeen mun rintamaito muuttui ihan vetiseksi joten aloitin korvikkeen kanssa. Pulverimaidolla eletään nyt ja maistellaan soseita. Tyttö on nyt 4kk.
Molemoien kanssa me olemme juosseet painotarkistuksessa kun paino ei nouse millään. Se on raskasta aikaa.
Mutta jos haluat vaihtaa ajatuksia niin mailailee anettem@suomi24.fi