Vauva ikävöi - voiko äiti käydä iltaharrastuksessa?
Moi
Kaipaisin tietoa ja mielipiteitä tällaiseen tilanteeseen:
Meillä on esikoislapsi nyt reilut 3 kk vanha. Aloitin syksyn tullen liikuntaharrastuksen, kun ajattelin, että vauva ja isä varmaan pärjäilevät yhden illan viikossa (noin kaksi tuntia) keskenään ja että tarvitsen jotain ohjattua liikuntaa, jotta tulee tehtyä edes jotain kuntonsa eteen.
Olen nyt kolme kertaa käynyt harrastelemassa ja joka kerta vauva on parkunut aika lailla poissaollessani - mutta ollut kuitenkin yöunilla, kun olen palannut. Isä on parkumisista huolimatta ollut sitä mieltä, että jatka vaan harrastusta. Minua on kuitenkin jäänyt kaivelemaan vauvan ikävöinti. Onko vauva kuitenkin vielä liian pieni? Pitäisikö äidin olla vielä saatavilla suht koko ajan, ainakin nukkumaanmenoaikaan?
Huoltani vahvisti tilanne, joka sattui viime harrastusillan jälkeisenä iltana. Vauva lekotteli iltasella ihan leppoisasti isänsä kanssa meidän sängyllä, huuteli ja söi nyrkkejään. Puuhalin viereisessä huoneessa ja menin käymään makkarissa, moikkasin vauvaa ja lähdin takaisin toiseen huoneeseen. Siinä vaiheessa rauhallinen vauvamme kävi kirkumaan ihan paniikissa mutta rauhoittui, kun palasin ja kävin syöttämään.
Ja tänään tuntui, kun olin vauvan kanssa yksin päivän, etten olisi saanut mennä päivälläkään edes viereiseen huoneeseen käymään, kun vauva jo huolestui kauheasti. Kun palasin näköpiiriin, hän rauhoittui taas.
Isä on antanut vauvalle lypsämääni maitoa poissaollessani, joten toki kaikki fyysiset tarpeet tulevat täytettyä. Mutta voiko vauvalle jäädä turvattomuuden tunnetta tuollaisesta kerran viikossa toistuvasta tilanteesta, kun äiti ei ilmaannukaan paikalle, vaikka kuinka itkisi?
Isä on ollut vauvan kanssa paljon koko ajan, mutta minä kyllä olen viime ajat ollut se, joka nukuttaa vauvan. (Tähän liittyy toinen pulmatilanteemme: vauva ei enää oikein nukahda muuta kuin rinnalle ja usein haluaa myös pitää tissin suussaan nukkuessaan, vaikkei kunnolla imisikään. Päivälläkin...) Varmaan tuo harrastusiltakin olisi helpompi, jos saisimme nukkumaanmenorutiinin sellaiseksi, että sekä isä että äiti voisivat hoitaa sen helposti. Mutta ennen kuin niin tapahtuu, niin tekeekö tuo isän kanssa kahden olo jotenkin pahaa vauvalle?
Miten olette itse olleet kotona / poissa pienten vauvojen äiteinä?
MIelipiteistä, kokemuksista ja tiedosta jo etukäteen kiitollisena
Pii76
Kommentit (11)
itse kävin tuossa vaiheessa myös kerran pari viikossa 1-2 tuntia tytön luota pois, ja kuulema aina isänsä kanssa itki kun tajusi, ettei äiti ole enää paikalla. Antoi aina heti maitoa pullosta, mikä rauhoitti lasta aina. Toki itkeskeli sitten muutenkin, mutta itkihän vauva minunkin kanssani. Minä uskon, että tyttö vain havainnoi, että ruokavarasto ei ole lähellä ja rupesi itkemään, jotta voisi varmistua että saa ruokaa... eli jos miehesi ei vielä tee näin, niin voisi kokeilla rauhoittuuko vauva siihen, että saa ruokaa. Noin pienellä ei minusta ole väliä ruokailuväleillä. Mieheni antoi siis maitoa heti kun rupesi itkemään kovasti, oli lähdöstäni (ja imetyksestä) sitten 15 tai 45 minuuttia.
En usko että mitään haittaa oikeasti lapselle voi olla tuosta, mutta jos harrastuksesta tulee sinulle vain huono omatunto ja sitä kautta siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, voit tietysti harkita asiaa uudelleen. Muista kuitenkin, että pienet vauvat itkevät monista syistä, se on heidän ainoa tapansa kommunikoida. Ja kun lapsesi huomaa, että äiti palaa aina takaisin vaikka välillä meneekin pois, hän oppii hyväksymään poissaolosi. (enkä nyt siis tarkoita sitä, että äiti olisi koko ajan jossain muualla, vaikka eivät lapset siitäkään pilalle mene)
että jo sekin, että vauva on nukkumassa kun tulet takaisin kertoo siitä, että hänellä ei ole ollut mitään suurta hätää.
eli isä lisäämään iltanukuttamisia muutekin ja ruokatarjoilua itkuun poissaollessasi. ja jos vauva kerran nukkuu eikä edes yöllä heräile selvästi normaalia levottomammin niin ei hän hädissään ole.
harrastan ratsastusta ja minulla on oma hevonen, eli olen joutunut jo aikaisessa vaiheessa olemaan jonkin verran poissa lasten luota iltaisin. Esikoisen taisin jättää isän kanssa kahdestaan pari viikkoisena ja kuopuksen jo aiemmin. Aluksi olin poissa vajaa pari tuntia ja vähitellen pidempään, nyt menee yleensä 3 tuntia kerrallaan neljä tai viisi kertaa viikossa.
Meillä isä on pärjännyt erittäin hyvin lasten kanssa, ovat saaneet joko pumpattua maitoa tai korviketta eli mitään suurempaa hätää ei pitäisi olla, mutta silti molemmilla lapsilla on ollut pari-kolmekuisena kausi, jolloin ovat huutaneet paljon äidin perään. On mennyt kuitenkin ohi, eikä toivottavasti ole aiheuttanut suurempia traumoja.
Mielestäni on tärkeää, että isä saa viettää paljon aikaa lsten kanssa, myös yksin. Ainakin hän silloin tietää millaisia päivät lasten kanssa ovat eikä joudu paniikkiin jos joskus joutuu olemaan pidemmänkin aikaa lasten kanssa kolmistaan.
Eli myös minun neuvoni on, että ehdottomasti jatkat harrastusta, teet sillä tavalla palveluksen teille kaikille!
Meillä vasta kaksikuinen kotona ja saman kysymyksen äärellä ollaan, tosin sillä erotuksella, ettei meidän vaaville pullo kelpaa.
Mun teki tosi pahaa lähteä espanjan tunnille nyt viime viikolla, mutta jos en nyt roiku mukana niin turha kuvitellakaan jatkavansa kesken kauden. Teidän, ettei vauvat itkuunsa kuole, mutta mulla on itsellä olo, että petturiäippä, kun ei ole paikalla silloin kun lapsi tarvitsee - ja sitä kun ei arvaa, milloin se äiti-ikävä iskee. Viimeksi oli huutanut kuin henki olisi lähtenyt kymmenen minuuttia, jonka jälkeen oli luovuttanut, raukkapieni alkoi myös nukkua suruunsa... nyyh!
Iskästä on meillä apu siis vain läsnäoloon, maito kulkee äipän mukana - pitäisiköhän lopettaa koko kurssi (muut harrastukset olenkin skipannut tältä jaksolta)?!
Hei!
Kiitos vastaajille rohkaisusta ja käytännön vinkeistä. (Emme tosin päässeet tällä viikolla kokeilemaan niitä, koska vauva tarrautui rintaan vähän ennen kuin minun olisi pitänyt lähteä, ja jäi sitten lähtemättä kokonaan.)
Olin jo ihan reippaana jatkamassa harrastusta (ja varmaan jatkankin), mutta uusimmassa Vauva-lehdessä ollut artikkeli eroahdistuksesta sai kuitenkin epäilykset heräämään vähän uudelleen. No, onhan kuitenkin se isän ja vauvankin oma aika tärkeää. Isäkin on varmasti vauvalle tuttu hoitaja vaikka äiti tässä vaiheessa tärkeämpi onkin sen maidon vuoksi.
Ensi viikolla yritetään taas päästä harrastelemaan.
kävin " iltamenoissa" (max 2tuntia, max joka toinen viikko) myös eroahdistuksen aikana. Isi sai vauvan pidettyä tyytyväisenä vain yhdessä asennossa sylissään eroahdistuksen aikana, mutta nämä käväisyt kodin ulkopuolella ihan yksin olivat kyllä ihan tarpeellisia minullekin. Oli itsellä huono omatunto, kun lähti kotoa, mutta oli ihan hyvä oppia myös luottamaan mieheen vauvan hoitajana. (nyt toisen vauvan kanssa käväisy kodin ulkopuolella ilman vauvaa onnistuu itseltä psyykkisesti helpommin, kuin esikoisen aikaan). Esikoinen alkoi syömään kiinteitä jo 4kk ikäisenä, joten maidon poissaolo ei siis häirinnyt, kun isi pystyi antamaan sosetta ja vettä nokkamukista (ei siis suostunut pullolle eikä suostunut juomaan maitoa mistään muualta kuin rinnasta). Eroahdistusvaihe oli kyllä koettelevaa, kun vessaankin piti mennä vauvan kanssa, mutta aika nopeasti myös ohimenevä näin jälkikäteen ajateltuna. Vauvavaiheessa täysimetyksellä on kyllä hankalaa lähteä omille menoille, jos menot on sidottu tiettyyn kellonaikaan.
Tsemppiä harrastuksesi kanssa. Voithan tosiaan tehdä tämän alkuvaiheen siten, että käyt harrastuksessa, kun on sopiva aika lähteä (eli jos missaat pari kertaa, ei haittaa) ja rytmin vakiinnuttua tai kiinteiden tultua mukaan, lähteminen onkin helpompaa.
Mä lähdin opiskelemaan kesken 8,5kk vauvamme pahimman eroahdistuskauden, ja yllätyksekseni poika on pärjännyt isin kanssa kahdestaan erinomaisesti! Itku on kuulemma loppunut heti mun hävittyä näkyvistä, ja poika on oppinut juomaan korviketta päiväsaikaan (ennen ei kelvannut). Ja ihan kun eroahdistuskin olisi hieman vähentynyt!
Eli kaikki on sujunut paremmin kuin uskoinkaan. Meillä tietty vauva on jo niin iso, ettei tarvitsekaan rintaa suuhunsa ihan jatkuvasti. Mutta siis, vauvan eroahdistus ei ole kyllä hankaloittanut opiskeluani ollenkaan - olen varmaan itse ikävöinyt vauvaa enemmän kuin se minua :)
juuri nukuttamisaikaan, vaan katsoin, että omat harrastukset saavat nyt odottaa. Tein pitkiä vaunulenkkejä päivisin ja se riitti minulle liikunnaksi. Itse en siis lähtisi, jos vauva minua kaipaisi.
Voi että, en näköjään osaa käyttää haku-toimintoa, koska en löydä vanhaa aloittamaani pinoa! Ennen esikoiseni syntymää viime elokuussa kirjoittelin täällä ja kyselin, kannattaakohan ilmoittautua varuiksi jumppaan...että millähän todennäköisyydellä pystyn menemään jumppaan/missä vaiheessa? Siitä kehkeytyi vilkas keskustelu ja iso pino. Ois niin ihanaa lukea omia ajatuksia siltä ajalta! Muistan vain, että joku kirjoitti, että elämäni tulee muuttumaan aika lailla vauvan syntymän jälkeen. Heh, niin siinä kävi! Imetys ei onnistunut sitkeistä ponnisteluista huolimatta, mutta silti en ole osannut olla juurikaan erossa ihanasta pikkuprinsessastamme vieläkään! Vauva on nyt 5 kk. Enpä arvannut, että elämäni ja MINÄ ITSE muutumme näin totaalisesti. Vaikka vauva oli erittäin kaivattu ja odotettu, en arvannut, että äitiys on NÄIN mahtavaa!!
Tässä pinossa juteltiin samasta aiheesta. Vastaisin: kukin tyylillään! Kaikki eivät varmaan sekoa näin suuresti onnesta vauvan saatuaan ;) Jos täällä on joku, joka muistaa elokuisen pohdintani, niin tämmöistä meille nyt kuuluu :) Helmi ei ole kärsinyt muutamasta lyhyestä poissaolostani laisinkaan. Päinvastoin: hän on aina oppinut jonkin uuden taidon ollessaan isän kanssa kahdestaan :) Viimeksi hän oppi kääntymään selälleen, koska äiti ei ollut paikalla rientämässä liian nopeasti apuun Helmin itkiessä mahallaan pää lattiassa. Mutta äiti on ikävöinyt kamalasti aina, kun on erossa vauvastaan pienen hetken...
Hanna ja Helmi 5 kk
...ennemminkin lisäämään isän nukutuskertoja ja muuten vahvistamaan isän ja vauvan suhdetta, kuin lopettaisin heti harrastuksessa käymisen. Onhan se muutenkin hyvä asia, että vauva luottaa isään yhtä paljon kuin äitiin :)