Keinoja kääntää miehen pää ulos Suomesta...

Eli siis konkreettisesti mita menisit(te) Irlantiin tekemaan? Onko teilla tyopaikka(paikat) tiedossa tai ainakin pitkalle ajateltuna, vai milla elaisitte? Luulen etta suurin osa taalla kirjoittavista on lahtenyt _tekemaan_ (toihin/opiskelemaan/naimisiin...) jotain ulkomaille, ei niinkaan pelkastaan lahteakseen ulkomaille, saati sitten tiettyyn maahan. On ollut valmiina tyo- tai opiskelupaikka, tai ainakin puolison koti, jonne menna.



Siispa " konkreettinen" ehdotus ;-): voisitko hakea (ja toivon mukaan saada) tyopaikkaa Irlannista (jos sinne kerran haluat) ja sitten esittaa sen ns. " fait accompli" :na miehellesi? Silloin olisi ainakin selkeaa miksi olette sinne menossa ja milla elaisitte. Sellaiseen ehdotukseen on helpompi sanoa kylla tai ei, kuin tehda periaatepaatoksia vahan niinkuin " tyhjan" paalle.



Viela varoituksen sana: minulla oli muutama vuosi sitten irkkupomo joka oli AIVAN KAMALA. Ja parilla kaverillani on ollut sama kokemus irlantilaisen paallikon kanssa. Voihan olla pelkkaa sattumaa, mutta me vitsailemme kylla jo etta " minka tahansa muun maalainen paitsi irlantilainen" . ;-)

Eilen taas löysin yhden avoimen paikan ja siitä tämä lumipallo lähti taas vyörymään...ei pitäisi mennä niille työpaikkasivuille, ovat kirottuja!!



Kerran " ilman miehen lupaa" laitoin erääseen firmaan täytetyn hakulomakkeen mailina ja jo samana iltana oli tullut puhelu vastaajaani. Ja taas kriisi päällä!!! En voinut mitenkään ottaa siinä vaiheessa työtä vastaan, mutta se kyllä osoitti sen, että työnsaanti ei olisi ongelma.



Vaikka esitän millaisia faktoja niin mies ei lämpene, hän ei näe pointtia koko ulkomaillemuutossa....

Tosiasia kylla on etta kaikki ihmiset eivat yksinkertaisesti halua muuttaa kotimaastaan pois (luulen etta tata mielta on jopa suurin osa ihmisista), jotkut eivat edes kotikaupungistaan tai kaupunginosastaan... En tieda miten tuollaiseen voi vaikuttaa, jos mitenkaan.



Entas olettako ollut lomalla Irlannissa? Jos miehellasi olisi siella oikein yltiomukavaa niin saattaisihan han innostua ajan kanssa.



Onko hanellekin siella muuten koulutusta vastaava tyota tarjolla ja puhuuko han sujuvasti englantia? Jos ei niin ymmarran kylla vastahakoisuuden, erityisesti miesten on vaikea monesti hyvaksya " pelkan puolison" roolia.

Hänellä leffafriikkinä laajempi ja monipuolisempi sanavarasto kuin minulla:-))



Hän saisi IT-ihmisenä varmasti töitä sieltä siinä missä minäkin...



Hän tosiaan on asunut ikänsä tässä samassa kaupungissa. Muuttanut yhteensä elämänsä aikana neljä kertaa. Koulunsa on käynyt tässä kaupungissa ja kaikki kaverit ovat tästä kaupungista. Pari on uskaltautunut muuttamaan, IIIIIK, Helsinkiin.



Todella turhauttavaa!



Meillä on täällä asunto ja kaikki. Voisimme jättää sen vuokralle. Säästöjäkin on n. 6000 euroa, joten muutto onnistuisi järjestää ja alun mahdolliset vaikeudet olisi voitettavissa jos olisi rahaa...

Uskallan veikata, että miestäsi saattaa arveluttaa / pelottaa hyppy " suureen tuntemattomaan" .

Onko hän ollut ulkomailla ylipäätään, edes turistina? Tai työmatkalla? Mitä hän on niistä ajatellut, minkälaisia kokemuksia.

Mitä, jos hän ei oikein pysty käsittelemään asiaa läpi kunnolla ja ainakin " in the meantime" yksinkertaisuuden vuoksi totaalisesti kieltää sen?

Nyt näin ulkopuolisena ehdottelisin, että istutte useampanakin iltana rauhassa sinne keittiön pöydän ääreen ja anna miehesi kertoa ihan omin sanoin ja seikkaperäisesti mitä hän ajattelee sinun hingustasi ulkomaille ja miksi hän on sitä vastaan. Mitkä tekijät ovat niitä, joiden vuoksi hän katsoo että teidän on parempi pysyä Suomessa?

Ja tekijöitä voi tarkastella ihan niin monisyisesti kuin halutaan: kodin perustaminen ulkomailla & asuminen, työpaikan saanti ja työkulttuuri, toimeentulo, naapurit ja sosiaalinen elämä, vapaa-ajan vietto, lapsen elämä & päivähoito, Suomessa olevan omaisuuden kohtalo, yhteydet sukuun ja ystäviin, jne...

Sinä olet tainnut jo ahkerasti kertoa miehellesi, mitä mieltä sinä olet asiasta. Nyt on aika

hänen

kertoa ja sinun

kuunnella

.

Parisuhdeneuvontaosastolta heittäisin, että ehkä kannattaa koittaa erilaisia keskustelutapoja kuin tähän asti. Jos tuntuu siltä, että puhe johtaa riitaan, itkuun ja pattitilanteeseen, mitä jos kirjoittaisitte kirjeet? Tehkää vaikka vuoropuheluna paperilla: mies kirjoittaa ensin kommenttinsa lähtötilanteeseen " mitä

jos

muuttaisimme joksikin aikaa ulkomaille" . Sinä vastaat hänen kommenttiisi, hän sinun vastaukseesi, jne... Jos tekstitkin rajataan esim puolen sivun mittaisiksi, pääsette jo vähän eteenpäinkin jo yhten illan aikana.

Puhepuolella voisi kokeilla toistamista, ts. kun yksi on sanonut sanottavansa, toinen *toistaa* sen (" sanoit että meidän pitäisi..." ). Jos toisto meni kohdalleen eli kuulija oli saanut viestin, puheenvuoro vaihtuu ja on sen toisen aika vastata (jonka se eka toistaa). Jos toisto ei sisältänyt sitä viestiä, minkä kertoja oli tarkoittanut ilmaista, hän kertoo asiansa uudelleen ja kuulija toistaa uudelleen. Jutun juonena on, että kertoja voi varmistua, että hänen viestinsä on kuultu kuten hän tarkoittikin. Ja tietenkin, puhukaan vain omasta puolestanne ja ajatuksistanne, ei sanoja toisen suuhun...

Mitäs muuten, jos voisitte käydä siellä Irlannissa? Voisit näyttää miehellesi, miksi haluat sinne. Voi olla hän ylättäin lämpiää ajatukselle kun näkee konkretiaa ja saa itsekin aistia ilmapiiriä. Pari viikkoa tekee varmaan ihmeitä tai ainakin antaa kunnon pohjan keskustelulle. Viikossakin pääsee jo alkuun...

mutta miehellä oli suuri halu lähteä ulkomaille. Hän vihaa Suomen kylmyyttä ja pimeyttä, mutta itse en ole kärsinyt siitä erityisemmin.



Meillä muuttoa edelsi monen vuoden valmistelu, sekä henkinen että konkreetinen. Kun mies ensimmäisen kerran toi ulkomaillemuuttoehdotuksen esiin, minut valtasi suuri ahdistus sukulaisten, ystävien ja hyvän työpaikan Suomeen jäämisestä. Asiaa sulateltuani ja siitä keskesteltuamme lukuisia kertoja (ja siis usean kuukauden ajan) aloin nähdä myös asian valoisia puolia.



Tärkeintä minulle oli se, että mies oli koko ajan sitä mieltä, että jos minä en halua lähteä, me emme lähde mihinkään. Olemme yksikkö, joka tekee päätökset yhdessä ja molempien ehdoilla. Ei mies olisi tyytyväinen ollut jos olisi lähtenyt ulkomaille ilman minua ja perhettä, joten tiesin olevani hänelle ykkössijalla. Yksin lähtemisen vaihtoehto ei ollut meille olemassa.



Päätettyäni lähteä muuttoprosessiin mukaan ala- ja ylämäkiä tuli vastaan vielä monet kerrat ja aina mieheni jätti minulle " takaportin auki" , että saan muuttaa mieltäni. Toki minulla taas oli mielessä se, että mieheni tosiaan kärsii Suomen pitkistä pimeistä kuukausista ja halusin ottaa sen huomioon - koska ei minullakaan mitään ollut lämpimämpää ilmanalaa vastaan.



Meillä ei ollut ulkomaille muuttaessamme tiedossa asuntoa, ystäviä, työtä tai mitään muutakaan, joten lähdimme seikkailuun avoimin mielin. Ja olemme tosi tyytyväisiä muuttoomme.



Tiimihenkeä peliin siis, se kantaa!

Olisko niin että sinä hingut maaimalle kun se naimisiin meno lymyää siellä horisontissa? ... tuli vaan mieleen. Mutta jos oikeasti haluat lähteä, niin ehkä voisitte ottaa kongreettisemman lähestymisttavan, sillä usein sitä saa puhua itsensä läkähdyksiin eikä sekään auta avaamaan toisen silmiä, kun me ihmiset ymmärrämme ja koemme asiat niin erilailla.



Itse sanoisin että tämä asia on niin tärkeä sinullle, että ennenkuin otat miehen varmaa eitä ja sopeudut siihen elämään, haluaisit että yhdessä kävisitte edes Irlannissa lomalla tutustumassa maahan ja meininkiin. Ja ottaa yleensäkkin selvää että mitä ulkomailla asuminen oikeasti tarkoittaa kaikille elämänalueille. Yhden paikkakunnan ihmiset eivät ymmärrä välimatkoja ja nykyajan matkustus mahdollisuuksia kovinkaan hyvin, ei sitä osaa kuvitella jos sitä ei ole kokenut. Joillain on pelko tuntemattomasta hyvinkin suuri ja hallitseva, jotkut pakkaavat laukut ja suuntavaat suureen tuntemattomaan iloisin mielin vihellellen. (itse en ymmärtänyt ollenkaan kun ihmiset ihmettelivät rohkeuttani lähteä Ranskaan duuniin vaikka en puhunut kieltä sanaakaan) mutta woman' s got to do what a woman' s go to do :-) niin minä sen asian näin ja edelleen näen.











Ja jos se on niin tärkeä asia että se korventaa sielua, ei ehkä tämä mies ole sinulle se oikea.

Luulen tietäväni, miltä tämän sinun " hinkusi" ulkomaille tuntuu. Myös minulla oli se vuosia, vuosia.



En taida osata kauheasti auttaa, haluan vain sanoa, että meillä on vain tämä yksi elämä. Eli jos miehesi todella on viimeiseen asti sitä mieltä, että ulkomaille ei muuteta, pitää sinun punnita kumpi asia vaakakupissa painaa enemmän: että pääset ulkomaille asumaan vai että saat olla miehesi kanssa.



Meillä kävi lopulta onnellisesti, ja nyt asumme ulkomailla. Minä odotin tosi pitkään, että mieheni ymmärtäisi minua ja " järjestäisi" meidät ulkomaille. Hänellä kun on työ, jota voisi tehdä missä vain. Mutta vaikka hän tuntui ymmärtävän, että todella haluan ulkomaille, hän ei kuitenkaan halunnut sitä yhtä paljon. Tai sitten oikeaa tilaisuutta ei vain tullut.



Lopulta kävi niin, että sain itse työtarjouksen ulkomailta. Mies oli onneksi täysillä mukana tässä projektissa, ja täällä sitä sitten ollaan.



Tämä taisi jo olla aiemmissakin viesteissä, mutta voit tosiaan käyttää argumenttina sitä, että voittehan mennä " kokeilemaan" esim. vuodeksi, ja jos homma ei miellytä miestäsi niin sitten palaatte. Vuosi on ihmiselämässä toisaalta tosi lyhyt aika.



Kaikkea hyvää, toivottavasti pääsette eteenpäin tuossa asiassa!

Se sun sisäinen palo Irlantiin ei sammu eikä lopu, voin luvata sen, ei ennen kuin olet käynyt siellä saamassa sen viestin, mikä siellä sulle on. Elämä vain on sellaista, kun joku on noin tärkeä juttu, se ei jätä rauhaan. Sen jättää huomiotta omalla vastuullaan ja sitten siellä vanhainkodissa mietit katkerana, että olisi pitänyt...

Samalla tavalla kuin sulla on selittämätön halu mennä sinne, sun miehellä saattaa olla yhtä selittämätön ahdistus sitä vastaan. Ehkä mikään puhuminen ei asiaa selvitäkään, se " vain on" . Ehkä miehelläsi on niinkin " hassu" pelko, jota ei kuuna päivänä sanoisi sulle ääneen, että pelkää jonkun komean irkkumiehen vievän sut häneltä. Usko, pois, syy voi olla niinkin " pieni" .

Kaikkea voi kokeilla, mikä sitten toimisi mikä ei, vaikea sanoa - olisiko peräti uhkailun makua, jos ehdottaisit, että siirrätte häitä vuodella, teette vaihtovuoden Irlantiin ja sitten vuoden päästä kun palaatte, menette sitten naimisiin... No, ehkä aika radikaalia. Mutta lomalle joudutte menemään sinne nyt joka tapauksessa, ei tuo pattitilanne siitä muuten lähde selviytymään. Ja kun olette lomalla, vältät joka minuutti puhumasta muutosta, ja että " eikö olisikin ihanaa jos..." eli annat tilaa miehelle sisäistää sitä ympäristöä ilman vakuutteluja, keskityt nauttimaan itse täysillä, siitä varmasti fiilis tarttuu mieheenkin pikkuhiljaa.

Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen.

mies innostunut ollut. Itse olin vaan jo nuoresta tytöstä saakka ollut " matkakärpäsen" purema, ja tiesin, että en saa rauhaa ja kuolen katkerana eukkona, jos en ota unelmiani tosissani. Pidin tätä asiaa alituiseen esillä jo ennen naimisiinmenoamme, joten mies tiesi kyllä mitä nai. En ole ajautunut ulkomaille työn perässä vaan olen aktiivisesti hakeutunut, työ on mahdollistanut unelman rahoituksen.



Fiksu mieheni ymmärsi, ettei hän saa/voi olla tämän minulle niin tärkeän asian tiellä. Vuodet maailmalla ovat tuoneet hänellekin paljon hyvää. Hänellä on omat unelmansa ja tulee aika, jolloin minä sitoudun sitten niihin, on hänen vuoronsa, tämä on ollut alusta saakka selvää. On hauska huomata, miten vuosien ja kahden maan jälkeen olen saanut rauhan kaukokaipuulleni ja paluu Suomeen tuntuu nyt ekaa kertaa mahdolliselta (miehelle on tärkeää tieto siitä, että joskus palataan).



Olen todella iloinen, että lähdin. Jos " kuumeesi" ei ole ohimenevää laatua vaan jotain perustavaa laatua olevaa tautia ;), niin neuvoisin mitä painokkaimmin ottamaan haaveet tosissaan. Älä ole muuta kuin olet tai rajoita persoonaasi parisuhteessanne. Se ei ole hyvä tie.



AJL

..on sopeutumaton puoliso, olen kuullut itseäni viisaammilta, asiaan perehtyneiltä. Tästä syystä esim. Nokia testaa komennustyöntekijöiden puolisot ennen sopimuksen syntyä.



Eli jos miehesi ei tosissaan halua lähteä, voi pään kääntäminen osoittautua vaikeaksi, sopeutuminen uuteen paikkaan vielä vaikeammaksi. Jos taas kyse on halukkuudesta sinänsä, mutta uusi ja vieras aiheuttaa epävarmuutta, tutustuminen kohteeseen ensin siellä lomaillessa voisi olla hyvä keino.

Olisi kyllä hienoa, jos parisuhteessa voitaisiin elää molempien haaveita vuoroin toteuttaen. Meillä se on onnistunut, joskin aika paljon samanlaisia haaveita meillä on ollutkin.



Me ollaan asusteltu eri paikoissa (mm Irlannissa, jossa todella fantastiset ihmiset), ja matkan varrella on tullut tietysti tutustuttua hyvin erilaisiis maailmalla matkaaviin suomalaisiin perheisiin. Useinmiten asiat tuntuisi olevan mallillaan niin kauan, kun molemmilla on hommaa, mutta jos toinen puolisoista on puolijouten tai täysin tekemättä mitään, ilmaantuu ongelmia. Niin kauan kun on esim työ tai muuten tiivis suhde-ja tai harrastusverkosto, jonka avulla voi tehdä itsensä kiireiseksi, aika menee kuin siivillä ja elämä tuntuu kohtuu kivalta. Mutta jos ei ole mitään, mikä pitää kiireisenä, ihmiset usein passivoituvat ja kokevat kaiken monin verroin rankempana ja turhauttavampana. Olen seurannut vierestä pariskuntaa, joista puoliso lopulta hautautui viikoiksi kotiin murjottamaan ja kattoon tuijottamaan kun mikään ei enää tuntunut kivalta. Hän oli totaalisen kypsä joutenoloon, vaikka hän keikkaluonteisesti välillä töitä tekikin. Puoliso puolestaan viihtyi hyvin ja paiski töitä. Parisuhde joutui aikamoiseen kriisiin, mutta tilanne selvisi lopulta kuitenkin parhain päin.



Tiedään toisen perheen, jossa puolison kaipuu SUomeen on ollut toista vuotta todella kova. Hänellä/heillä on siellä rakkaat sukulaiset ja ystävät, kiva työ odottamassa jne. Hänelle oma maa on aina mansikka. Hän on tosin osannut nauttia ajastaan ulkomaillakin, mutta peruskaipuu ei ole hänen mielessään hämärtynyt ja hän pääasiassa odottelee innokkaana kotiinpaluuta.



Kotimaassa meillä on ystäväperhe, joka juuri eroamassa. Mies ei haluaisi erota, mutta vaimo on saanut tarpeekseen siitä, että 10 vuoden yhdessäolon aikana ei koskaan toteutettu niitä hänen haaveitaan vaan pysyttiin siellä turvallisessa kotisatamassa siinä tutussa ja turvallisessa ympäristössä niissä piireissä, jotka olivat miehelle tärkeimmät. Siinä jäi puolison haaveet ja tarpeet läpi vuosien sivuun. Ja tuloksena on nyt avioero.



PItäisi jotenkin pystyä elämään elämää niin, että molemmat saavat toeuttaa itseään, eikä vain toinen. Teidän on nostettava kissa pöydälle ja keskusteltava näistä asioista. Puolisojen tulee tehdä kompromisseja, mutta ketään ei voi toisaalta myöskään pakottaa sellaiseen, mikä ei toiselle sovi. Voittehan kokeilla ensin jotain pientä aikaa ulkomailla, lomista vaikka puoleen vuoteen tms. Koetatte järjestää niin, että paluu on mahdollinen. 3kk on ehkä liian lyhyt, sillä se on just se aika mikä menee totutteluun ja kulttuurishokkiin. 6kk jossain alkaa tuntua jo siltä, että paikat tuntee ja sitä alkaa viihtymään toisella tapaa. Koettakaa järjestää puolenvuoden lähtö niin, että olisi mahdollisuus myös paluuseen.