Seurankipeä tapaus?

Meillä sama juttu.Tyttö 6,5kk ei viihdy enää yksikseen.Jatkuvasti saa siirrellä vauvaa pinnasängystä leikkimatolle ja matolta sitteriin että malttaisi edes hetken olla aloillaan.

Meillä oli samanlaista suunnilleen tuossa iässä. Ja se väheni sitten kun tyttö pääsi itse liikkumaan (5kk lähti ryömimään). Joten voin lohduttaa, että kyllä ohi se menee aikanaan. Luulenpa että vaaveja kiukuttaa sekin, kun itse ei pääse vielä perässä? =)

..meidän nelikuinen tyttö suuttuu heti jos ketään ei ole näköpiirissä, niinpä kiikutan tyttö sitterissä huoneesta toiseen että saan pyykit ym. kotityöt tehtyä.Meillä vaan keskustelu on tätä nykyä ihan järkyttävän kimeää kirkumista..:)

vauva liinaan :) Pysyy tyytyväisenä ja äidin kädet on vapaat. Suosittelen!

Luin viestisi miehelleni ja yhdessä nauroimme, että ihan on kuin meidän pikku-ukko. Meidän poika on nyt 5,5kk ja käyttäytynyt juuri kuvaamallasi tavalla noin kuukauden. Hän pääsee kyllä jo jonkinverran liikkeelle kun pyörii huoneen laidalta toiselle, mutta sehän harmittaa kun ryömimään ei pääse vaikka kuinka ähkii ja punnertaa. Luulen että meillä ärsyttää juuri se, kun yritystä olisi vaikka mihin mutta eteenpäin ei onnistu. Ja sitten kun äiti tai isä tulee viihdyttämään, on muuta mielenkiintoista joten se punnertaminen unohtuu ja on heti hauskaa.



Ja ihan puhdasta seurankipeyttäkin kyllä selvästi on, että ei vain viitsisi yksin makoilla missään. Nyt on tullut sekin, että itku tulee heti kun äiti häipyy näköpiiristä vaikka vain toiselle puolelle huonetta. Mutta miksipä toisaalta näin pienten pitäisikään jaksaa kovin kauaa yksin olla. Toisaalta meidän vesseli on alkanut nyt viihtyä vähän paremmin itsekseenkin, kun osaa jo paremmin " leikkiä" leluillaan ja vauvapeili on ihan ehdoton suosikki.



Minä olen ratkaissut pulmaa osittain kantoliinalla (en vaan jaksa kauaa kantaa kun poika on jo melkein 9kg, selkä väsyy) tai sitten otan turvakaukalossa sinne missä itse touhuan. Poju tykkää katsella kun äiti leipoo ja pyykkää. Pitää vaan muistaa tarpeeksi usein laulella ja vilkuilla ja naurattaa pikkumiestä ettei tule aika pitkäksi.



No, lohduttaudutaan sillä että vuorovaikutus on aina hyväksi! Ja ohi tällainen varmasti jossain vaiheessa menee, tosiaan varmaan siinä vaiheessa kun vekara pääsee itse perään. :)

Kuulunee ikään :) Ja nyt saatte sitten odotella sitä kunnes viimein vauva pääsee itse liikkumaan ja tuohoaa kasveja, koriste-esineitä jne ja on taas tyytyväinen hetken aikaa.



Ja voitte muistella jos vauvanne edes joskus on viihtynyt yksikseen (meillä yksi koliikkivauva-kokemus, joten se, että edes joskus on hetkenkin yksikseen lapsi, on ihanaa!)

Ihan turha häntä on lattialle yksin jättää. Alkaa samantien vaativa rutina. Minä roudaan tyttöä sitterissä mukana tai sitten jätän hänet pällistelemään esikoisen touhuja. Viihtyy aivan mielettömän hyvin isoveljensä leikkejä seuratessa.